Vauva ei ole kiinnostunut kiinteasta ruoasta, miten saan syomaan enemman?
Vauva on nyt 6,5kk ikainen ja kiinteat aloitettiin just vahan ennen 6kk ikaa. On ollut kokonaan rintaruokinnalla ja vaika on nyt saanut kiinteita noin 4 viikkoa tuntuu ettei pojalla oikein koskaan ole nalka. Enko osaa ajoittaa tuota syomista oikein? Vetta ei myoskaan juo yhtaan, saattaa horpata vahan mutta menee leikkimiseksi mukin kanssa.
Eilen tarjosin puuroa aamulla (noin 1,5h kuluttua heraamisesta ja imetyksesta) soi pari lusikallista, paivalla ei kelvannut sose kuin juuri tuon muutaman lusikallisen verran. Illemmalla meni vajaa puoli purkkia.
Millaisella aikataululla te tarjoatte noin 6kk ikaiselle vauvalle ruokaa ja miten paljon syovat? En monta kertaa paivassa haluavat maitoa?
Viime yona poika nukkui klo 20-6.30 ja kasvaa hyvin (8,5kg) ettei kuitenkaan nalka ole. Mutta voinko nyt kuitenkaan alkaa imetyskertoja vahentamaan. Paikallisen neuvolan neuvolan ohje oli alkaa antamaan maitotuotteita kuten jogurtteja ja juustoa kalsiumin turvaamiseksi.
Kommentit (12)
lisana. Ei taallakaan lehmanmaitoa sellaisenaan ohjeisteta antaa ennen 1v ikaa, mutta jogurtteja, juustoja yms jo 6kk alkaen.
Neuvolantati antoi esim. sellaisen vinkin etta voisin vaikka ottaa kalapuikkoja ja raaputtaa niista sen korppujauhokuoren pois ja muussata sen puikon perunan ja juuston kera vauvalle ;o)
ap
oli sama juttu tokan lapsen kanssa (eka halusi kiinteätä jo nelikuisesta). Silloin pidin pari viikkoa taukoa ja yritin uudestaan. Yhtäkkiä alkoi upota, mutta vasta n. 7 kk.
järkyttävä tuo kalapuikko ohje. Ethän ihan oikeasti anna lapsellesi tuommoisia!
lisana. Ei taallakaan lehmanmaitoa sellaisenaan ohjeisteta antaa ennen 1v ikaa, mutta jogurtteja, juustoja yms jo 6kk alkaen.
Neuvolantati antoi esim. sellaisen vinkin etta voisin vaikka ottaa kalapuikkoja ja raaputtaa niista sen korppujauhokuoren pois ja muussata sen puikon perunan ja juuston kera vauvalle ;o)
ap
en kyllä antaisi sitä noin pienelle. Samoin kalapuikoissa. Ihme neuvo jos oikeasti on neuvolasta tullut??? Helpompaa on ostaa valmis maustamaton sei-pala ja muussata se...
Kokeile jättää esim päiväunien jälkeen imetys pois ja tarjota tilalle kiinteitä. Aamullakin voisi kokeilla puuroa tms. ennen aamuimetystä.
lainkaan,suunnilleen samanikäisenä aloin tarjota.lähdin sitten sormiruokalinjalle,suosittelen lukemaan kirjan nimeltä omin sormin suuhun.Poika oli pitkään huono syömään,mutta nyt on palkittu sillä että noin 10-11 kk ikäisenä ruokaa ei tarvinnut enää muussata,söi esim makaroonilaatikkoa ihan sellaisenaan.meillä siis sosevaihe jäi lähes kokonaan väliin.
suosittelen!
Huvitti vain kun toinen neuvolantati sanoi etta tama tassa on meidan kiinteiden aloittamiseen erikoistunut terveydenhoitaja ja tama "erikoistunut" sitten antoi taman kalapuikko-juustovinkin..
ap
Meillä tyttö on nyt 7kk, kiinteitä on syönyt puolitoista kuukautta. Nykyään syö aamupuuroa vajaan desin, lounaaksi liha-kasvissosetta desin, välipalaksi/iltaruoaksi hedelmäsosetta vajaan desin, iltapuuroa myös vajaan desin. Puuro on ihan vain kaurahiutaleista jotka olen ensin tehosekoittimella surauttanut jauhoksi. Imetyksiä on 5-7krt/vrk, öisin syö pari kertaa.
Näitä määriä on syönyt ehkä pari viikkoa, 6kk iässä söi ehkä puolet tästä nykyisestä. Oppiminen vain saattaa kestää hetken.
Vettä en ole tarjonnutkaan, en ole hoksannut että sitä pitäisi antaa. Juomisen saa siis ihan vain tissistä ja tuntuu riittävän ainakin pissamäärien perusteella. :)
Pikkuhiljaa ne määrät siitä suurenevat. Musta ainakin tuntuu että tuossa pari viikkoa sitten tyttö rupesi yhtäkkiä syömään enemmän, sitä ennen oli mennyt aika pieniä annoksia ja niistäkin suurin osa varmaan rinnuksille...
itsekin tuotin lähinnä kermaa ja soseet ei lapsia kiinnostaneet. Ensimmäinen rupesi syömään 10kk ja lopetti sitten itse imetyksen kuin seinään 1kk iässä. Toinen oli vielä pahempi, ei syönyt oikeastaan vuoteen mitään muuta kuin rintaa. Oli tyytyväinen, nukkui hyvin ja iso (6kk = 10kg). Sitten vuoden iässä söi vähän sileitä soseita ja sitten vähän vuoden jälkeen yhtäkkiä kiinnostui oikeasta ruoasta. 1v2kk lopetin imetyksen, kävi todella helposti, poika ei kaivannut enää ollenkaan ja söi hienosti isoja annoksia tavallista ruokaa. Eli soseita sitkeästi tarjosin puoli vuotta, mutta ei niitä kyllä syöty... Nyt lapset syövät hyvällä ruokahalulla lähes kaikkea, kasviksia, hedelmiä, maustettua ja jopa tulista ruokaa. Hyvin ennakkoluulottomasti maistavat kaikkea. Älä hermostu, ole sitkeä ja tarkkaile lastasti. Jos on iloinen, pirteä ja voi hyvin, niin mitään hätää ei ole. Ei ehkä yksinkertaisesti kaipaa vielä kiinteitä. Sormiruoan tarjoaminen on varmaan ihan hyvä idea. Pidä välillä vähän taukoa ja tarjoa uudestaan. Vettä ei varmaan edes kaipaa, jos syö vielä hyvin rintaa.
Tarkoitin tietenkin, että lopetti imemisen 11kk iässä.
en vähentäisi imetyskertoja. Imetät kuten ennenkin, mutta tarjoa soseita ennen imetystä (ei kuitenkaan niin, että vauvalla on siinä vaiheessa jo tajuton nälkä). Se vaan välillä kestää, että vauva oppii syömään soseita enemmän, 4 viikkoa ei ole kovin pitkä harjoitteluaika kuitenkaan.
Aika erikoinen tuo paikallisen neuvolan ohje. Täällä ei lehmänmaitotuotteita suositella ollenkaan alle vuoden ikäiselle. Miksiköhän olivat kalsiumin puutteesta huolissaan? Jos kuitenkin vielä imetät?