Lue keskustelun säännöt.
Välinpitämättömät isovanhemmat - miksi muka häviäjiä ovat vain isovanhemmat?
01.09.2010 |
Ihmettelen, miksi välinpitämättömistä isovanhemmista usein sanotaan, että he ovat viimekädessä ne, jotka menettävät jotain.
Eikö lapsenlapset, jotka jäävät ilman heistä kiinnostuneita isovanhempia menetä kuitenkin enemmän?
Kommentit (17)
jotka kiinnostuneita heidän elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LAPSETKIN OSAAVAT JUTELLA...
... ja kertoa kaverille, että meijän mummu ja ukki. Ei siinä tarvia kenenkään ikkunan takana olla värjöttelemässä.
Meidän auto, meidän äiti, meidän kissa, meidän naapurin postilaatikko, meidän isän exän nyxä. Tuskin siitä mitään suuria intohimoja syntyy. Voihan se ihmetyttää, tyyliin "Mix Matilla on kaksi isää ja mulla vaan yx", mutta tuskin mummoton siitä monia yöunia menettää.
Kyllähän lapsi näkee, kuinka toiset isovanhemmat tulevat päiväkodin isovanhempainpäivänä päiväkotiin, mutta omat eivät... Näkee kuinka muut lapset lomailevat/yökyläilevät isovanhempien luona... NNäkee, kuinka muut isovanhemmat vievät lapsia teatteriin, konserttiin, uimaan, ulos, kalastamaan, jopa matkoille...Näkee, kuinka muut saavat isovanhemmiltaa aikaa/rakkautta/lahjoja...
jotkut joutuvat aina joka paikkaan isovanhempien kanssa, eikö niiden vanhemmat halua olla lastensa klanssa. Minusta se on varsin fiksu kysymys eli aika moni siirtää vanhemmuuden omille vanhemmilleen, jolloin lapsi kokee isovanhempiensa kaiken sen, mikä vanhempien pitäisi viitsiä tehdä.
Isovanhempien pitäisi antaa aina villahousuja lahjaksi, koska se jos mikä olisi tasapuolista kaikille lapsille!
Kyllähän lapsi näkee, kuinka toiset isovanhemmat tulevat päiväkodin isovanhempainpäivänä päiväkotiin, mutta omat eivät... Näkee kuinka muut lapset lomailevat/yökyläilevät isovanhempien luona... NNäkee, kuinka muut isovanhemmat vievät lapsia teatteriin, konserttiin, uimaan, ulos, kalastamaan, jopa matkoille...Näkee, kuinka muut saavat isovanhemmiltaa aikaa/rakkautta/lahjoja...
yh-äitien lapsetkin viettävät varmaan mielestäsi kamalaa ja surkeaa elämää kun joutuvat sivusta seuraamaan miten naapurin isä leikki lastensa kanssa. Entäs sitten köyhien tai vaikkapa sairaiden vanhempien lapset? ehkäpä lasten hankkiminen pitäisi sallia vain kauniille ja terveille joilla on rikkaat ja osallistuvat isovanhemmat.
Kyllä minä ainakin uskon, että lapseni tulee välillä surulliseksi, kun näkee kavereitaan molempien vanhempiensa kanssa :´(
t. yh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Ymmärrän surusi! Meidän tilanteessa on näin: omat vanhempani kuolivat tyttäremme ollessa 2 vuotias. Hän oli vanhempieni silmäterä! Rakkautta riitti, mutta sitten kohtalo päätti toisin. Mieheni vanhemmat eivät juuri ole osallistuneet tyttäremme elämään. Ei siksi, etteivätkö olisi saaneet, mutta eivät vaan ole kai halunneet. Välimatka meillä on n 10 km - ei siis matkasta kiinni. Isovanhemmmat ovat varakkaita ja hväkuntoisia. Tyttäremme on myös ainut lapsenlapsi heille. Nyt tyttäremme on jo 12, eli voi olla, että heidän välilleen ei enää "yhteyttä" pääse syntymään. Kirpaisee kun tyttäremme kuitenkin huomaa, miten esim kaverin mummo ja ukki ovat läheisiä omille mummotettavilleen. Synttäreiden aikaan he eivät kysele mitä tyttäremme lahjaksi toivoo. Joku alerekistä liian pientä tai isoa kokoa oleva paita sieltä saattaa tulla. Joululahjakirjan vaihoimme, sillä lahjaksi tullut kirja olisi ollut "ajankohtainen" n 4 vuotta sitten. Kun elämään ei osallistu ja ei ole kiinnostunut, ei toki voi tietää mikä on vaatekoko tai kiinnostuksen aihe. Anoppini on todella hyvä käsityöläinen. Hölmöyttäni pyysin häntä muutama vuosi sitten tekemään tyttärellemme joulujuhlaan valkoisen pipon - tyttäremme arveli, että mummo voisi tehdä kun kaverinkin mummo tekee. Vastaukseksi tuli, että saahan niitä kaupasta. Käymään olen heitä aikoinaan pyytänyt useitakin kertoja, mutta kyllä se korkeintaan kahteen kertaan vuodessa jää. Enää en viitsi edes pyytää. Ukki onneksi sillointällöin hätäisesti piipahtaa - ei tosin varmaan tyttäremme vuoksi, mutta kuitenkin. Ei varmasti ole hyvä jos elämään tartutaan liian paljon, mutta kyllä tuo välinpitämättömyyskin loukkaa ja kirpaisee. Itseänikin julmetusti harmittaa miten paljon minä tätä asiaa olen vuosien mittaan märehtinyt ja juuri sen vuoksi, että tunnen, että lapseltani puuttuu elämästään jotain tärkeää. Isovanhempien "tyhjiö" varmaan saa täyttymyksen siinä vaiheessa kun mieheni nuorempi veli saa jälkikasvua - se on jo selväksi käynyt.
Hei! Ymmärrän surusi! Meidän tilanteessa on näin: omat vanhempani kuolivat tyttäremme ollessa 2 vuotias. Hän oli vanhempieni silmäterä! Rakkautta riitti, mutta sitten kohtalo päätti toisin. Mieheni vanhemmat eivät juuri ole osallistuneet tyttäremme elämään. Ei siksi, etteivätkö olisi saaneet, mutta eivät vaan ole kai halunneet. Välimatka meillä on n 10 km - ei siis matkasta kiinni. Isovanhemmmat ovat varakkaita ja hväkuntoisia. Tyttäremme on myös ainut lapsenlapsi heille. Nyt tyttäremme on jo 12, eli voi olla, että heidän välilleen ei enää "yhteyttä" pääse syntymään. Kirpaisee kun tyttäremme kuitenkin huomaa, miten esim kaverin mummo ja ukki ovat läheisiä omille mummotettavilleen. Synttäreiden aikaan he eivät kysele mitä tyttäremme lahjaksi toivoo. Joku alerekistä liian pientä tai isoa kokoa oleva paita sieltä saattaa tulla. Joululahjakirjan vaihoimme, sillä lahjaksi tullut kirja olisi ollut "ajankohtainen" n 4 vuotta sitten. Kun elämään ei osallistu ja ei ole kiinnostunut, ei toki voi tietää mikä on vaatekoko tai kiinnostuksen aihe. Anoppini on todella hyvä käsityöläinen. Hölmöyttäni pyysin häntä muutama vuosi sitten tekemään tyttärellemme joulujuhlaan valkoisen pipon - tyttäremme arveli, että mummo voisi tehdä kun kaverinkin mummo tekee. Vastaukseksi tuli, että saahan niitä kaupasta. Käymään olen heitä aikoinaan pyytänyt useitakin kertoja, mutta kyllä se korkeintaan kahteen kertaan vuodessa jää. Enää en viitsi edes pyytää. Ukki onneksi sillointällöin hätäisesti piipahtaa - ei tosin varmaan tyttäremme vuoksi, mutta kuitenkin. Ei varmasti ole hyvä jos elämään tartutaan liian paljon, mutta kyllä tuo välinpitämättömyyskin loukkaa ja kirpaisee. Itseänikin julmetusti harmittaa miten paljon minä tätä asiaa olen vuosien mittaan märehtinyt ja juuri sen vuoksi, että tunnen, että lapseltani puuttuu elämästään jotain tärkeää. Isovanhempien "tyhjiö" varmaan saa täyttymyksen siinä vaiheessa kun mieheni nuorempi veli saa jälkikasvua - se on jo selväksi käynyt.
että teidän asioihinne ei puututa, lapsella on hyvät mummi ja ukki (jotka sitten kuolivatkin lapsen ollessa pieni). Kun on 2 vuotta saanut kuulla olevansa paha anoppi, ei enää jaksa pitää yhteyttä. Kirjoituksesi perusteella isovanhemmuus on lahjoja ja rahaa, eli totta, lapsenlapsihan siinä menettää synttärisetelit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et asu kartanossa, mutta ajatteletko, että olet elämässäsi sen kartanon menettänyt? Tuskin. Eikä se lapsenlapsikaan pohdi, että on menettänyt jotain, jos eivät vanhemmat opeta heitä menetyksiä kaikkialla näkemään.
Oma isäni kuoli 25 vuotta ennen esikoiseni syntymää, mutta ei ole edes mielessä käynyt, että lapset olisivat isoisän menettäneet.
jos eivät tiedä, millaista on olla ja elää välittävien isovanhempien kanssa. Sitä ei osaa niin kaivata, mitä ei ole varsinaisesti menettänyt, kun sitä ei ole koskaan ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Ymmärrän surusi! Meidän tilanteessa on näin: omat vanhempani kuolivat tyttäremme ollessa 2 vuotias. Hän oli vanhempieni silmäterä! Rakkautta riitti, mutta sitten kohtalo päätti toisin. Mieheni vanhemmat eivät juuri ole osallistuneet tyttäremme elämään. Ei siksi, etteivätkö olisi saaneet, mutta eivät vaan ole kai halunneet. Välimatka meillä on n 10 km - ei siis matkasta kiinni. Isovanhemmmat ovat varakkaita ja hväkuntoisia. Tyttäremme on myös ainut lapsenlapsi heille. Nyt tyttäremme on jo 12, eli voi olla, että heidän välilleen ei enää "yhteyttä" pääse syntymään. Kirpaisee kun tyttäremme kuitenkin huomaa, miten esim kaverin mummo ja ukki ovat läheisiä omille mummotettavilleen. Synttäreiden aikaan he eivät kysele mitä tyttäremme lahjaksi toivoo. Joku alerekistä liian pientä tai isoa kokoa oleva paita sieltä saattaa tulla. Joululahjakirjan vaihoimme, sillä lahjaksi tullut kirja olisi ollut "ajankohtainen" n 4 vuotta sitten. Kun elämään ei osallistu ja ei ole kiinnostunut, ei toki voi tietää mikä on vaatekoko tai kiinnostuksen aihe. Anoppini on todella hyvä käsityöläinen. Hölmöyttäni pyysin häntä muutama vuosi sitten tekemään tyttärellemme joulujuhlaan valkoisen pipon - tyttäremme arveli, että mummo voisi tehdä kun kaverinkin mummo tekee. Vastaukseksi tuli, että saahan niitä kaupasta. Käymään olen heitä aikoinaan pyytänyt useitakin kertoja, mutta kyllä se korkeintaan kahteen kertaan vuodessa jää. Enää en viitsi edes pyytää. Ukki onneksi sillointällöin hätäisesti piipahtaa - ei tosin varmaan tyttäremme vuoksi, mutta kuitenkin. Ei varmasti ole hyvä jos elämään tartutaan liian paljon, mutta kyllä tuo välinpitämättömyyskin loukkaa ja kirpaisee. Itseänikin julmetusti harmittaa miten paljon minä tätä asiaa olen vuosien mittaan märehtinyt ja juuri sen vuoksi, että tunnen, että lapseltani puuttuu elämästään jotain tärkeää. Isovanhempien "tyhjiö" varmaan saa täyttymyksen siinä vaiheessa kun mieheni nuorempi veli saa jälkikasvua - se on jo selväksi käynyt.
että teidän asioihinne ei puututa, lapsella on hyvät mummi ja ukki (jotka sitten kuolivatkin lapsen ollessa pieni). Kun on 2 vuotta saanut kuulla olevansa paha anoppi, ei enää jaksa pitää yhteyttä. Kirjoituksesi perusteella isovanhemmuus on lahjoja ja rahaa, eli totta, lapsenlapsihan siinä menettää synttärisetelit.
Tuossahan lapsi ei saa yhtään mitään, ei huomiota tms. Mutta tosiaan olen miettinyt, että kannattaisi niiden hormoonihuuruisten tuoreiden mammojenkin vähän löysätä liekaansa suhteessa anoppiin. Kyllähän tuossakin voi taustalla olla jokin vauva-ajan höyrypäisyys, jossa on tehty selväksi, että vain naisen vanhemmat ovat tarpeeksi hyviä hoitamaan, auttamaan jne. Koska tällä palstalla ainakin niitä höyrypäitä tuntuu riittävän.
Kyllähän lapsi näkee, kuinka toiset isovanhemmat tulevat päiväkodin isovanhempainpäivänä päiväkotiin, mutta omat eivät... Näkee kuinka muut lapset lomailevat/yökyläilevät isovanhempien luona... NNäkee, kuinka muut isovanhemmat vievät lapsia teatteriin, konserttiin, uimaan, ulos, kalastamaan, jopa matkoille...Näkee, kuinka muut saavat isovanhemmiltaa aikaa/rakkautta/lahjoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
LAPSETKIN OSAAVAT JUTELLA... ... ja kertoa kaverille, että meijän mummu ja ukki. Ei siinä tarvia kenenkään ikkunan takana olla värjöttelemässä.
Meidän auto, meidän äiti, meidän kissa, meidän naapurin postilaatikko, meidän isän exän nyxä. Tuskin siitä mitään suuria intohimoja syntyy. Voihan se ihmetyttää, tyyliin "Mix Matilla on kaksi isää ja mulla vaan yx", mutta tuskin mummoton siitä monia yöunia menettää.
Kyllä täytyy todeta, että monen "aikuisen" ajatusmaailma on aika rajallinen, kun näitä juttuja lukee. Lapset todellakin miettivät ja pähkäilevät mitä ihmeellisempiä asioita - me viisaat vanhemmat vain - ikävä kyllä- viittaamme heidän pohdintojaan kohti kintaalla juuri yllämainittuun tapaan.
että osaat varmaan lukea, mutta luetun ymmärtäminen...? No jokainen ymmärtää asian niinkuin itse haluaa. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lastamme kohtaan. Sen sijaan miehen vanhemmat ovat aivan ihania isovanhempia! 2-vuotiaamme on ihan hullaantunut heihin ja päinvastoin. Tässä tilanteessa ajattelen, että häviäjiä ovat nimenomaan minun vanhempani, sillä lapsellani on kuitenkin kaksi rakastavaa isovanhempaa elämässään. Jos yhtään välittävää isovanhempaa ei olisi, niin sitten kokisin, että myös lapsi menettäisi paljon.
Omalla kohdalla tilanne oli aikoinaan samanlainen. Isäni puolelta isovanhemmat olivat aika kaukaisia, sillä välimatkaakin oli useita satoja kilometrejä. Sen sijaan äidin puolen isovanhemmat olivat minulle todella läheisiä ja tärkeitä. Ja se kompensoi täysin toisten isovanhempien kaukaisuuden.
yökyläilevät, käyvät isovanhempien kanssa teatterissa, uimassa tai saa rahaa, lahjoja, aikaa jne? Tulevatko ne muut lapset sinne tämän lapsen kotiin pitämään showta? Tai värjötteleekö lapsi isovanhempien ikkunan takana katsomassa, kun serkut ilakoivat mummulassa? Se on tietysti konkreettista, jos on isovanhempien päivä päiväkodissa eikä omia isovanhempia sinne tule, mutta se nyt on vaan korkeintaan yksi päivä vuodessa, aina ei sitäkään.
Mun isovanhemmat olivat kuolleita kaikki jo ennen syntymääni, enkä ole mitenkään syvällisesti osannut kaivata heidän puuttumistaan. Kun taas kuollutta isääni muistan ja kaipaan ihan päivittäin.
Kyllähän lapsi näkee, kuinka toiset isovanhemmat tulevat päiväkodin isovanhempainpäivänä päiväkotiin, mutta omat eivät... Näkee kuinka muut lapset lomailevat/yökyläilevät isovanhempien luona... NNäkee, kuinka muut isovanhemmat vievät lapsia teatteriin, konserttiin, uimaan, ulos, kalastamaan, jopa matkoille...Näkee, kuinka muut saavat isovanhemmiltaa aikaa/rakkautta/lahjoja...
yökyläilevät, käyvät isovanhempien kanssa teatterissa, uimassa tai saa rahaa, lahjoja, aikaa jne? Tulevatko ne muut lapset sinne tämän lapsen kotiin pitämään showta? Tai värjötteleekö lapsi isovanhempien ikkunan takana katsomassa, kun serkut ilakoivat mummulassa? Se on tietysti konkreettista, jos on isovanhempien päivä päiväkodissa eikä omia isovanhempia sinne tule, mutta se nyt on vaan korkeintaan yksi päivä vuodessa, aina ei sitäkään. Mun isovanhemmat olivat kuolleita kaikki jo ennen syntymääni, enkä ole mitenkään syvällisesti osannut kaivata heidän puuttumistaan. Kun taas kuollutta isääni muistan ja kaipaan ihan päivittäin.
Kyllähän lapsi näkee, kuinka toiset isovanhemmat tulevat päiväkodin isovanhempainpäivänä päiväkotiin, mutta omat eivät... Näkee kuinka muut lapset lomailevat/yökyläilevät isovanhempien luona... NNäkee, kuinka muut isovanhemmat vievät lapsia teatteriin, konserttiin, uimaan, ulos, kalastamaan, jopa matkoille...Näkee, kuinka muut saavat isovanhemmiltaa aikaa/rakkautta/lahjoja...
... ja kertoa kaverille, että meijän mummu ja ukki. Ei siinä tarvia kenenkään ikkunan takana olla värjöttelemässä.
Isäni lakkasi käymästä meillä ja muutenkin yhteydenpito on ollut vähäistä sen jälkeen, kun esikoiseni syntyi. Ristiäisissä on käynyt, muuten vain me ollaan käyty hänen luona. Tuntuu, ettei hän halua tavata omaa lastaan, saati lapsenlapsiaan.
Ja on tosi surullista aina, kun lapset vierastaa pappaa, etenkin kun mummit ja ukki on todella tärkeät ja odotetut vieraat.