Lue keskustelun säännöt.
9-v pelkää mennä kouluun. Itkee aamuisin ja iltaisin. Ei ole kiusattu
09.09.2010 |
Tää on ihan kamalaa. Onko kellään muulla samanlaista?
Kolmasluokkalainen itkee joka päivä, ettei halua mennä. Tänään oli pahin päivä tähän mennssä, kun itki koko aamupalan ajan ja vielä lähtiessäänkin.
Ei ole kiusattu eikä varsinaisesti syrjäytynyt. Kavereita on, muutama hyväkin ystävä. Koulussa on hyvinkin sosiaalinen ja iloisen oloinen sekä osallistuu tunilla keskusteluihin yms. Opettaja oli yllättynyt, kun kerroin näistä ongelmista.
Lapsi kuulemma pelkää mm. isompis oppilaita (4. - 6- lk) sekä sitä, että opettaja suuttuu, jos ei ole tehnyt läksyjä tms.
Lapsi stressaa ihan hirveästi koulunkäyntiä. Pelkää myös olla mm. kotona yksin. Onneksi olen vielä jonkun aikaa hoitovapaalla. Lapsi tosin nyt jo stressaa ja itkee sitä, kun lähden joskus ensi vuonna töihin ja hän joutuu joinakin aamuina suoriutumaan yksin (voin olla puhelimitse yhteydessä koko aamun, mutta ei näytä yhtään lohduttavan)
Koulukuraattorilta olemme hakeneet ja vähän jo saaneetkin apua.
Onko hyviä neuvoja? Yritän (minä ja kaikki muutkin) vakuuttaa, ettei koulussa ole mitään pelättävää, mutta ei auta.
Kommentit (18)
ei kait se muuten niitä isompia pelkäis, ellei olis jotain syytä???
Millaisia apuja/vinkkejä olette saaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kärsii todella huonosta itsetunnosta, kokee olevansa huonoin, tyhmin, rumin kaikista (ulkonäössä ei oikeasti ole moitittavaa, koulussa menestyy ihan hyvin). Nämä ongelmat on alkanut jo aiemmmin, mutta ei ole ennen pelännyt mennä kouluun. Kuitenkin joskus sanoo, että kun koulu loppuu, tuntuu siltä, että "höh, joko se loppui" Mutta viimeistään seuraavana aamuna ei haluaisi taas mennä.
Kuraattorin luona on juteltu siitä, mikä pelottaa, mikä on koulussa kivaa ja mikä ei. Kuraattori yrittää keksiä keinoja, joilla vähentää niitä pelkoja. Jokainen pelkää jotain, mutta meidän lapsi pelkää moninkertaisesti muihin nähden.
Pihapiirissä pari isompaa poikaa on joskus uhitellut jotain, mutta kuulemma kaikille eikä vain meidän lapselle. En tiedä, johtuuko tästä pelko isompia kohtaan.
Kiusanneet vaikka koulumatkalla tms. Itse en ikinä mieltänyt sitä kiusaamiseksi, kun ei ne olleet luokkakavereita, en tuntenut niitä eikä oltu koulun alueella. Toivottavasti saisitte apua lapsen ahdistukseen ja syy löytyisi, kuulostaa hankalalta tilanteelta! Voiko lapsella olla joku muu stressaava tilanne, joka purkautuu jotenkin siinä, että pelkää yksin olemista ja vieraiden kanssa tekemissä olemista (opettajakin voi tuntua vieraalta etenkin jos pelkää että se voi alkaa huutaa, muiden luokkien oppilaat on vieraita jne.)?
(Itselle tuli mieleen, että itsetunnoltaan epävarmalle lapselle voisi jutella paljon siitä, miten häntä kyllä nyt pelottaa joku uusi, tuntematon asia, vaikka se yksin jääminen, mutta kun sen aika tulee, hän on ehtinyt jo kasvaa siihen ja oppii kyllä tosi nopeasti miten toimia. Ja että kaikkia muitakin pelottaa uudet asiat, kun ei tiedä millaista se on ja ajattelee ettei osaa, vaikka niin kuin pyörällä ajossa, ensin se pelottaa eikä sitä haluaisi ehkä opetellakaan, mutta sitten kun vain päättää opetella, niin huomaakin että se on helppoa ja tosi hauskaa. Tai jos lapsella on joku oma juttu, missä hän on rohkaissut mielensä ja onnistunut.)
Jätin soittopyynnön yhdelle psykologille, jonka luona tuli joskus reilu vuosi sitten käytyä (muusta syystä). Ehkä tämä on oire jostain muusta ongelmasta? Lapsen elämässä on kyllä viime vuosina tapahtunut kaikenlaista (muutto uuteen ympäristöön pari v. sitten, lisäksi 2 pientä sisarta parissa vuodessa yms. )
Toivottavasti tähän saadan pian apua. Lapsi haluaisi jäädä joka päivä kotiin, mutta en halua mennä siihen. Olen sitä mieltä, että kotiin jääminen vain lisää ongelmia, kun jää oppiaineissa jälkeen ja kaverit alkaa kyselemään jne.
on vanhimman kanssa yksi vuosi menty samalla tavalla, kun teillä... Aina lähti itkien kouluun ja ihmettelin, että mikä yht´äkkiä oli tullu. Kolme ekaa vuotta sujui hyvin. Mutta asia selvis aika pian, pelkäs uutta opettajaa, joka oli todella ankara... Kauheet huudot sai, jos jäi vahingossa läksyt tekemättä, koulun jälkeen piti ne läksyt aina tehdä. Unohduksia ei saanut tulla tai heti ekasta tuli kauheet rangaistukset. Nämä oli meillä ne asiat, mitkä hankaloittivat nelosluokan käyntiä. Me käytiin kahteen kertaan psykologin luona ja se kyllä vähän autto meillä ainakin. Aina ei välttämättä ole kyse siitä, että joku kiusaisi, vaan joku muu asia mikä jännittää tosi paljon. Me käytiin tosi paljon keskusteluita asiasta. Ja kyllä se sitten siitä vähän hepotti. Mutta varmasti psykologin luona käynti vois olla hyvä juttu! On tosi kurjaa lähettää lapsi itkien kouluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös ankara opettaja (eri ope kuin 1. ja 2. lk), joka huomauttaa heti unohtuneista läksyistä ja jos usein unohtuu, täytyy jäädä kouluun tekemään. Lisäksi tunneilla jos joku kysyy neuvoa, opettaja saattaa sanoa, että "olisit kuunnellut". Tästä syystä meidän lapsi ei uskalla kysyä neuvoa ja harmittelee kotona, kun ei tunnilla ymmärtänyt jotain.
Uskon, että tämä on osa tätä ongelmaa.
Kiva, että olette saaneet apua. Toivottavasti mekin :-/
ap
Meillä on myös ankara opettaja (eri ope kuin 1. ja 2. lk), joka huomauttaa heti unohtuneista läksyistä ja jos usein unohtuu, täytyy jäädä kouluun tekemään. Lisäksi tunneilla jos joku kysyy neuvoa, opettaja saattaa sanoa, että "olisit kuunnellut". Tästä syystä meidän lapsi ei uskalla kysyä neuvoa ja harmittelee kotona, kun ei tunnilla ymmärtänyt jotain. Uskon, että tämä on osa tätä ongelmaa. Kiva, että olette saaneet apua. Toivottavasti mekin :-/ ap
Kyllähän nyt apua täytyy saada pyytää ilman, että siitä kivahdetaan! Kummallista, jos opettajan jättäisi aivan kylmäksi se, että oppilas pelkää häntä (tuossa tapauksessa puhuisin kyllä sitten jo rehtorinkin kanssa).
Tarkistatteko te vanhemmat, että kaikki läksyt on tehty? Jos ette, siitähän on hyvä alkaa.
Kuulostaa tosi kurjalta, tsemppiä teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusia opettajia, jotka käyttäytyvät miten sattuu, jos ei kuule tai ymmärrä ohjeita, ja erehtyy kysymään, saa silmät ja korvat täyteen, "nasevia kommentteja", tai lauseen "rakkaudesta se hevonenkin potkii", kun jotkut pojat tönivät ja nimittelevät.
Vanhempainillassa kyllä ymmärtää lasten huonon olon, kun näkee miten nää opettajat puhuu, ja selittelee asioita. Kaikki mitä kysyy lyödään vitsiksi, ja nauretaan pälle, huh huh.
mutta ei noin pahana.
Mutta siis poika, jolla muutenkin huono itsetunto (kuuluu kuulemma pojilla juuri ikääm 7-9 v tuo huonon itsetunnon kausi) alkoi oireilla kun muutimme ja meni tokalle uuteen kouluun.
Toisin kuin edellinen koulu tämä uusi koulu iso ja paljon oppilaita. Kouluun meno pelotti ja pelkäsi nimenomaan isompia oppilaita (koulussa ollut uhoamista, huutelua ym.) Lisäksi opettaja ankarampi ja huusi suuttuessaan.
Keskustelimme paljon asioista, niistä peloista ja lisäksi sitten aloitti vielä Judo harrastuksen sinä syksynä.
Pikkuhiljaa pelot helpottivat, mutta vaikea oli koko tokaluokka. Todistuskin heikompi kuin ekalla, eli näkyi kyllä siinäkin.
Nyt aloitti kolmosen ja koulu alkanut ihan loistavasti. Pelkoja ei enää tunnu olevan ollenkaan, eikä kertaakaan ole kouluun lähtö ollut vaikeaa.
En tiedä vaikuttaako tilanteeseen se, että opettaja vaihtui (on tiukka kyllä, mutta ei huuda), poika on löytänyt paikkansa ja saanut kavereita paljon vai sitten Judo, joka selvästi parantanut pojan itseluottamusta. Ehkä nämä kaikki yhdessä.
Tuota Judoa kyllä suosittelen heikkoitsetuntoiselle jos yhtään on halua lapsella sellaiseen. Kyseessä ei siis mikään "taistelulaji" vaan maltillinen itsepuolustuslaji.
Antaa lapselle sitä itsevarmuutta ja lisäksi siellä opitaan myös keskittymistä, itsehillintää ja sellaista yleistä oman kehon ja mielen hallintaa.
Uusia ystäviäkin saanut sieltä ja yksi sattuu olemaan samassakoulussa ylemmällä luokalla. Ehkä sekin vähentänyt pelkoa niitä isompia kohtaan kun tuntee sieltä jonkun :)
Itseasiassa varmaan mikä tahansa harrastus, joka on mieleinen ja jossa saa onnistumisia, auttaa lasta kohottamaan sitä heikkoa itsetuntoa.
Tsemppiä teille ja hyvä kun käytte asiasta keskustelemassa ammattilaisten kanssa. toivottavasti apu löytyy ja lapsi saa itsetuntoaan kohennettua.
On todella rankkaa myös äitinä kohdata se lapsen pahaolo. Itseä ainakin välillä turhautti ihan hirveästi kun toinen hokee olevansa niin huono kaikessa, vaikka todellisuudessa ei sitä todellakaan ole. Sai siinä puhua itsensä läkähdyksiin kun muistutti niistä hyvistä asioista ja puolista jotka hänessä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja myös 2 pikkusisarusta. Ole yhteydessä psykologiin, taustalla voi olla mitä vaan: masennusta, ahdistusta, koulukiusaamista, lapset eivät vaan osaa pukea sanoksi tunteitaan.
Jos pelkää isompia oppilaita itselleni tulee ekana mieleen että kuitenkin kiusataan :-(
Älä kiellä tosiasioita lapselta. Ei ole oikea väittää lapselle ettei koulussa ole mitään pelottavaa.
Isommat lapset jotka uhittelevat ovat erittäin pelottavia. Kuvittele jos joku sinun työpaikallasi uhittelee sinua ja on arvaamaton!!
Lapsen pelkoja ei saa vähätellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teillä ap on tuohon tilanteeseen monta eri syytä. käsitinkö oikein että olet eronnut? ja mistä syystä aiemmin olet(te) käyny psykologilla? avioero vaikuttaa useimmiten lapsen itsetuntoa heikentävästi, samoin saattaa vaikuttaa pienten sisarusten syntymä, jos esikoiselle ei riitä tarpeeksi aikaa ja huomiota.
toisaalta, pelkät kouluasiatkin saattavat hiertää lapsen sielua kovastikin. meillä ilmeni viime vuonna että ekaluokkalaisemme pelkäsi vähän koulua ja siitä johtui koko yleinen negatiivinen asenne koulua ja läksyjä kohtaan, syyksi tarkentui luokan kouluavustaja (!) joka käyttäytyi hyvin epäystävällisesti lapsia kohtaan, huuti ja uhkaili. kun asia selvitettiin, lapsen koko asenne koulua kohtaan muuttui pian.
kun ala-asteella opettaja seisotti minua jonkun matikan laskun kanssa taululla koko tunnin. En osannut laskua laskea oikein, mutta oli vaan pakko yrittää. Aina sain pyyhkiä pois ja taas uudestaan.
Tämän jälkeen oli pientä kammoa koulua kohtaan.
Tästä aikaa jo 32 vuotta ja silti muistan sen tunteen vieläkin todella hyvin.
(tulipa taas vaan mieleen. ehkä oli taas turha kommentti)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samanlaista tytön kanssa kun hän oli 3.luokalla, itse olin kotona. Menimme psykologin kanssa jutteleen kun muu ei auttanut, ensin juteltiin opettajan kanssa. Lopulta selvisi että tyttö pelkäsi että mulle sattuu koulupäivän aikana jotain, ja hän ei ole kotona auttamassa mua. Meillä oli juuri sitä ennen kuollut mummi, ehkä pelko juonsi siitä juurensa.
Todella surullisena luin tuota "opettajalta ei uskalla kysyä". Kun itse olin koululapsi 80-luvun lopusta eteenpäin, opettajilla oli usein sellainen asenne, ettei saanut kysyä. Hirveä pelko koko ajan, eikä kotona hoksattu kommunikoida opettajan kanssa (äitini sittemmin sanoi, että pelkäsi opettajaani itsekin!). Minulla ei ole omia lapsia, mutta kannattaa tehostaa kodin ja koulun yhteistyötä. Ennen taidettiin pelätä, että jos vanhemmat kritisoivat opettajaa, tämä "kostaa" oppilaalle. Mutta jos muistetaan asiallinen ja ystävällinen käytös, ei ongelmia pitäisi syntyä. Ja jos syntyy, on se opettajan syy ja häneen ollaan sitten vielä yhteydessä.
Jos lapsi ei ymmärrä jotakin asiaa, kyllä siitä pitää saada kysyä ilman sen suurempia moittimisia! Jos ei jotakin asiaa ymmärrä, ei se tarkoita etteikö lapsi olisi kuunnellut.
Kannattaa tällaisissa tilanteissa ottaa yhteyttä rehtoriin.
Googleta ap koulupelko.. toivottavasti ongelmat ratkeavat.
mikä saa tuon itkun aikaiseksi..??? selvitä.