Tipahdin huhtikuisista , keskeytynyt keskenmeno

Hei,



en ehtinyt liittyä huhtikuisten keskusteluun vaikka seurailinkin taustalla. Minulla ilmeni kohdunulkoinen raskaus viikolla 8+, munanjohdin repesi ja se jouduttiin poistamaan. Aika ontto olo kun olin jo ehtinyt tottua vauva-ajatukseen ja yhtäkkiä kaikki onkin poissa :(

Toivottavasti meitäkin pian onnistaa, jaksamista sinulle!

terkuin Kettu

En tosin kirjoittanut huhtikuisissa mutta rv kuukautisista tänään ois ollu 9+4, viime vkolla jo ultrassa ei löytynyt sykettä mutta koska ikä oli hieman epäselvä ja vastasi lääkärin mukaan viikkoja niin halusi odottaa vielä viikon onko elämää. Ei ollut. Tämä kolmas keskeytynyt km meillä, kaikissa ollut alkio. Yksi lapsi välissä joka kohta 4v.

Minä myös menetin huhtivauvamme. Viikkoja tasan 9. Alkoin verenvuoto ja pääsin heti tutkimuksiin, jossa todettiin sikiön kehityksen loppuneen jo muutama viikko sitten. Hyvä kun näen näppiksen painikkeita, olo on surkea. Olin jo niin valmistautunut vauvan tuloon, siis henkisesti. Tämä oli eka keskenmeno ja toka raskaus. Eka raskaus meni ilman ongelmia ja tärppäsikin heti. Mielessä vilkkuu iso kysymerkki, miksi?

Huh!

En edes tiedä mistä aloittaisin.

Olin tai noh luulin olevani jo viikolla 13 raskaana. Viime maanantaina minulta tuli ihan vähän rusehtavaa vuotoa ja vatsaa juili. Menin neuvolaan jossa hoitaja ultrasi. Hän totesi että kaikki on hyvin ja sydän sykkii. Olin innoissani, kaikki on kuitenkin hyvin!!

Tiistai iltana kivut yltyivät mahdottomiksi, lähdin ensiapuun. Siellä gynekologi tutki ja ultras, totesi että keskenmeno tämä on. Ja että lapsi oli kuollut jo n. kuukausi sitten eli rv 8, sanoi myös että ei ole mahdollista että maanantain terkkari olisi löytänyt sykkeen. Romahdin.

Kyseessä oli siis keskeytynyt keskenmeno.

Jäin osastolle yöksi. Minulle annettiin kohduntyhjennyspillerit, tuntui tosi pahalta ottaa ne.

Sitten alkoi hullut kivutja vuoto. Vuosin verta ja hyytymiä, mutta alkio ei tullut ulos. Olin turta ja pyörrytti.

Loppujen lopuksi lääkäri kaivoi alkion ulos emättimestä ja istukan ja hyytymät. Itkin ja huusin kivusta, tuntui todella pahalta henkisesti ja fyysisesti. Tiesin että juuri nyt minun pikkuiseni revitään ulos sieltä. Itkuuni ja huutoni lääkärin reaktio oli tämä '' miksi itket, tämä EI OLE LAPSI, TÄMÄ EI OLE LAPSI'', olin järkyttynyt. Tottakai se oli lapsi minulle ja rakas. Olin niin loukkaantunut. Nuo sanat kaikuvat korvissani edelleen ja jäi trauma lääkäreitä kohtaan.

Olen niin haavoittunut. Olo on tyhjä, Missä on se pieni kumpu joka jo kasvoi tuohon?

On niin tyhjä olo. Aamulla aikaisin herään itkemään tyhjää kohtuani. Kaikki meni uusiksi.

Miten tästä selviää? - Varmaan ajan kanssa.

Aion tehdä ko. lääkäristä valituksen potilasasiamiehelle.

Voimia teille kaikille!

Olen aivan järkyttynyt edellisen kirjoittajan tarinasta. Ketään ei saisi kohdella noin! Juuri keskenmenon kokenut olen itsekkin rv 11+6. Vaikka olisi muutaman viikon vanha, pieni ihminen on jo ajatuksissa ja haaveissa. Mun mielestä toipusen alkuun on kuitenkin merkittävää miten asia hoidetaan. Minut nukutettiin ja hoitajat ja lääkärit olivat lempeitä ja selittivät tilanteen. Kaiken surun keskellä se kuitenkin auttoi. Muut kun saman kokeneet eivät voi ymmärtää näitä tunteita. Siksi kaikille teille ajatus ja pienet, jotka olivat liian hauraita elämään, kai ovat parhaassa turvassa nyt.



Jäähän nuo pienet arveksi, mutta kun ei auta kun koittaa kompastella eteenpäin.



Voimat minultakin ihan kaikille saman kokeneille!