ekaluokkalaisen taidoista
Hei,
löytyykö lapsistanne ekaluokkalaisia, jotka osaavat laskea esim. kertolaskuja kymmenillä, sadoilla ja tuhansilla. Lapseni laskee parissa sekunnissa esim. kuinka monta päivää on kolmessa kuukaudessa tai vuodessa. Siis noin suunnilleen, ajatellen että kuussa n. 30 päivää.
Kaveripiirissä en enää asiasta viitsi kysellä, kun otetaan helposti oman lapsen kehumisena. Vaikka vilpittömästi haluaisin tietää, mikä on ikätasolle tavallista ja toisaalta, minkä ikäiset tuollaisia yleensä osaa laskeskella.
Kiitos, jos joku jaksaa vastailla.
Kommentit (6)
suurin osa kuitenkin on "ekaluokkalaisentasoa". eli vilkaise lapsesi matikan kirjaa niin saat jonkunlaisen yleiskäsityksen tuon ikäisen tasoista.
Meillä poikaa korkeintaa laskee 100aan, ei lue, tunnistaa kirjaimia, osaa laskea 10nissä.
Käsitykseni mukaan on hyvä emppu, motivoitunut koulussa, koska kokee kaiken uutena, ei pitkästy vaan tekee innoissaan ekan luokan matikkaa ja harjoittelee äänteitä.
oli muutenkin kaikessa paljon edellä muita. Nyt ylä-asteella ovat erot jo paljon tasoittuneet.
ei todellakaan osaa tuollaisia. ei tunnista vielä kaikkia numeroita, ja osaa laskea n.30 meille sanottiinkin kolukypsyystestissä että matikassa saattaa tulla tukiopetuksen tarvetta.
eka ja toka osas
kolmas ja neljäs ei todellakaan :D
vastauksista.
Tämäkin lapsi loppuvuodesta syntynyt. Osannut lukea 3-vuotiaasta. Aina ollut numeroista ja kirjaimista kiinnostunut. Muut lapsemme olleet tässä suhteessa täysin erilaisia.
Ekaluokan kirjaa olen katsellut ja tehtävät sinänsä osaa jo kaikki. Muttak kyllä harjoiteltavaakin on, osaa siis laskea päässään, mutta en edes ole tullut ajatelleeksi, tietääkö millainen on esim. kertomerkki.
Tuotakin oli juuri miettinyt, että onko siis vain ikätaosaan edellä ja muut ottavat kiinni. Vai onko kyseessä jonkin sortin erityslahjakkuus (isänsä lahjakas matemaattisesti).
Sun lapsesi on selvästi lahjakas matematiikassa. Kannattaa jutella asiasta opettajalle, vaikka vanhempainvartissa, niin voi antaa lapselle lisätehtäviä, koska taatusti tavalliset ykkösluokan tehtävät tylsistyttävät häntä.