Tunnetko ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä mikä on "oikein" ja toimivat pakonomaisesti

Mulla on sellainen pakonomainen ajatus, että kun on lapsia tehnyt, on velvollinen tekemään kaikkensa sen eteen, että he kehittyisivät ja kasvaisivat turvallisesti. Eli sen takia en edes harkitse eroa miehestäni, vaikka tällä hetkellä avioliitto on aika karussa jamassa henkisesti ja fyyisesti (ei mitään väkivaltaa, olemme vaan loitontuneet toisistamme ruuhkavuosien myötä)ja työpaikalla on virinnyt pientä ihastuksen poikasta. Tiedän kuitenkin että on oikein olla tekemättä mitään oikeasti tän ihastuksen eteen, sillä siitä seuraisi väistämättä kurjaa oloa sekä lapsille, miehelleni että etenkin itselleni.

ja huh huhu miten ahdistava nainen. Entinen luokkakaveri.

Mulla on sellainen pakonomainen ajatus, että kun on lapsia tehnyt, on velvollinen tekemään kaikkensa sen eteen, että he kehittyisivät ja kasvaisivat turvallisesti. Eli sen takia en edes harkitse eroa miehestäni, vaikka tällä hetkellä avioliitto on aika karussa jamassa henkisesti ja fyyisesti (ei mitään väkivaltaa, olemme vaan loitontuneet toisistamme ruuhkavuosien myötä)ja työpaikalla on virinnyt pientä ihastuksen poikasta. Tiedän kuitenkin että on oikein olla tekemättä mitään oikeasti tän ihastuksen eteen, sillä siitä seuraisi väistämättä kurjaa oloa sekä lapsille, miehelleni että etenkin itselleni.

yhden pariskunnan, tosin nykyään eronneet.



Alkoivat seurustelemaan lukiossa ekalla. Kihloihin menivät muutama kuukausi yo-kirjoitusten jälkeen, kun molempien opiskelupaikka oli varmistunut. Naimisiin menivät valmistumisen jälkeen kun molemmat olivat saaneet vakipaikan työssään. Vuosi työtä, sitten ostettiin asunto ja parin vuoden päästä saatiin lapsi.



Pariskunnan mies löysi työstään uuden naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa 1kk sen jälkeen.



Nainen toteutti saman kaavan uuden miehen kanssa. Tosin opiskeluhommat yms jäi välistä. Mutta tietty aika seurusteltiin, sitten mentiin kihloihin ja naimisiin. Sitten rakennettiin talo, jonka jälkeen tehtiin yhteiset lapset. Ei puhettakaan että lapset olisi tehty ennen naimisinmenoa tai rakennettu taloa.

kysehän oli pakonomaisesta ajatuksesta siitä mikä on oikein, eikö niin?

minulla pakonomaisuus liittyi lastenhoitoon, kasvatukseen ja ruokailuun

Tiedän kuitenkin että on oikein olla tekemättä mitään oikeasti tän ihastuksen eteen, sillä siitä seuraisi väistämättä kurjaa oloa sekä lapsille, miehelleni että etenkin itselleni.

onnellisena ja rakastuneena kuin pystyynkuolleessa pakkoavioliitossa.

Yksi suuri ryhmä ovat uskonnolliset ihmiset. Heillä tuntuu piisaavan käsityksiä siitä, mitä pitää, mitä saa, mitä ei saa,...



Pahin omalle kohdalleni osunut tapaus on eräs ex-helluntailainen pariskunta. Olivat lapsuutensa niissä ympyröissä kasvaneet, aikuisiällä srk:sta eronneet. Nyt eivät laske itseään uskonnollisiksi, vaan omilla aivoilla ajatteleviksi, moderneiksi, avarakatseisiksi,... mutta en ole kapeakatseisempia ja putkinäköisempiä jääriä eläessäni tavannut. Pahimmaksi asian tekee se, kuinka sokeita he itselleen ovat ja se, miten erinomaisina ja oikeamielisinä itseään pitävät. Kuvottavaa katseltavaa ja mahdotonta tulla toimeen.

mutta se tarkoittaa sitä että yritän vahingoittaa muita mahdollisimman vähän, mutta ap:n kuvailemasta käytöksestä en kyllä tunnista itseäni.

mikä on lain mukaista.

Ensinnäkään Suomessa ei ole tietääkseni enää pakkoavioliittoja koska jokainen nainen käsittääkseni tietää että avoliitossa saa syntyä lapsia.Eli ei ole pakko mennä lasten takia naimisiin tai että yhtyä saa ilman kirkon lupaa jne.Kunhan olet oikean ikäinen.

toimivat pakonomaisesti jonkun kaavan mukaan, ihan kuin joku ulkopuolinen käskyttäisi. Ihmettelen esim. voivottelua, kun "pitää" tehdä niin ja "täytyy" tehdä näin. Itsehän sen kuitenkin ovat päättäneet, miten elämänsä elävät, vai? Ja mistään lahkolaisista ei tietääkseni ainakaan ole kyse.

Niin ja usein siihen kuuluu myös, että jos joku tekee toisin kuin he, niin ihmettelevät miten se on mahdollista, kun eihän noin "kuulu" tehdä. Siis miten niin ja häh?

mutta se tarkoittaa sitä että yritän vahingoittaa muita mahdollisimman vähän, mutta ap:n kuvailemasta käytöksestä en kyllä tunnista itseäni.

Jos jos pienestä ruvetaan jankuttamaan ettei mikään ole niin kamalaa kuin se että kihloihin meno tapahtuu talonrakentamisen jälkeen. Jättäähän sellainen jälkeensä. Toisin kuin vaikka jollain hipillä.

On minun kanssani vain siksi että niin kuuluu olla...

itseään varten elävät.

Jokainen tarvitsee elämäänsä jonkin ohjenuoran ja tavoitteen, toiset kutsuvat näitä jopa unelmiksi, toiset päämäärätietoiseksi.

Toiset voivat olla sitä mieltä, että kyseessä on moraalinen valinta, varsinkin juuri tuo, että ei hankita hetken mielijohteesta niitä lapsia, vaan vasta sitten, kun on vakaasti asiaa harkittu.



Joskus kaikki menee mönkään, ja kun ei ole enää päämäärää, unelmaa tai mitään tavoittelemisen arvoista, on aika hukassa.

jo silloin tarkkaan tulevaisuutensa. Eli valmistumien, naimisiin, omakotitalo ja lapsi sekä kahden vuoden sisään toinen. Näin on myös tehnyt.. On pahin toisten ihmisten arvostelija jonka tiedän, joten vaikea uskoa hänen olevan kovin onnellinen. Myöskään muut tuntemani "näin elämän kuuluu mennä"-ihmiset eivät ole kovin mukavia.

Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi heidän seurassaan, kun minulla oli pitkä sinkkubiletyshistoria;) ennen lasta ja nyt asumme kaupungissa kerrostalossa lapsen kanssa.

tietysti tekee elämänsä valinnat ja sen mukaan elää, hienoa jos kaikki menee ok kuolemaan asti. Mutta entä jos asiat ei etenekään kaavan mukaan?



Esim. ehkäisy pettää kun poikakaverin kanssa on seurusteltu 6kk ja vauva ilmoittaa tulostaan. Mennäänkö sitten paniikissa naimisiin koska lapsia "ei vain kuulu tehdä ennenkuin ollaan naimisissa" ja samaan syssyyn ostetaan oma talo/asunto koska lapsia "ei vaan pidä tehdä vuokra-asuntoon"? Ja yhdessä ollaan oltu 6kk.



Olinkohan nro 5

On vain aste-eroja. Aamulla kuuluu herätä eikä mennä nukkumaan. Aamupuuro syödään aamupalaksi eikä päivälliseksi. Perheen mies ajaa komeimmalla autolla ja äiti kakkosautolla. Mies menee töihin, äiti hoitaa lapset äitiyslomalla. Kuuluu menestyä ja saada hieno työpaikka.

On vain aste-eroja. Aamulla kuuluu herätä eikä mennä nukkumaan. Aamupuuro syödään aamupalaksi eikä päivälliseksi. Perheen mies ajaa komeimmalla autolla ja äiti kakkosautolla. Mies menee töihin, äiti hoitaa lapset äitiyslomalla. Kuuluu menestyä ja saada hieno työpaikka.

ei meillä ainakaan. Yötyössä olen ja mene aamulla nukkumaan, karppaamme joten emme syö puuroa, meillä vain yksi auto,uusi tosin ja hieno, mun käytössä, mies oli esikoisen kanssa hoitovapaalla, emme havittele mitään ylettömän hienoja työpaikkoja.

Mihinkäs meidät sitten lokeroidaan? Poikkeaviin?

Yksikin lapsi riittäisi mutta tehdään toinen "kaveriksi" kun muutkin tekee. Autoa ei tarvitsisi mutta kun Impi-täti ihmetteli että lapsen kanssa ei pärjää autoa, niin ostetaan nyt sitten. Se viime asuntokin oli aivan ihana, mutta eihän lapsiperhe voi asua kerrostalokaksiossa suuressa kaupungissa.



Mää,mää, lampaani...

näitä ihmisiä. Mihinkään muuhun käsitykseen ei voi tulla kun näitä ketjuja lukee. Kaikilla kuuluu olla vakityöpaikka ennen lapsia ja tietysti naimisissa, tietenkin omistusasunto, mieluiten omakotitalo. Lapsia ei saa tehdä "poikkeavassa iässä" eikä "poikkeavaa määrää". Jos ei mene näin niin olet luuseri, white trash, sun pitäis mennä terapiaan jne..



Itse en ole ikinä ymmärtänyt tollaista ja olenkin tehnyt kaikki juuri päinvastoin eli siten kun itsestä on tuntunut oikealta.