Minua ei vaivaa muiden perheiden tarpeet viedä lapsia päivähoitoon.
En ole koskaan pohtinut millä oikeutuksella kukin tekee valintansa päivähoidosta. Mutta: monet käyvät töissä, opiskelevat tai ovat vaikkapa uupuneita. On lapsia, joilla on kuntoutuksen tarvetta ja he ovat päiväkodissa, vaikka kotona olisi äiti tai isä.
Joka tapauksessa päivähoidolle on aina syy. Jos se on se, että vanhempi ei jaksa tai kykene hoitamaan lasta itse, sekin on syy. Silloin muksun on parempi olla jaksavien aikuisten huomassa. Koti ei aina ole se paras paikka.
Kommentit (26)
Esikoinen oli aivan ihanassa perhepäivähoidossa siihen asti kunnes saimme perheenlisäystä ja luovuin hoitopaikasta.
On erittäin epätodennäköistä, että saan saman hoitopaikan vuoden päästä kun molemmat menevät hoitoon. Harmittaa ihan vietävästi jo etukäteen.
Jos minulla olisi ollut rahaa ylimääräistä, olisin ilman muuta maksanut täyden hoitomaksun esikoisen hoitopaikasta koko vuodeksi ja käyttänyt esikkoa hoidossa kerran pari viikossa leikkimässä kavereiden kanssa. Lisäksi olisin ilman muuta maksanut vauvastakin jo varausmaksua etukäteen, varmistaakseni saman hoitopaikan vauvallekin ensi vuonna!
Valitettavasti mulla ei ollut semmosia rahoja, mutta näin minä olisin ilman muuta tehnyt!
jos äiti itse niillä sanoilla nauraa heläyttäen sen kertoo. Turha etsiä kaikkeen syytä ihmisen psyyken syvyyksistä - jos äidistä on kiva ettei tarvitse kokata lounasta tai lähteä ulos, niin kysymys yleensä on just siitä, ettei tarvitse nähdä vaivaa - ihminen on syntyjään mukavuudenhaluinen. Ehkä kukaan ei vie työssäkäyvän hoitopaikkaa viemisen ilosta, mutta sattuipa kerran juuri naapurin hoitopaikkaa kovasti hakeva äiti osumaan postilaatikolle kun tämä virikehoidettavan äiti just hehkutti, miten "ihanan helppoa" on, kun voi jäädä aamulla nukkumaan vauvan kanssa ja isä tuo isomman hoitoon... tuon toisen äidin korviin tuo varmasti kuulosti ilkkumiselle, vaikkei sitä ollut edes hänelle tarkoitettu.
Kun perheeseen tulee uusia lapsia, pitäisi kaikille olla selvää, että perhedynamiikka muuttuu, on uusia perheenjäseniä joista pitää huolehtia tasapuolisesti, eikä nuorempien tarvitse kokea "ainoana lapsena " olemisen elämyksiä muuten kuin mitä normaalielämässä järjestetään kaksinoloaikaa milloin isän, milloin äidin kanssa.
Eikä minusta pidä myöskään syyttää pahaa ilkeää kuntaa, joka järjestää liian vähän hoitopaikkoja, jos kotonaoleva vie työssäkäyvältä hoitopaikan. Joku tolkku siihenkin pitäis olla, mitä kaikkea verovaroista maksetaan!
Minusta taas perussyy ei ole mukavuudenhalu, jos äiti hoidattaa lapsia päiväkodissa "helppouden" takia. Vanhemmalla on silloin jotakin itsellään psyykkisesti pielessä. Masennus vaikka. Kukaan ei myöskään vie kenenkää työssäkäyvän lapsilta hoitopaikkaa ihan vain viemisen ilosta ilkkuen.
Perusteleeko joku isomman lapsen viemistä hoitoon äidin ja vauvan symbioosin kehittämisellä? En ole koskaan kuullut moista. Ehkä pienen vauvan äiti on liian väsynyt jakamaan huomiotaan kaikille lapsille, kokee että isompi sisarus jää hoitoa vaille, kun vauvan kanssa menee niin paljon aikaa. Moni jaksaa, mutta joillekin se käy ylivoimaiseksi.
Jos taas hoitopaikkaa on "varattava" tulevaisuutta varten, ongelma ei ole perheen vaan päivähoitopaikkojen vähyyden.
koska en voi puhua kokemuksesta. En tunne tällaisia perheitä tai vanhempia, jotka perustelvat lasten hoitoa sillä kun se vaan on niin kivaa ja helppoa. En ole tosiaan uhrannut aikaa edes sen kartoittamiseen miksi kukakin lapsiaan hoidattaa. Minusta se on jokaisen perheen oma ratkaisu ja heillä on siihen omat syynsä.
En pystyisi toimimaan ylituomarina, joka esim. poistaisi tietyt lapset päiväkotiryhmätä, koska heillä ei ole riittävän hyvää syytä käyttää päivähoito-oikeutta.
ap
Onko kerhossa käyminen yhtä paheksuttavaa kuin päivähoito? Esimerkiksi meillä kunta järjestää kerhoa 3-5 -vuotiaille lapsille kolmena päivänä viikossa 4 tuntia kerrallaan, omat eväät mukana. Ei vie kenenkään hoitopaikkaa.
Päivähoito on sitten vielä erikseen.
Kevyempi ratkaisu.
Päivähoito sitten erikseen.
jos äiti hoidattaa lapsia päiväkodissa "helppouden" takia. Vanhemmalla on silloin jotakin itsellään psyykkisesti pielessä. Masennus vaikka. Kukaan ei myöskään vie kenenkää työssäkäyvän lapsilta hoitopaikkaa ihan vain viemisen ilosta ilkkuen.
Perusteleeko joku isomman lapsen viemistä hoitoon äidin ja vauvan symbioosin kehittämisellä? En ole koskaan kuullut moista. Ehkä pienen vauvan äiti on liian väsynyt jakamaan huomiotaan kaikille lapsille, kokee että isompi sisarus jää hoitoa vaille, kun vauvan kanssa menee niin paljon aikaa. Moni jaksaa, mutta joillekin se käy ylivoimaiseksi.
Jos taas hoitopaikkaa on "varattava" tulevaisuutta varten, ongelma ei ole perheen vaan päivähoitopaikkojen vähyyden.