no nyt on sikarokote lapsilta kielletty
Voi jestas mitä touhua. Ensin vannotaan, että on todella tutkittu ja sitten jo näin pian tuleekin näitä ihmeellisiä seuraamuksia!
Onneksi, onneksi emme ottaneet piikkiä. Toi narkolepsiahan on elinikäinen juttu.
Kommentit (53)
jälkiviisaus on helppoa, mutta täytyy sanoa, etten voi kuin ihmetellä sitä, kuinka tuomitsevasti viime vuoden puolella suhtauduttiin niihin äiteihin, jotka pohtivat rokotteen turvallisuutta, eivätkä sitä sen vuoksi ottaneet. Eiköhän siinä kuitenkin lapsen etu ollut se suurin huoli. Joka tapauksessa olen enemmän kuin tyytyväinen, etten otattanut tuota rokotetta pojallemme.
Eikä tullut lasten kavereillekkaan mitään. Hömppää taas koko juttu.
milloin tällaisia uutisia tulee ilmi. Jokainen omilla aivoillaan ajtteleva punnitsi todella tarkoin, piikittääkö itseään tai varsinkaan puolustuskyvyttömiä lapsiaan tuolla myrkyllä, jota ei oltu kunnolla edes tutkittu. Ja taas vietiin pässiä narussa...
Viime syksynä kukaan - ei siis kukaan - voinut tietää millaiseksi taudiksi sikaflunssa äityisi. ainoa minkä varmuudella tiedämme on, että jossain vaiheessa jokin kulkutauti äityy tappavaksi pandemiaksi. Jos se olisi ollu tämä eikä mitään olisi tehty niin mites nyt suu pantaisiin? Onhan mahdollista sekin, että rokotukset ja yleinen varovaisuus estivät mutatoitumisen ja palastivat meidät tällä erää.
Seuraavan pandemian tullessa olen taas ensimmäisenä rokotusjonossa, jos rokotusta silloin on.
järjenkäyttö sallittu myös tällaisissa tilanteissa, mutta näköjään helppo oli taipua median ja terveydenhuoltohenkilökunnan painostukseen ja pistää lapseensa tutkimatonta myrkkyä. aika yhdentekeviltä kuullostavat nyt rokotettujen lasten vanhempien puolustukset ja vähättelyt. toivottavasti omatunto kolkuttaa edes vähän.
ainoa minkä varmuudella tiedämme on, että jossain vaiheessa jokin kulkutauti äityy tappavaksi pandemiaksi.
VARMUUDELLA TIEDÄMME? Perustele nyt edes jotenkin hyvä ihminen.
Eiköhän kannata katsoa peiliin ja siinä samalla miettiä kuka vouhkaa ja mistä. Sinun mielestäsi siis n. 10 narkolepsiatapausta (joita ei ole vahvistettu rokotteen aiheuttamiksi) ovat vakavampia kuin nuo SI:n aiheuttamat kuolemantapaukset. Arvonsa kullakin, mutta itse en jatka kinaamista ihmisen kanssa, jonka argumentit ovat tuolla tasolla.
Eivätkö nuo 34 ole sinusta siis sen arvoisia, että heidän kuolemansa tulisi noteerata? "Kaikista 36 laboratoriovarmistetusta kuolemantapauksesta 34:ssä on käytettävissä tieto mahdollisesta riskiryhmiin kuulumisesta: 23:lla (71%) on ollut komplikaation riskiä lisäävä perussairaus, 11:lla (29%) ei ole tällaista tiedossa. Vainajista 4 on alle 18-vuotiaita, 20 on 18- 64-vuotiaita ja 12 on täyttänyt 65 vuotta. Kuolleiden keski-ikä on ollut 53 vuotta." <a href="http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21716" alt="http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21716"><a href="http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21716" alt="http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21716">http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21716
kuolleidenkin joukossa oli terveitä ja lapsiakin. Esim. se 8-vuotias terve lapsi.
Tosi kurja juttu. Sitä sairastavat ei saa edes ajokorttia :(. Onneksi tapauksia on vain muutamia vaikka lisää varmaan tulee. Vähän niitä onneksi suhteessa on jos vertaa sikainfluenssaan kuolleisiin. Kuolleet tosin olivat perussairaita, nyt puhutaan terveistä lapsista. Epäilen olisiko rokotetta alunperinkään tarvittu vai oliko se vain usan talouden kohottamiseksi.
8-vuotias kuoli selkeään hoitovirheeseen, eli kun ei otettu sisään sairaalaan, vaikka syytä todellakin olisi ollut. Muuten riskiryhmien ulkopuolelta ei ihmisiä suomessa kuollut sikaflunssaan, eihän siihen kuollut ylipäätään oikein ketään. Hirveä metakka aika tyhjänpäiväisestä taudista.
Jos tavalliseen kausi-influenssaan kuolee suomessa n. 500-1000 ihmist vuodessa, niin todellakin 34 tyyppiä tässä järkyttävässä tappavassa sikataudissa on "oikeastaan ei ketään". Ja yritä ymmärtää, en puhu nyt näistä henkilöistä yksilöinä, vaan puhun kokonaisuudesta, sillä meuhkaamisella mikä taudista pidettiin, oli tuo kuolemantapausten määrä lähinnä vitsi. Se ei tietenkään poista omaisten surua. Mutta kohu asian ympärillä oli aivan ylimitoitettu.
että sen tietämyksen mukaan oli järkevää kuitenkin. siihen kuoli suomessa syksyllä 44 joista 5 lapsia, nuorin 1 vuotias, terveitäkin siis kuoli siihen.
eli ehkä kuitenkin narkolepsia ennemmin kuin kuolema.
ehkä selittelyä mut pelkään et tuo narkolepsia ei ole ainut eikä ehkä vakavin vaikutus mitä tuo aiheuttaa. mut vaikutukset selviää seuraavan 100 vuoden aikana.
Viime syksynä kukaan - ei siis kukaan - voinut tietää millaiseksi taudiksi sikaflunssa äityisi. ainoa minkä varmuudella tiedämme on, että jossain vaiheessa jokin kulkutauti äityy tappavaksi pandemiaksi. Jos se olisi ollu tämä eikä mitään olisi tehty niin mites nyt suu pantaisiin? Onhan mahdollista sekin, että rokotukset ja yleinen varovaisuus estivät mutatoitumisen ja palastivat meidät tällä erää. Seuraavan pandemian tullessa olen taas ensimmäisenä rokotusjonossa, jos rokotusta silloin on.
nyt se että näiden rokotusten avulla suomessa kuoli vain 44 ihmistä sikainfluenssaan. jos ei olis rokotettu, kuolleita olisi todella paljon!
Eli me jotka rokotutimme lapsemmme, pelastimme ehkä sellaisen lapsen hengen joka ei rokotusta ottanut. Asiaa tarttis katsoa koko kansan kannalta eikä vain oman Nico-Petterin osalta.
järjenkäyttö sallittu myös tällaisissa tilanteissa, mutta näköjään helppo oli taipua median ja terveydenhuoltohenkilökunnan painostukseen ja pistää lapseensa tutkimatonta myrkkyä. aika yhdentekeviltä kuullostavat nyt rokotettujen lasten vanhempien puolustukset ja vähättelyt. toivottavasti omatunto kolkuttaa edes vähän.
olet itsekäs. rokotettujen ansiosta sikainfluenssa pysyi aisoissa eikä kuolleita ollut tuon enempää.
niitä, jotka ovat piikin uskaltaneet ottaa. Varsinkin raskaana olevia, jotka pelkäsivät tautia enemmän kuin piikkiä. Itse asiassa alkuraskaudessa taudin saaminen olisi vaarallisempaa äidille kuin sikiölle ja se olisi vain normaalia rajumpi. Jotkut kuitenkin uskalsivat ottaa rokotteen, josta mitään kunnon tietoa ei ollut, ei edes sitäkään, että miten sopii raskaana oleville ja miten vaikuttaa sikiön kehitykseen (se nähdään vuosien kuluttua). Itse Itse ollessani raskaana kuuluin kahteen riskiryhmään, sillä olin apteekissa töissä, jossa vaara saada tauti oli suuri. En kuitenkaan rokotetta ottanu!
Näin ainakin meidän maassa uskotaan.
järjenkäyttö sallittu myös tällaisissa tilanteissa, mutta näköjään helppo oli taipua median ja terveydenhuoltohenkilökunnan painostukseen ja pistää lapseensa tutkimatonta myrkkyä. aika yhdentekeviltä kuullostavat nyt rokotettujen lasten vanhempien puolustukset ja vähättelyt. toivottavasti omatunto kolkuttaa edes vähän.
olet itsekäs. rokotettujen ansiosta sikainfluenssa pysyi aisoissa eikä kuolleita ollut tuon enempää.
että tauti juuri sen vuoksi olisi pysynyt aisoisssa. Miten muualla maailmassa, jossa ihmisiä paljon enemmän ja todella harva otti rokotteen? Sielläkin tauti hävisi ihan tuosta noin vaan.
esim. sen seikan, että mm.Puolassa ei rokotettu ketään, ja tauti hävisi aivan samalla tavalla kuin Suomessakin, kuolemantapauksiakaan ei sattunut sen enempää. Molemmissa maissa kyllä kuolee paljonkin ihmisiä joka vuosi kausi-influenssaan.
Toisaalta, siinä vaiheessa kun rokotuksia jaettiin, aalto oli jo suurimassa osassa maata ohi, kuten myös monissa muissa maissa, joissa se oli ollut jo aiemmin. Eikä kuolemantapauksia sattunut niissä maissa mitenkään mainittavaa määrää, joissa ei rokotettu lainkaan. Esim. näiden syiden takia, jätimme rokotuksen ottamatta.
Minua ihmettytti myös suuresti se, että juuri raskaana olevia ja pieniä lapsia rokotettiin kärkipäässä, vaikka ei ollut mitään tietoa siitä, millaisia sivuvaikutuksia se voi sikiölle ja lapsille aiheuttaa. Monissa maissa esim. raskaana olevilta rokote kiellettiin, eikä sairastuneita ollut sen enempää.
järjenkäyttö sallittu myös tällaisissa tilanteissa, mutta näköjään helppo oli taipua median ja terveydenhuoltohenkilökunnan painostukseen ja pistää lapseensa tutkimatonta myrkkyä. aika yhdentekeviltä kuullostavat nyt rokotettujen lasten vanhempien puolustukset ja vähättelyt. toivottavasti omatunto kolkuttaa edes vähän.
en koe, että olisin mitenkään "taipunut" kenenkään edessä, vähiten minkään median! Omaa päätöstäni edelsi useampi uneton yö ja johonkin suuntaan päätös oli tehtävä. Ei, omatuntoni ei kolkuta, sillä halusin ja haluan edelleen lapsilleni parasta. Toivottovasti sulla on parempi mieli, sillä minun valintani aiheuttavat taas unettomia öitä ja suurta huolta ja surua lapsien hyvinvoinnista.
rokotteen turvallisuutta ja sitä kuinka hyvin rokote oli ehditty tutkia ennen kuin se kauhealla kiireellä tuotiin markkinoille. Onneksi päätimme olla ottamatta sen pienille lapsillemme, vaikka saimmekin sen takia aikamoista arvostelua osaksemme.... Eikös raskaana oleviakin rokotettu vaikka kuinka paljon, mikähän mahtaa olla vaikutus noiden syntyvien/syntyneiden vauvojen elämään...
pääasia oli, että tämä uusi rokote sa kattavan koekaniinijoukon eri-ikäisitä. Ja ihan vapaaehtoisia koekaniineja olivat!Oikein osa tappeli jonottaessaan...
Nyt aletaan saada tietoa rokotteen vaikutuksista, pikkuhiljaa.
ja vauva syntyi, en saanut keskenmenoa, mutta olisin voinut saada jos olisin taudin sairastanut.
ASIOILLA AINA KAKSI PUOLTA!
SAMOIN NYT SAIRASTUNEET LAPSET OLISIVAT VOINEET KUOLLA ILMAN PIIKKIÄ!! NYT SAIRASTUIVAT, MIKÄ MYÖS PAHA,MUTTA ENTÄ KUOLEMA....? :(
Tuo otsikon sana "pannaan" on harhaanjohtava. Kuten linkkaamassasi uutisessakin todetaan, "Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei suosittele sikainfluenssarokotteen antamista alle 16-vuotiaille". Missään ei sanota että se olisi kielletty tai sen antaminen olisi keskeytetty.
Ja YLE:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/risikko_sikainfluenssan_ja_narkol…
"Toistaiseksi sikainfluenssarokotuksia jatketaan normaalisti. "
Päivitetty viimeksi tänään.