Lue keskustelun säännöt.
Tällaisissa tilanteissa pinnani katkeaa lasten kanssa
01.09.2010 |
Muuten olen rauhallinen, pitkäpinnainen ja lempeä äiti, mutta joissakin tilanteissa hermo repeää totaalisesti. Esimerkki eilisillalta:
luin sängyssä, laitoin samalla 2,5-vuotiasta poikaa nukkumaan. Poika oli villillä tuulella ja hyppi jatkuvasti sängystään meidän sänkyyn ja mun päälle ja päälläni. Monta kertaa laitoin hänet takaisin sänkyynsä ja käskin nukkua. Ja taas hän nousi ylös hyppimään päälläni että sain pelätä milloin sattuu minuun tai häneen.
Sitten hän hyppäsi taas, tällä kertaa löi oman otsansa minun pääni sivuun sillä seurauksella, että mua todella kovasti sattui päähän, silmälasini lensivät lattialle ja päätä alkoi särkeä heti (poikaa ei ilmeisesti sattunut koska jatkoi vain riehumista) siinä vaiheessa mä nousin rivakasti sängystä ylös, otin vihaisesti lasta kainaloiden alta kiinni ja äkäisesti kiroillen riepotin pojan pois makuuhuoneesta ja töytäisin ovesta olkkarin puolelle (jossa isä oli) ja huusin lapselle että "ja nyt p**kele ulos täältä!!" ja paiskasin oven kiinni.
Lapsi alkoi tietysti huutamaan ja juoksi isänsä luo itkemään. Mä luin vaan kirjaa.
Kestääkö teidän pinna aina vai tuleeko teillekin tällaisia hermonmenetyksiä?
Kommentit (18)
ei oo ollut koskaan mitään ongelmia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja se paska fiilis on ihan kamala, sittemmin opettelin olemaan tyynempi. Ja se toimi ja olimme lasten kanssa tyytyväisiä.
Nyt nämä muksut on jo isoja, eli ei taaperoita tms ja juu, samat vanhat elkeet ovat tulleet takas, saatan hermostua ihan muiden mielestä typerästä... Pakko taas opetelle tajuamaan heidän maailmansa, ja kyllä se varmasti taas alkaa sujumaan.
Ja mulla on kaksi melkein kauhukakaraa tällä hetkellä... En ihmettele reaktiotasi.
Esikoisella oli paha uhma samaan aikaan, ja välillä vaan menin vessaan itkemään, kun en kestänyt uhmaa enkä omia sanojani (esim. sinä olet typerä poika). En kiroile mutta saatan sanoa muuten rumasti. Olen aina pyytänyt anteeksi heti, kun olen rauhoittunut. Kun raskaus ja pari imetyskuukautta ohi, alkoi elämä taas hymyillä. Muistan yhden oikein pahan kerran, jolloin olin sulkemassa lasta vessaan, kun potki minua ja mahaani. Sitten tajusin, mitä olin tekemässä ja sulkeuduinkin sinne itse. Siellä sitten itkin, ja onneksi mies tuli samaan aikaan kotiin, joten esikoinen sai turvaa hormonihirmuiselta äidiltä.
Sen verran on älliä päässä, että tajuan, koska kyseessä oma typeryys ja koska lapsi. Kun itse tekee olonsa kamalaksi, ei sitä pidä lapselle kostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi sitä kirjaa piti lukea samaan aikaan?
Kun itse nukutan lastani, niin se hetki on hänelle ja vain hänelle. Luen sitten myöhemmin, kun lapsi jo nukkuu.
kirjanlukeminen oli virhe.
Normaalisti en luekaan, vaan mennään yhtäaikaa nukkumaan. Tosin poika hyppii silti usein päälläni samanlailla nukkumaanmennessä, ennenkuin nukahtaa sänkyyni.. mikälie vallattomuusvaihe menossa.
Ja kyllä mulla lapselle aikaa on, olen hoitovapaalla vielä.
Ap
miksi sitä kirjaa piti lukea samaan aikaan?
Kun itse nukutan lastani, niin se hetki on hänelle ja vain hänelle. Luen sitten myöhemmin, kun lapsi jo nukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas päästään olennaiseen eli ap:n moittiseen. Pointti kai oli se, hermostutteko joskus lapsiin. Mutta ei voi vastata, vaan pitää moittia ap:tä.
ps. Joo, hermostun. Kolmevuotiaan uhmaikäisen törttöily välillä rassaa.
miksi sitä kirjaa piti lukea samaan aikaan? Kun itse nukutan lastani, niin se hetki on hänelle ja vain hänelle. Luen sitten myöhemmin, kun lapsi jo nukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi sitä huomiota pitää antaa lapselle nukuttaessa? Jos lasta ylipäänsä pitää nukuttaa, niin eikö se riitä että on lähellä ja samassa tilassa? Miksei äiti saisi lukea?
Kyllä lapsen pitää oppia olemaan satuttamatta muita ja olemaan riehumatta nukkumaan mennessä. Mulla olis pinna palanu varmaan jo paljon aiemmin tollasesta riehkaamisesta. Kiroilu nyt ei ehkä oo ihan korrektia lapsen kuullen mutta kyllä lapsi saa nähdä että äidinkään pinna ei kestä mitä tahansa ja raja menee jossain. Anteeksi ei myöskään tarvitse suuttumistaan (siis normaalia tunnereaktiota ilman mitään haukkumisia,kiroiluja tai fyysisesti käsiksi käymistä) jälkikäteen pyydellä kunhan sovinto tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nimenomaa niissä tilanteissa, joissa ensin ei puhe tehonnut ja sen seurauksena muhun sattuu. Kuka sitä nyt kakaransa päätä silittelemään sen jälkeen, kun toinen on tahallaan (tai ajattelemattomuuttaan) äitiä satuttanut? En minä ainakaan.
eli toden totta räjähdän ja poistan lapset, joskus aika vauhdikkaastikin, luotani, jos ns. tahallaan satuttavat tai tekevät jotain muuta älytöntä. Sanon kyllä, kuten sinäkin, useamman kerran nätisi ensin, mutta aina se ei vaan auta, ja lapsi esim. pukkaa kivikovalla päällään leukaan niin että hampaat menee itsellä huulesta läpi. Totta ihmeessä silloin älähdän. Tilanteet sitten kyllä selvitellään aika pian ja meillä näytetään positiivisetkin tunteet herkästi, mutta esim. juuri tuo silmälaseihin kohdistuva väkivalta :) on sellaista, joka saa mut todellakin hiiltymään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä olen itse opetellut. Eli pitää näyttää tarpeeksi äkäseltä, että sen homman saa loppumaan, minkä pitää loppua. Samoin miettiä, miten nukuttaa. Kyllä pinna joskus palaa.
kaksi uhmaikäistä. Toinen on väkivaltainen. Ja toisen uhma on lähinnä sanallista ja vastaan väittämistä.
lähes päivittäin, valitettavasti.
Miksei ap saisi lukea kirjaa? Eihän nukutettaessa huomioida lasta, kun unilaulut on laulettu/iltasatu luettu.
kyllä menee välillä, varsinkin 4 v pojan rajuihin tempauksiin.
Nähtävästi lapsi ei saa lainkaan huomiota, kun pitää nukuttaa ja lukea samaan aikaan. Mene olohuoneeseen lukemaan ja anna lapselle unirauha.