4,5-vuotias hyppii aikuisten silmille, pk-tädit helisemässä. Neuvoja?
Meidän 4v tyttö on aina ollut voimakastahtoinen ja itsepäinen. Siirtymätilanteet ovat aina olleet todella haasteellisia.
Viime talvena päiväkodissa hankaluuksia tuotti päiväuniaika, kun tyttö ei enää nukkunut ja häiriköi kympillä lepoaikana.
Tänä syksynä meno on vaan pahentunut. Ryhmässä on uusi lastentarhanopettaja, ja uutta ihmistähän pitää heti testata, miten suhtautuu... Yhden hyvän päivän päälle on kolme huonoa, nukkarissa häiriköinti on jokapäiväistä, tyttö istuu jäähyllä melkein joka päivä. Ruokailutilanteessa ei myöskään jaksa aina käyttäytyä, metelöi ja sählää, nimittelee aikuisia.
Tänään oli käyttänyt jo kovempaa kieltä, haukkuu aikuisia tyhmäksi, vanhaksi joka kuolee kohta, lihavaksi ym... Tädit ovat ihmeissään ja todi närkästyneitä, kukaan kolmesta ei saa tyttöä kuriin. Välillä tyttö on itse aurinkoisuus, leikkii nätisti, askartelee, piirtelee, on omatoiminen ym. Ja sit taas tulee häiriköintikohtaus...
Olen ihan kypsä jokapäiväiseen negatiiviseen palautteeseen.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta? Järkipuhe ei pure, tyttö ei ole moksiskaan jäähyistä ja kielloista. Silmät loistaen kertoi viikonloppuna, että oli joka päivä jäähyllä...
Kommentit (14)
ja heidän vanhempansa kypsiä tilanteeseen.. Hommaa lapsellesi toinen hoitopaikka, ettei pilaa koko ryhmän hyvinvointia.
ammattikasvattajia, joiden pitäis pystyä antamaan tarvittaessa ja pyydettäessä vanhemmillekin neuvoja tilanteiden hallitsemiseen. Miten niin eivät saa lasta kuriin?
Mistä tyttö on oppinut nimittelemään tuolla tavalla aikuisia?
Oletteko harkinneet perheneuvolaa tms ulkopuolista apua?
Mikäli ongelmat esiintyvät päivähoidossa, eikä koulutuksen saaneet työntekijät osaa asiaa hoitaa, niin vaadi, että paikalla käy erityislastentarhanopettaja ja/tai psykologi, joka arvioi tilanteen ja mahdolliset tuen tarpeet. Lapsella nimittäin on oikeus saada lisäapuja - ryhmään voi tulla esimerkiksi ylimääräinen aikuinen.
Me jouduimme turvautumaan näin rajuun menettelyyn, koska tiesimme, ettei kotona ole vikaa ja lapsen käytös päiväkodissa meni ihan mahdottomaksi ja koko ajan meille valitettiin. Lopulta vaihdoimme yksityisestä päiväkodista kunnalliseen ja meni kaksi viikkoa, että lapsen käytös palasi takaisin normaaliksi. Kunnallisessa todettiinkin, että lapsi tarvitsi selkeät ohjeet ja rajat hoidossa ja kun oli ne saanut ja testannut, että kaikki aikuiset pitävät hoidossa rajoista kiinni, niin koki ilmeisesti olonsa turvalliseksi ja keskittyi sen jälkeen lapsena oloon :)
Ja lapsen jäähyttäminen on psykologin ja erityislastentarhanopettejan mukaan ihan turhaa, jos sitä tehdään päivittäin koko ajan ja joka asiasta...
Joillekkin lapsille tietyt ruuat aiheuttavat käytöshäiriöitä. Seuraa vaoitko yhdistää mitään ruokaa tai vastaavaa asiaa häiriköintiin.
Meillä eiskoinen saa käytöshäiriöitä 5min -3 tuntia sopimattoman ruuan syömisen jälkeen. Sopimattomia on esim. pähkinät, sitrukset, tomaatti, jotkut mausteet ja lisäaineet jne.
Meidän esikoiselle oli nukkumaanmeno tosi kurjaa jos annettiin mintun makuinen fluoritabletti ennen nukkumaan menoa tai pestiin hampaat pepsodent kids hammastahnalla. Näistä tuli inhottavaa limaa kurkkuun ihan kuuli vierestä miten lima kurlasi pojan kurkussa. Ei ihme että makuuasennossa kiukutti kun lima tuntui tosi inhottavalta. Kokeiltiin monta kertaa olla ilman ja meni nukkumaan näitisti ja sitten jos taas annettiin noita niin nukkumaanmeno oli tuskaa ja pojan kurkku limainen.
Ap, tunnen tilanteesi, meillä poika on käyttäytynyt samoin ja vieläkin joskus vaikka täytti juuri 6. Toivon, että eskari nyt kasvattaa, että pärjää sitten koulussa. Olen puhunut tuosta aikuisten tottelemisesta pojan kanssa, mutta silti hän testeilee, varsinkin nyt uusia aikuisia. Tiedän miten rasittavaa on joka päivä kuulla samasta asiasta, ikään kuin minulla olisi siihen joku viisastenkivi. Eikä meidänkään lapsi, kuten tuskin sinunkaan, ole rajaton. Rajat ovat kyllä olemassa, mutta joillakin niiden noudattaminen vaatii enemmän toistoa kuin toisilla. Itse uskon, että vain aika ja kärsivällisyys auttaa. Itse jaksaa olla johdonmukainen ja pitää kiinni rajoista. Kyllä päiväkodin henkilökunnan pitäisi olla niin ammattitaitoista, etteivät vain levittele käsiään ongelman edessä. Jos niilläkään riittää sitä pitkäjänteisyyttä ison lapsiryhmän kanssa. Mutta eivät hekään voi vain sysätä ongelmaa sinun hoidettavaksesi. Kasvatusvastuu on yhteinen.
ei tarkoita samaa kuin voimakastahtoisuus. Teiltä on vaan jäänyt lapsi kasvattamatta ja rajat laittamatta.
Pienempi erityisryhmä voisi olla oikeampi paikka?
Meidän lapsi ei ulkoile ilman aikuista, joten tuskin on kyse jonkun vastaajan naapurista. Päivissä on sama rytmi, nukkumaanmenoajoista pidetään kiinni, samoin ruoka-ajoista. Sählääminen ajoittuu minusta eniten väsymyksen ja matalan verensokerin aikaan. Tänäänkin tuo nimittely tapahtui ruokaa odotellessa päiväkodissa...
Muita lapsia ei nimittele tai kiusaa, leikkii kivasti muiden kanssa, välillä tykkää leikkiä itsekseenkin pitkiäkin aikoja (myös kotona).
Kotona päiväkotipäivän jälkeen on harvoin ongelmia.
Olen ajatellut, että pitänee ottaa yhteyttä viisaampiin, päiväkodin henkilökunta ei taida tätä ongelmaa pystyä ratkaisemaan. Viime keväänä sähläys ajoittui 1,5 tunnin pakkolevon aikaan, mutta tuo nimittely on uutta, mitenkähän siitä pääsisi...
Olen miettinyt tuota samaa, että pienempi ryhmä olisi tytölle selkeästi parempi, mutta siellä on jo erityislapsi-isoveli, ja pk:n kanta on, että sisaruksia ei laiteta samaan ryhmään. Tuossa integroidussa ryhmässä on myös tytön parhaat kaverit, joihin tyttö tutustui pienten ryhmässä. Meidän tyttö oli vuosi sitten ainoa, joka siirtyi pienten ryhmästä isojen isoon ryhmään, kaverit meni tuohon integroituun ryhmään. Tämä saattaa myös olla osasyy ongelmiin...
Taitaa nyt jo rippikouluikäinen teini olla jo raskaana ja päihteiden orja.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa nyt jo rippikouluikäinen teini olla jo raskaana ja päihteiden orja.
Miksi nostit ketjun etusivulle?
Vierailija kirjoitti:
Ap, tunnen tilanteesi, meillä poika on käyttäytynyt samoin ja vieläkin joskus vaikka täytti juuri 6. Toivon, että eskari nyt kasvattaa, että pärjää sitten koulussa. Olen puhunut tuosta aikuisten tottelemisesta pojan kanssa, mutta silti hän testeilee, varsinkin nyt uusia aikuisia. Tiedän miten rasittavaa on joka päivä kuulla samasta asiasta, ikään kuin minulla olisi siihen joku viisastenkivi. Eikä meidänkään lapsi, kuten tuskin sinunkaan, ole rajaton. Rajat ovat kyllä olemassa, mutta joillakin niiden noudattaminen vaatii enemmän toistoa kuin toisilla. Itse uskon, että vain aika ja kärsivällisyys auttaa. Itse jaksaa olla johdonmukainen ja pitää kiinni rajoista. Kyllä päiväkodin henkilökunnan pitäisi olla niin ammattitaitoista, etteivät vain levittele käsiään ongelman edessä. Jos niilläkään riittää sitä pitkäjänteisyyttä ison lapsiryhmän kanssa. Mutta eivät hekään voi vain sysätä ongelmaa sinun hoidettavaksesi. Kasvatusvastuu on yhteinen.
...eskari kasvattaa
...olen puhunut
...itse uskon
....olla niin ammattitaitoista
....kasvatusvastuu on yhteinen
Hups, eikö sinne eskariin viedä jo valmiiksi kasvatettu lapsi oppimaan uuusia asioita.
meillä siis samanlainen tyttö naapurissa,
mutta rajoja ei ole lapselle koskaan ollut
saanut mennä ulkona aamusta iltaan ihan itekseen tai jonkun kaverin matkassa
vanhempia ei näy
mistään ei saa rangaistusta, teki mitä teki
eli ap nyt viimeistää kehiin ne rajat
eli jos/kun ei tottele, niin siitä joutuu vastuuseen kun sillä potkulaudalla karkaa luvattomille teilleen, niin sit sillä ei ajella pariin päiviin.
jos ei osaa olla ihmisiksi toisten lasten seurassa, niin sitten seuraavana päivänä ei mennä kaverin kaa, vaan opetellaan kotona miten käyttäydytään
jne
asiallista keskustelua syy seuraus suhteista, miltä toisesta ihmisestä tuntuu kun lapsi rumasti sanoo jne
eli empatiaa pitää vallan opetttaa lapselle, jos ei luonnostaan osaa
rauhallista leikkiä yhdessä esim pelejä puuhakirjoja jne
eli kasvata hyvä ihminen lastasi
jos et ns jaksa niin voit vaan pahimmissa unissas miettiä mitä lapsesi tekee kun on teini