Onko teillä ok-talossa hälytysjärjestelmä?
Kommentit (48)
Olen päivisin kotona, ja yleensähän varkaat käy juuri päivällä kun ihmiset on töissä. Muutenkin menemme ja tulemme hyvin epäsäännöllisesti, ei siis auta vaikka kyttäisi menemisiämme muutaman päivän kuten varkaat myös tapaavat tehdä. Naapuriapu toimii lomien aikana, pidämme toistemme taloja silmällä kun tiedämme toisten olevan reissussa. Ystävälläni ei hälytysjärjestelmä auttanut mitään, vorot olivat jo kaukana kun vartija viimeih ehti paikalle.
halpa vakuutus itselle ja tavaroille
Asumme kalliilla alueella, talo on iso ja puskien suojassa ja sisällä on kaikenlaista vietävää.
Tuli talokaupan myötä, joten otettiin sitten ihan koko paketti Securitaksen valvontaa. Asutaan vähän taajaman ulkopuolella ja lähinaapureita ei ole. Tien toisella puolella lähin naapuri.
Murtovarkauksia ollut paljon lähiseudulla, ja vieläpä niin, että perhe ollut kotona. Siksi meillä myös öisin päällä ulko-ovien valvonta. Pari väärää hälytystä on tullut, kun olen unohtanut poistaa yöllisen hälytyksen. Niistä ei onneksi tarvitse maksaa mitään. :)
Olen päivisin kotona, ja yleensähän varkaat käy juuri päivällä kun ihmiset on töissä. Muutenkin menemme ja tulemme hyvin epäsäännöllisesti, ei siis auta vaikka kyttäisi menemisiämme muutaman päivän kuten varkaat myös tapaavat tehdä. Naapuriapu toimii lomien aikana, pidämme toistemme taloja silmällä kun tiedämme toisten olevan reissussa. Ystävälläni ei hälytysjärjestelmä auttanut mitään, vorot olivat jo kaukana kun vartija viimeih ehti paikalle.
Eri sireenikään pelottanut vaan pöölivät ihan rauhassa vaan?
tällä kadulla on tehty murtoja niihin taloihin jossa ei ole ollut hälytystä (vaikka olisi koirAT)
laitoin iSee Video laitteet, yhden ulos ja toisen sisälle. Ostin ne Espoosta, suomen suurimmasta maalaispitäjästä.... Käytän videovalvontaa itse ja jotain jos sattuu, on tapahtumat kovalevyllä. No, toki, paljoa ei mieltä lämmitä, jos sattuu kämppä palamaan, mut näkee toivottavasti mikä/kuka palon aiheutti. Vien varmaan mökille tuon ulkokameran, saa ainakin todistusaineiston jos laituri karkaa jään mukana..