Onko sinulla joku eettinen katsomus, joka rajoittaa syömisiäsi?
Kommentit (9)
etenkin jos katsotaan eettiseksi myös se että pyrin miettimään ruokavalion ympäristövaikutuksia.
Meillä kasvispainotteinen ruokavalio, lapsella sama. Eli syömme useammin kasvis- kuin liharuokaa.
Muutoin pyrin ostamaan mahdollisuuksien mukaan vain eurooppalaisia tuotteita, ja mahdollisimman läheltä Suomea. Tosin ennemmin tingin siitä etäisyydestä kuin laadusta, jos esim. tarjolla olevat suomalaiset omenat ovat huonoja, ostan suosiolla hollantilaisia. Ja teen myönnytyksiä niiden tuotteiden kohdalla joita ei kasvateta euroopasta, esim. kahvi, tee ja banaanit (niiden kohdalla pyrin ostamaan ainakin reilun kaupan tuotteita, mieluusti myös luomua). Viinin suhteen en mieti alkuperää, vaan ainoastaan makua ja hintaa. Luomua ostan mahdollisuuksieni (=rahatilanteeni ja tarjolla olevat tuotteet) mukaan.
Kaalilaatikko on sen verran epäeettistä että siihen en koske.
Syön brasilialaista lihaa vain Brasiliassa.
Olen vain kasvissyöjä omien voimakkaiden inhoreaktioiden takia. En kasvata lapsia samaan, mutta valmistan liharuokaa inhoa peitellen. En voi koskea lihaan sormin ollenkaan enkä esim. perata kalaa. Tuntuvat liian elollisilta.
Ostan lahnoja käteisellä ja paistelen niitä.
Muksut saavat syödä mitä kaapista löytyy. En kiusaa heitä ideologiallani.
Olen ovo-lakto-vege. Kotona teen 90 % pelkkää kasvisruokaa, hätätilanteessa/kiireessä saatan lapselle ostaa lihaeineksen/kalapuikkoja tms. Hän syö kuitenkin hoidossa ja kylässä liharuokaa. Eron (lihansyöjämiehestä, joka ei syönyt kasvisruokia) jälkeen tajusin, että mähän voin jatkossa tehdä kotona pelkkää kasvisruokaa, jee! :) Lapselle kelpaa hyvin.
Meillä on jonkin verran boikotteja ja muitakin ajatuksia.
Pyritään ostamaan luomua, mutta ei olla ehdottomia.
broileria ei juurikaan käytetä eettisistä syistä.
Ja aika harvoin käytämme muita suikalelihoja tai valmiiksi marinoituja. Se ei ehkä ole eettistä, vaan niissä on aina surkeimmat lihat. Ideana on siis syödä hyvää ruokaa puhtaista raaka-aineista.
Israelilaisia tuotteita vältän. En pidä heidän politiikastaan enkä myöskään ympäristönsuojelullisista syistä halua tukea israelilaista appelsiinituotantoa tai viininviljelyä.
ja ihan puhtaasti eettisistä syistä.
Me oltiin miehen kanssa karmeita lihansyöjiä n. 10 vuotta sitten :)
Ensin mies jätti lihan pois, sitten minä ja lopuksi lapset, kun olivat tarpeeksi vanhoja arvioimaan asian itse.
Mä oon ylpeä lapsistani, kun pystyivät tekemään niin vaikean päätöksen ja luopumaan epäitsekkäästi nautinnosta.
lihaton dieetti ja lapset myös.