Miksi nuoret perheet pyytävät vanhemmiltaan?
Itse en ikimaailmassa olisi pyytänyt, en olisi kehdannut enkä olisi vanhemmiltani rahaa saanutkaan.
Kommentit (49)
Myös vanhemmatkin perheet saattavat pyytää vanhemmiltaan...
Itse en ikimaailmassa olisi pyytänyt, en olisi kehdannut enkä olisi vanhemmiltani rahaa saanutkaan.
pyytää rahaa jommankumman vanhemmilta. Muutaman kerran mekin olemme joutuneet tekemään niin, mutta lainaamme sen rahan aina. Ja vastaavasti olemme miehen kanssa lainanneet vanhemmille rahaa jos heillä on tiukkaa.
vapaaehtoisesti tarjoavat mulle ja veljeni perheelle rahaa? Ja mitä se kuuluu sulle? Miksi se on moraalisesti väärin? Selitähän vähän! Jos kerran yhteiskunnan tukiakin saa vastaanottaa, niin miksei sitten vanhempien?
miksi eivat pyytaisi? pitaisiko karsia mielumminkin kuin pyytaa apua?
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä.
Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Ei kinä opi selviämään tai edes yrittämään selviytymistä, kun vanhemmat on jatkuvasti apuna. Sitten on 50v iässä ihan ihmeissään, kun vanhemmat kuolleet eikä itse osaa mitään.
Mutta eteen on tullut tässä parin viime vuoden aikana kaksi tilannetta joissa olen vanhemmilleni soittanut ja pyytänyt rahaa.
Toinen oli tilanne jossa jäin itse tyttömäksi vuosi sitten, samoihin aikoihin mieheni lomautettiin joksikin aikaa. Toki meillä oli säästöjä joiden avulla pyöritimme normaaliarkea. Ylimääräistä ei kuitenkaan ollut. Tietysti juuri tuohon saumaan meiltä kuitenkin hajosi sekä pyykinpesukone että jääkaappi. Kyllä siinä oli vaihtoehdot vähissä ja ainoa millä siinä tilanteessa selvittiin oli pyytää lainaa vanhemmiltani. Pidin tiukasti kiinni siitä että kysessä oli tosiaan laina ja vaikka vanhempani varakkaina ihmisinä sanoivatkin että ei tarvitse maksaa takaisin, koin erittäin tärkeäksi maksaa.
Joskus ei vain ole muuta vaihtoehtoa kuin sitä rahaa pyytää. En kehtaisi jatkuvasti ottaa vainehmmiltani rahaa, todellakaan. On kuitenkin ihana tietää että tiukan paikan tullen sieltä voi apua pyytää, mielestäni ihan luonnollista. Toki auttaisin myös omia vanhempiani/appivanhempia rahallisesti jos heillä olisi siihen tarvetta hetkellisesti, samankaltaisessa tilanteessa joka meillä oli.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Se on siltä lapselta pois Ei kinä opi selviämään tai edes yrittämään selviytymistä, kun vanhemmat on jatkuvasti apuna. Sitten on 50v iässä ihan ihmeissään, kun vanhemmat kuolleet eikä itse osaa mitään.
aivan erilainen elämäntilanne, kuin parikymppisellä: parempi työpaikka, säästöjä jne. On munkin vanhemmat saaneet avustusta kodeistaan, ja ihan hyvin ne näyttää pärjäävän. Älä siis yleistä, ole hyvä.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Ei kinä opi selviämään tai edes yrittämään selviytymistä, kun vanhemmat on jatkuvasti apuna. Sitten on 50v iässä ihan ihmeissään, kun vanhemmat kuolleet eikä itse osaa mitään.
Kuutonen on kyllä oppinut selviytymään erittäin hyvin itsekin vaikka - tai juuri siksi että - on aina tiennyt saavansa apua. Olen siis opiskellut tohtoriksi, mulla on kolme _itse_ rakennettua omakotitaloa, pieni maatila, erinomaiset lapset joista yhden kasvatuksessa on ollut vammaisuuden takia isoja haasteita, mutta niiden yli on tiemme taisteltu. Mä olen tähän mennessä myös toiminut syöpään kuolevan mummoni omaishoitajana. Mä en nyt ihan heti näe perustetta väittää, että en olisi oppinut selviytymään itse. Ok en ole vielä viisikymppinen, ehkä mulle tulee joku taantuma ja muutun avuttomaksi siihen mennessä.
Päin vastoin, vanhempien tuki ja turva ja apu on taannut minulle mahdollisuuden opetella selviytymään asioista, joista sinä et ehkä uskaltaisi edes uneksia.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Ei kinä opi selviämään tai edes yrittämään selviytymistä, kun vanhemmat on jatkuvasti apuna. Sitten on 50v iässä ihan ihmeissään, kun vanhemmat kuolleet eikä itse osaa mitään.
täytyisi siis pitää lapsi/lapset nälässä ja selittää että tämä on tätä elämänkoulua jolla oppii selviytymään? Just just....
vapaaehtoisesti tarjoavat mulle ja veljeni perheelle rahaa? Ja mitä se kuuluu sulle? Miksi se on moraalisesti väärin? Selitähän vähän! Jos kerran yhteiskunnan tukiakin saa vastaanottaa, niin miksei sitten vanhempien?
..tukia. Olen mieluummin nälässä. Jokainen meistä ottaa ilmasisen koulutusken ymm. yhteiskunnan tukia, mutta tarkoitan nyt sossua ym..
Ajattelin vain, että itse rakennettavaan omakotitaloon menee aikaa noin 3 vuotta, kun _kaiken_tekee_ itse eli turhaako väittelit, jos et jouda töihin. Eli toisena tohtorina toteaisin, että ei olisi kannattanut tuhlata yhteiskunnan varoja, jos ei ole valmis maksamaan osaamisellaan tietoja ja taitoja takaisin.
Jos sä et olis vanhemmiltasi saanut niin ei se tarkoita, etteikö meillä muilla olisi rakastavia ja lastensa ja lastenlastensa parhaaseen pyrkiviä vanhempia. Omat vanhempani ovat aina tehneet selväksi, että heiltä saa apua jos sitä tarvitaan ja välillä vaikkei tarvitsisikaan. TÄmä tietoisuus on auttanut minua ottamaan monia riskejä ja saamaan paljon aikaiseksi, olen voinut esimerkiksi opiskella, luoda uraa, rakentaa, tehdä lapsia. Tietoisuus siitä, että apua saa jos tarvitsee, on itse asiassa auttanut olemaan tarvitsematta sitä. Saman aion tehdä selväksi omille lapsilleni.
Vain avuton pyytää! Toki joskus jokaiselle tulee tilanne, jossa ei pärjää, mutta eikö olisi parempi opettaa keksimään itse selviytymiskeino sen sijaan että jatkuvasti ruikuttaa apua?
Ei avun pyytäminen ole heikkoutta. Mä en näe kärsimisessä mitään jaloa. Ja jos vanhemmat haluavat auttaa, niin miksi se on sinulta pois? Ei sun tarvitse auttaa omia lapsiasi, jos et niin halua.
Ei kinä opi selviämään tai edes yrittämään selviytymistä, kun vanhemmat on jatkuvasti apuna. Sitten on 50v iässä ihan ihmeissään, kun vanhemmat kuolleet eikä itse osaa mitään.
täytyisi siis pitää lapsi/lapset nälässä ja selittää että tämä on tätä elämänkoulua jolla oppii selviytymään? Just just....
Päin vastoin, vanhempien tuki ja turva ja apu on taannut minulle mahdollisuuden opetella selviytymään asioista, joista sinä et ehkä uskaltaisi edes uneksia.
Hyvin sanottu. Olen täysin samaa mieltä. Ja mulla on tästä hyvä esimerkki: mä olen saanut aina vanhemmiltani tukea, ja saan edelleen tarvittaessa. Miehelläni taas on huonot välit vanhempiinsa, joten luonnollisesti heistä ei ole ollu tukijoiksi missään mielessä. Pienenkin vastoinkäymisen sattuessa mieheni on aina maailmanlopun tunnelmissa, mä taas aina sillä mielellä, että kyllä me tästä selvitään. Tää näkyy ihan päivittäisessä elämässä. Miehelläni on vaikeuksia nauttia elämästä, kun aina pitää odottaa seuraavaa katastrofia. Minulle maailma on turvallinen paikka, hänelle ei.
Niin, ja mun lapsuudenperheessä on aina suhtauduttu omaisuuteen sillä tavalla, että raha on vain rahaa. Sitä voi antaa tarvitsevalle vailla sen kummempia filosofisia kysymyksiä.
Minun vanhempani ostavat meille ihan pyytämättäkin tarpeellisia juttuja, esim. huonekaluja, kodinkoneita, ja laittaat lasten tileille rahaa tai ostavat tarvikkeita.
He itse perustelevat tätä niin, että heillä on ylimääräistä (lainat maksettu ja isäni on erittäin hyväpalkkaisessa työssä), ja meillä taas rahat tiukilla. Mitään ei kuolleessaan saa mukaansa, ja perintöä on turha jättää verokarhulle maksettavaksi. Käyttävät siis mieluusti rahaa jo nyt lastensa hyväksi.
Heille itselleen jää kyllä reilusti omaankin käyttöönsä. Tekevät yleensä 3 - 4 lomamatkaa vuodessa, purjehtivat omalla veneellään kesän yms.
Ja mikä tässä nyt sitten oli väärää??
vapaaehtoisesti tarjoavat mulle ja veljeni perheelle rahaa? Ja mitä se kuuluu sulle? Miksi se on moraalisesti väärin? Selitähän vähän! Jos kerran yhteiskunnan tukiakin saa vastaanottaa, niin miksei sitten vanhempien?
En ota yhteiskunnan enkä vanhempien.....tukia. Olen mieluummin nälässä. Jokainen meistä ottaa ilmasisen koulutusken ymm. yhteiskunnan tukia, mutta tarkoitan nyt sossua ym..
lapsilisiä, vanhempien saamia tukia jne.
Mies lomautettiin ja mulle tulee vain tuo kotihoidontuki ja hoitolisä. Lapsilisä menee kaikki lapseen (kuten pitääkin) loput rahat mitä minulle tulee menee kotiin, siis omaan osaani vuokrasta, sähköstä, puhelinlaskuun jne. Mulle jää käteen 15e kuussa. Mies saa tuota työttömyyskorvausta vasta ensikuusta lähtien, mutta toivottavasti sitä ennen löytää ja saa töitä.
Mieluumin lainaan vanhemmiltani rahaa kuin menen sossuun, josta ei muuten saa mitään apua ellei ole alkoholisti tai narkkari.
JA ME ELÄMME SÄÄSTELIÄÄSTI. Ei ole siitä kiinni että ostaisimme aina kalleinta jne. mutta äkillinen raju tulojen putoaminen vaikuttaa maksukykyyn aika paljon.
ja jotenkin rahan vastaanottaminenkin nolottaa, koska omat vanhemmat ovat aina ylpeilleet sillä, että ovat tulleet itse toimeen ilman muiden apua. Silti sekä omat että appivanhemmat tyrkyttävät rahaa ja osallistuivat esimerkiksi häidemme kustannuksiin avokätisesti. Mieheni perheessä taloudellinen avustaminen on aivan luonnollista eikä miehelleni tulisi mieleenkään kieltäytyä tällaisesta. Oma suhtautumiseni on ristiriitaista. Toisaalta oma kasvatus on ollut sellaista, että "pitää selvitä itse" mutta mieheni on saanut minut miettimään (kuten täällä on jo moneen kertaan todettu), onko vanhempien apuun turvautumisessa sitten jotain pahaa. Joskus on vain nöyrryttävä toteamaan, että kaikesta ei selviä omin avuin. Uskoisin, että vanhemmille tuottaa myös iloa, kun pystyvät auttamaan lapsiaan. Näin ainakin voisin kuvitella omalle kohdalleni joskus tulevaisuudessa.