Olitko sinä lapsuudenperheessänne päälapsi vai kakkoslapsi?

meitä oli kolme ja ihan tasapuolinen kohtelu saatiin. Ollaankin näin jälkikäteen siitä äitiä mielessämme kiitelleet. Mutta samalla tavalla pyrimme hoitamaan omia lapsiamme.

koska olin ja olen ainoa terve lapsi. Pidin tuota päälapsena olemista melkoisen vaativana ja rankkana sillä monet odotukset kohdistuivat juuri sitten minuun.

Olen esikoinen ja olin murrosikään saakka hyvin helppo, kiltti ja huomaamaton lapsi. Sisko oli leikki-iästä asti hyvin vaativa, ja kun oli vielä kaksi nuorempaa veljeä (4 lasta 7:ssä vuodessa) ei vanhemmilta liiennyt ylimääräistä huomiota sille joka ei sitä vaatinut.

Sisko on lievästi kehitysvammainen, joten tietyllä tapaa sai enemmän huomiota kuin minä. Mutta etenkin kun itselle ikää lisää tuli, sitä merkittävämmäksi äidin ja oma suhde tuli. Äidin ja oma suhde on erilainen kuin äidin ja siskon suhde. Mutta mielestäni molemmat ollaan tärkeitä oltu, hiukan eri tavalla vain.



Isä nyt oli vähän ulkopuolinen kaikille.

Mun veljeni on mua 12 vuotta nuorempi ja sisko 16 vuotta nuorempi. Eli aika pitkään olin ihan vaan ainut lapsi... Sen jälkeen mun asemani oli ehkä vähän erilainen kuin perinteisessä sisarussuhteessa.

Itse aina lapsena ajattelin, että äiti rakastaa minua eniten, mutta kyllä sitten aikuisena tajusin, että kyllähän äidille ne isommatkin ovat olleet tärkeitä.



Ainut oli, että esikoispoika osasi vaatia kalliita juttuja ja sai niitä ja me tytöt ei niin. Mulla on keskimmäinen samansorttinen, niin täytyy itse pitää sitten huolta siitä tasapuolisuudesta, että kaikki saa eikä vain hän joka osaa itselleen pyytää.

Ikävä edes lukea tuollaista aloitusta. Jos olet joutunut kohtaamaan syrjintää pienenä niin olethan fiksumpi ja kohtelet omia lapsiasi yksilöinä kunniottavasti?

Ikävä edes lukea tuollaista aloitusta. Jos olet joutunut kohtaamaan syrjintää pienenä niin olethan fiksumpi ja kohtelet omia lapsiasi yksilöinä kunniottavasti?

... ja minulla on muuten vain yksi lapsi - päälapsi ;))))

ap