Jos synnytyksestä on kulunut 11 vuotta, niin pidetäänkö nyt ensisynnyttäjänä?
Kommentit (15)
synnytyksestä on yli 5v, on käytännössä kuin ensisynnyttjä.
Minulla on neljä lasta ja kolmannen ja neljännen välissä ol 8v ja en kyllä osannut ajatella, että olisin ensi synnyttäjä, vaikka väli oli pitkä. Kuitenkin kolme lasta aikaisemmin synnyttänyt.
Vaikka monessa asiassa voitais pitääkin.
Itse en päässyt valmennukseen, en saanut tietoa kivunlievityksistä ym kun tiedänhän jo. Mutta en todellakaan enää muista.
Teiniäiti ja mummoäiti samassa paketissa.
väliä oli toi 11 v. Kätilö sanoi anestesialääkärillekin, joka tuli laittamaan epiduraalin, että uudelleensynnyttäjä.
synnytyksestä, pidetään fysiologisesti ensisynnyttäjänä.
Ei tietenkään mikään spesifi ensisynnyttäjä, mutta "käytännössä".
Loppuraskaudesta alkoivat paikat aueta ja pehmetä vauhdilla ja hätäännyin, mutta lekuri sanoi että "ihan normaalia toissynnyttäjällä, vaikka väli onkin pitkä". Samoin synnytys meni "toissynnyttäjän" kaavalla, eli paljon nopeammin kuin ekan kanssa ja paikat olivat jo hyvin auki laitokselle mennessä. Eli ei tosiaankaan kohdeltu kuin ensisynnyttäjän muuten kuin siinä suhteessa, etteivät olettaneet minun enää tietävän/muistavan kaikkia asioita. Siis selittivät esim. kivunlievitysvaihtoehdot, sairaalarutiinit, vauvan hoitamisen jne. kuin ekakertalaiselle, mutta tietty sanoin itsekin suoraan etten enää muista noita. :)
Ymmärtäisin että jos 20vuottakin ikäeroa,papreihin laitetaan iäkkään/vanhan äidin kuudes lapsi.Äidillä silloin ikää 45v.
Siis saat ekan 16v jne.Tai miten vaan.
Tunnen monia jotka saa vasta toisen kun eka on päässyt riparilta.Että silleen.Tosin toisen miehen kanssa,eka kuoli onnettomuudessa,nainen oli yksin vuosia ja löysin nuoremman miehen.
Kerran vauvalehdessä oli tarina äidistä joka sai toisen pojan,esikoisen käydessä armeijan.Siinä teille ihmettelijöille!
asiakkaana,niin sun oletetaan jo tietävän ja käynnit ei ole niin samanlaisia kuin ed.kerroilla.
Jos "korkattu" nainen ei ole saanut seksiä kuuteen vuoteen niin on neitsyt? No ei ole, synnyttänyt mikä synnyttänyt. Ensisynnyttäjä on ekaa kertaa synnyttävä.
sairalan esittelykierrokselle just tolla 11 vuoden välillä.
ja käytännössä "käsiteltiin" kuten ensisynnyttäjää
et ole.