Lue keskustelun säännöt.
Mielestäni pikkulapsi aika oli paljon helpompaa kuin nyt koululaisten kanssa!
13.09.2010 |
Pienet lapset ja pienet murheet -sanonnan allekirjoitan kyllä 100 prosenttisesti. Nukkumiset, päiväunet, syömiset ym. vauvana tuntuivat silloin niin vaikeilta välillä. Päiväkodissa oli paljon aikuisia vahtimassa leikkejä ja kaverisuhteita. Oli mukava jutella miten päivä on mennyt ym.
Nyt kun lapset ovat koululaisia, heillä on paljon enemmän vapaata aikaa, paljon enemmän vapauksia, mutta kun pitäisi olla myös järkeä käyttää niitä. Kaverisuhteet ovat kinkkisiä, kun samaa harrastusta harrastavat ovat paljon yhdessä, ei siihen monesti muita mahdu mukaan. Samoin vaateasiat alkavat olla jo ihan pienillä koululaisilla tosi tärkeitä. Onko nyt itsellä oikean merkkinen paita tai kengät?
Välillä tuntuu, että tätäkö sitä joutuu kestämään siihen asti kun muuttavat pois kotoa. Ottaisin paljon mieluummin sen pikkulapsi ajan takaisin.
Kommentit (27)
Vanhin on jo lukiossa ja kaksi nuorinta alakoulussa eikä mitään isoja ongelmia ole. Merkkivaatteita ei ostella ja kavereita löytyy kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yönsä, ainakin meillä. Alle kolmivuotiaina heräilivät kaikki monta kertaa yössä. Ja olivat kaikki kolme alle kolmivuotiaita kerralla :) Yöunet on sen verran tärkeät mulle, että pelkästään sen takia sanon, että nyt on helpompaa kuin pikkulapsiaikana.
Kaikkien meidän pikkulapsista kasvaa joskus niitä koululaisia (toivottavasti). Miksi meidän täytyisi nyt miettiä ja murehtia sitä, miten hankalaa sitten onkaan, kun lapset ovat koululaisia?
Sinäkin, joka hehkutit yöunien tärkeyttä...
Yöunet on nyt mitä on, kun odottaa nuoria kotiin. Ja vaikka kuinka luottaisi siihen omaan nuoreen, niin minä ainakin nukun huonosti, kun nuori on poissa kotoa.
Ennen laitoin aina kännykän kiinni yöksi, nyt jos nuori on "liesussa" pidän kännykän auki. Ja jos havahdun, tulee automaattisesti tarkistettua, onko tullut tekstiviestejä.
Sinäkin, joka hehkutit yöunien tärkeyttä... Yöunet on nyt mitä on, kun odottaa nuoria kotiin. Ja vaikka kuinka luottaisi siihen omaan nuoreen, niin minä ainakin nukun huonosti, kun nuori on poissa kotoa. Ennen laitoin aina kännykän kiinni yöksi, nyt jos nuori on "liesussa" pidän kännykän auki. Ja jos havahdun, tulee automaattisesti tarkistettua, onko tullut tekstiviestejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niitä nuoria joudu odottelemaan?
Saas nähdä, miten käy kun meidän pienet on isompia. Nyt kaksi alle kaksivuotiasta, joista isompikaan ei nuku vielä täysiä öitä ja on vilkas, utelias ja vahinkoaltis. En ole yhtään hoivatyyppiä ja 24/7 vahtiminen, vaipanvaihto, rutiinit ja symbioosi on välillä tosi kuluttavaa.
Mä uskon ja toivon, että helpottaa joskus vähän. Pakko se on ajatella niin, en muuten jaksaisi.
kaikki ne sen ajan ongelmat on vaan rutiinia - jatkuva vahtiminen, imettäminen, yövalvomiset, vaipat, pullot, syöttämiset, koliikit jms. Ne on vaan rutiinia ja niistä selviää kun vaan jatkaa fyysistä hoitamista vaikka mekaanisesti pahimman yli. Ne on ongelmia, jotka ennen pitkää ratkeavat itsestään, vaikka tekisit miten väärin.
Kouluikäisten lasten kanssa taas ongelmat ovat rankempia, koska ne ovat henkisiä. Tulee suruja, epäonnistumisia, ommisen ongelmia, kiusaamista, ilmastonmuutoksen pelkoa, eläinsuojelua, kasvissyöntiä, rakkaussuruja, seksiasioita, raiskauksia, tappeluita, sotia, nälänhätiä ja niin edelleen. Kaikki maailman paha koskettaa lasta joko suoraan henkilökohtaisesti tai välillisesti. Näiden kanssa painiminen on raskaampaa ja vanhemman epäonnistumisen mahdollisuus miljoonia kertoja suurempia kuin pikkulapsen fyysispainotteisessa hoitamiseessa. Ja lisäksi siinä, missä pikkulapsen voi lohduttaa "kodin maailmassa" silloinkin kun fyysinen hoiva ei riitäilmaisemaan myös emotionaalista tukea, kouluikäinen on jo niin älykäs, ettei hänelle moinen manipulaatio mene perille.
EI meillä merkkivaatteet ole se ongelma, vaan kaikki tämä muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
usein viikonloppuisin. Ja usein haen, esim. puoliltaöin, ja sitten oma nukkumaanmeno menee väkisinkin pidempään.
Ja sinä, joka kysyi, mitä nuoret tekevät öisin: Nuorilla nyt on tapana kokoontua iltaisin. Ovat jonkun kotona, 18-vuotias saa jo käydä baareissakin jne. Poikani on jo 18 v, mutta kyllä äitinä automaattisesti kuulostelen kotiintuloa. Nukun kyllä, mutta katkonaisemmin ja huonommin.
Ja kuten edellinen vastaajakin totesi, nuorten surut ja epäonnistumiset on usein suurempia, vaikeammin lohdutettavia kuin ne pikkulasten.
Ei niitä tarvitse hoitaa tai vahtia kokoajan.
Meillä pojat 6v. ja 8v. ja tämä on mun mielestä parasta aikaa.
Hyvin raskasta oli silloin, kun pojat oli pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on nukuttu varsin ohutta unta siitä lähtien, kun poika sai oman mopon...
Sinäkin, joka hehkutit yöunien tärkeyttä...
Yöunet on nyt mitä on, kun odottaa nuoria kotiin. Ja vaikka kuinka luottaisi siihen omaan nuoreen, niin minä ainakin nukun huonosti, kun nuori on poissa kotoa.Ennen laitoin aina kännykän kiinni yöksi, nyt jos nuori on "liesussa" pidän kännykän auki. Ja jos havahdun, tulee automaattisesti tarkistettua, onko tullut tekstiviestejä.
ja on se pikkuinenkin vielä kotona. En haluaisi kahden vanhimman pikkulapsiaikaa takaisin, oli niin raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntuisi että olisi helpompaa puhua ja opastaa isompaa lasta verrattuna tähän pienten kanssa 24/7 hälyytysvalmiudessa oloon, paskan pesuun, rääkymisen kuuntelemiseen ja jatkuviin keskeytyksiin. Pikkulapsiaikana on myös vaarallisempaa tehdä virheitä, niistä menee koko lapsen persoona pilalle. Varmaan tosi ahdistavaa miettiä niitä lapsen ihmissuhdesotkuja ja maailman pahuutta, mutta oletteko unohtaneet hyvät teinien vanhemmat pikkulasten jatkuvan vaativuuden + univelat?
Minä ainakin muista sen jatkuvan avun tarpeen ja ne pienten lasten jatkuvat itkut.
Nyt saan laiskana ja nauttia poikien seurasta ja hyvistä jutuista.
No joskus poikien tappelut on rajuja ja ne uuvuttaa.
Meillä pojat karkaili aina pihalla ja niitä piti aina valvoa ja juosta niiden perässä.
Ihanaa olla talvi pakkasilla sisällä, eikä ulkona vahtimassa poikia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No varmasti kaikki ovat kuullett sanonnan, pienet lapset pienet murheet.
pienten lasten kanssa voi ollav äsynyt, mutta itse en pienten lasten äitinä ymmärtänyt, että myös isojen lasten vanhemmat voivat olla henkisesti todella väsyneitä.
Muistan ajatelleeni, että miksihän tuokin äiti, joka päivät työttömänä, antaa lapsensa heilua meillä 3-vuotiaani kaverina. Ajattelin, että eihän hänellä mitän homma voi olla 3 koululaisessaan.Nyt tajuan että ei lastenhoidon raskaus vähäne yhtään ja pienten lasten äitinä jaksaa hyvin kun on pakko, mutta isompien lasten kanssa lipsutaan paljon. Eli annetaan heilua ja riehua ilman valvontaa, ei jaksta laittaa rajoja pleikkarille, annetaan kulkea kylillä liian pienenä...
se rajojen laitto ja kasvattaminen on yhtä raskasta työtä kuin se taaperoiden vahtiminen.
Nyt kaksi pientä lasta. Sinänsä helppoja tapausia, mutta omaa aikaa ei juurikaan ole. Hoidan lapsiani kotona. Odotan sitä aikaa, että kun lapset tarpeeksi vanhoja olemaan yksin kotona, on minulla aikaa harrastuksille.
Meilläkin on nukuttu varsin ohutta unta siitä lähtien, kun poika sai oman mopon...
Sinäkin, joka hehkutit yöunien tärkeyttä... Yöunet on nyt mitä on, kun odottaa nuoria kotiin. Ja vaikka kuinka luottaisi siihen omaan nuoreen, niin minä ainakin nukun huonosti, kun nuori on poissa kotoa. Ennen laitoin aina kännykän kiinni yöksi, nyt jos nuori on "liesussa" pidän kännykän auki. Ja jos havahdun, tulee automaattisesti tarkistettua, onko tullut tekstiviestejä.
Mäkin kuulun niihin, joiden mielestä vauva-aika ja pikkulapsiaika oli raskaampaa. Kun lapsella ei ollut yhtään järkeä päässä vielä tai hän ei osannut puhua ja itki herkästi eikä nukkunut kokonaisia öitä, se oli minusta raskaampaa kuin tämä varhaisteinikoululaisen kanssa asuminen.
Tänä aamuna bussipysäkillä näin, kun pieni tarhaikäinen poika talutti potkulautaa ja itki ääneen. Kai hänelle oli tapahtunut jotakin, mistä hän ei pitänyt. Lopulta poika teki kokonaan stopin eikä suostunut liikkumaan minnekään. POjan isä tarttui potkulautaan, viskaisi sen nurmikkoon, tarttui sitten pojan käteen, nosti hänet ilmaan, retuutti pari askelta eteenpäin, kiepautti ilmassa ja viskasi nurmikolle potkulaudan viereen. Kumma kyllä, pikkuinen tokeni siitä ja nosti potkulaudan ylös ja seurasi siitä lähtien kiltisti isäänsä tarhaan.
Mutta kuvitella, jos koululaisen tai teinin kanssa pitäisi aamulla töihin lähtiessä käydä läpi tuommoinen näytelmä. Se vasta olisi raskasta, kun teinit ja koululaiset ovat jo aika painaviakin!
parasta oli se, että äitiys oli uutta eikä siihen ollut vielä mitenkään kyllästynyt - paitsi joskus arjen harmauteen.
Nyt koululaisen vanhempana ei melkein malttaisi enää odottaa, että vastuu hellittäisi ja laps lentäisi omin siivin omaan elämään. Vaikkei mitään hirveään vaikeaa tai raskasta ole ollutkaan.
Miksi lapsistaan haluaisi eroon juuri siinä vaiheessa, kun heidän kanssaan pystyy keskustelemaan, matkustelemaan vaivattomasti ja pitämään hauskaa?
mutta ei sitä pikkulasten vanhemmat kykene mieltämään.