Lue keskustelun säännöt.
Kun nainen ei osallistu lastenhoitoon…
17.08.2010 |
Ex-vaimo ei osallistunut lastenhoitoon. Nyt laitoin sitten uuden akan ja kas, historia näyttää toistavan itseään, hänkään ei osallistu lastenhoitoon. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että sekä exsä ja nyt hyvää vauhtia myös nykyinen akka jäävät perheen ulkopuolelle. Ihmettelen sitä, että mikä panee ajattelemaan, jotta näin voi tehdä? Johtaa suorastaan automaattisesti eroon. Rakkaus, hyvä seksi tai yhtään mikään ei näet riitä, jos ei ole halua osallistua perheen arkeen.
Olen aivan tavallinen mies, joka käy töissä. Aamulla kuskailen lapset tarhaan. Töiden jälkeen haen pois. Sitten vähän rauhoitutaan ja noin klo 18 korvilla lähdemme jonnekin. Pihalle. Uimaan. Leikkikentälle. Hoplopiin. Lastentapahtumiin yms. Arkipäivänä on siis vain yksi ”vuoro”. Viikonloppuna ja kesälomilla on aamuvuoro, päikkärit ja sit ”iltavuoro”. Minä en istuskele lasten kaa sisällä, mun lastenhoitofilosofia perustuu Peppi Pitkätossu-menoon. Pannaan hyrskyn myrskyn… Näin lapset saavat purkaa enerkiaansa. Ja nukkuvat ja syövät pirun hyvin! Lapsilla ei ole tylsää ja he eivät pääse pitkästymään=ei ole turhaa riitaa. Homma toimii lasten kaa kuin tauti. Saatetaan olla kyllä ihan omalla pihallakin ja mä siinä sivussa touhuilen yhtä sun toista. Mutta ei kuitenkaan olla kotona neljän seinän sisällä.
Mistäs löydämme perheen naisen? Istuvat ja päivystävät sisällä. Eivät oikeastaan koskaan lähde mun ja lasten kaa minnekään. Onhan se varmaan houkuttelevaa. Nainenhan tarvitsee omaa aikaa. Omaa rauhaa. En usko, että tämä on tietoista. Mutta TÄNÄÄN on väsynyt olo. Jäänpä kotiin. Vaikka siivoamaan. Tai laittamaan pyykkiä kuivumaan. Aina on syy, miksi TÄNÄÄN en lähde mun ja lasten kaa vaikka pihalle. Kun panee TÄNÄÄN-EN LÄHDE peräkkäin, niin ex-akalle kertyi vuosia, jolloin hän ei osallistunut YHTÄÄN MITENKÄÄN mun ja lasten touhuihin. Exsä ei lopulta tehnyt enää yhtään kotitöitäkään, aivan lopuksi pyykkihuoltokin siirtyi mun harteille.
Tämä on myrkkyä parisuhteelle. Ei riitä, että nussitaan lasten nukkumaanmenon jälkeen kuin pikku kaniinit. No, niin, joku sanoo, että eihän nykyisen kuulukaan hoitaa sun lapsia. Kysymys ei ole tästä, vaan siitä, että minä olen koko ajan lasten kanssa. Minä en ole minä, minä olen ME, ei voi hylkiä sitä elämää, mikä liittyy lapsiin. Mulla on kuitenkin niin pienet lapset, että ovat kovasti kiinni minussa. Ei voi ottaa vain rusinoita pullasta.
Sekä exsä että nyksä eivät esim. koskaan halua lähteä kauppaan mun ja lasten kaa. Kun se on vaivalloista ja kakrut hääräilevät sitä ja tätä kerjäävät jopa karkkia. Tai eivät istu hiljaa autossa.
Mitä tästä seuraa? Exsän kaa avioero. Mutta tällä systeemillä avioero, jossa exsä ei voi edes kuvitella saavansa lapsia (pienin oli 1-vuotias, kun äiti lähti toisen miehen mukaan). Ei periaatteessa. Eikä edes käytännössä, koska lapset ovat kiinni isässä. Äiti ei edes pärjäisi lasten kaa. Ei ole kokemusta. Ei ole ollut heidän kanssaan.
Ex-akalla on kolme nyt aikuista lasta. Nykyisellä on yksi. Ja kas, historia toistaa itseään. Sekä exsän että nyksän lapset pyörivät minun kanssa. Eivät äitiensä kanssa. Nyksällä on menkat, ei varmaankaan lähde TÄNÄÄN meidän kaa uimahalliin. Mutta hänen poikansa edellisestä avioliitosta lähtee. Tulee loputon ketju TÄNÄÄN päiviä, jolloin nyksän poika pyörii mun ja lasteni kaa. Ei kiinnosta kattoa äitinsä kotitöitä tai höpöttämistä puhelimessa taikka pyörimistä netissä. Aivan luonnollista. Totta kai haluaa meidän mukaan uimahalliin. Lopputulos on nähtävissä exsän kolmesta nyt jo aikuisesta lapsesta, joiden isäpuoli olen. Suhde biologiseen äitiin on etäinen ja yhä edelleenkin pyörivät minun kanssani. Yhteinen tekeminen antaa henkisen yhteyden, joka kestää. Näistä aikuisista lapsista saan aina jonkun, joskus useammankin mukaan, vaikkapa tälle uimahallikeikalle. Soitin jo yhdelle ja kyllä on lähtemässä mukaan. Mut mun mielestä sen pitäisi olla avokki joka lähtee mukaan. Ainakin hän. Muuten suhde ei voi kestää pitemmässä juoksussa.
Kuvio on selvä. Ja se ottaa mua päähän. Eikä sitä voi muuttaa… Kas, kun homma on mennyt vähänkin aikaa näin. Niin lapset oppivat siihen. Ei ole mahdollista, että nyksä ottaisi auton pihasta (asumme maalla) ja lähtisi sekä mun lasten että omansa kanssa johonkin. Hän ei hanskaisi hommaa. Mä voin sen tehdä. Mutta ei nyksä. Yksi asia on kuitenkin selvä. Mun on hoidettava lapset. Kukaan muu ei sitä halua tehdä. Eikä taitaisi pystyäkään. Ei exsä. Eikä nyksä.
Kommentit (13)
ihmiset yksinkertaisesti kuvittelevat olevansa korvaamattomia.
Uskotko todellakin, että jos vaikka joutuisit äkillisesti ja odottamattomasti sairaalaan, lapsesi vähintään kuolisivat nälkään ilman sinua?
On tutkittu, että isät leikkivät ja touhuavat lastensa kanssa, äidit tekevät sitten muuta (vaikka sen piparkakkutalon tai parsivat sukkia). Ehkä exä ja nyxä eivät jaksa jatkuvaa touhuamistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaali eron syy on ylivastuullinen nainen ja alivastuullinen mies. Luepa Kotiäidin voimakirjaa, niin tajuat, kuinka olet itse tehnyt itsestäsi "korvaamattoman".
Sun pitää opetella antamaan nyksällesi tilaa suhteessanne: nythän hän vain ajautuu syrjään. Oletteko keskustelleet asiasta? Vai valitsetko vain aina kylmiä naisia? Oliko äitisi kylmä? Siis tunnemielessä.
On keskusteltu. Täydennän vielä, että sekä exsän että nyksän mielestä lapset käyttäytyvät huonosti, ovat oikeita kauhukakaroita. Siksi he eivät voi olla yksin tai itsenäisesti lasten kaa. Tarvitaan mut rauhoittamaan tilanne. MINULLE lapset käyttäytyvät aina hyvin. Äideilleen käyttäytyvät huonosti. Ero on valtava ja silmään pistävä.
Tässä yks ilta mun tyttö meni ja puraisi nyksää takapuolesta niin että kävi kai todella kipeää. Avokki suuttui siitä mun lapselle. Otin sen partsille tupakalle rauhoittumaan. Avokki siinä intoutui haukkumaan mun lasta vaikka miten. Minä suutuin lapsen puolesta. Sanoin, että lapsi on oikeassa. Puraisu ja muu huono käytös on ainoa keino saada avokin huomio osakseen. Muuten hän on keskittynyt vain omiin puuhiinsa. Ei ole niin pientä asiaa, että se ei menisi lasten edelle.
Sanoin, että en ole yhtä ainoaa kertaa nähnyt, että avokki antaisi JAKAMATTOMAN huomionsa edes omalle pojalleen. Touhuaa kotitöitä. Puhuu puhelimeen. Kattoo telkkaria. Aina on joku toinen asia, mitä tekee. Tähän avokki, että kun on niin paljon muuta tekemistä... Sanoin, että ei liene mahdoton asia, jos vaikka välillä uhraa jonkun hetken lapsille. Puhu niille, perkele! Niin sitten käyttäytyvät hyvin ja ei tartte koko ajan olla haukkumassa lasten käytöstä. Viittasin, että mun kaa ei ole mitään käytösongelmaa ja mä sentään vietän aikaa niiden kaa aivan eri tavalla.
Edelleen totesin, että näyttää siltä, että poikansa ei ole kovin tärkeä äidille. Avokki itkeä tihruuttaen vinkui, että kyllä poika on tärkein asia hänen elämässään. Minä totesin viileesti, että ei näytä siltä. Jos olisi tärkein asia elämässä, niin miksi hän tulee aina viimeisenä? Miksi jokainen risun ripsahduskin menee pojan edelle? Maailma ja elämä on täynnä asioita, joista pitää valita. On käytettävissä vain 24 tuntia vuorokaudessa. Juuri se, MIHIN RAJALLINEN AIKA käytetään, kertoo MIKÄ ON TÄRKEÄÄ. Meni avokki vähän hiljaseksi…
Uusi avopuolisosi ei ole lastesi äiti jotenka et voi olettaa että hän sinut ottaessaan ryhtyisi automatic lastesi hoitajaksi. Ihan hullua tuollainen ajattelutapa. Mitä hän siitä saa?
Hattua nostan kun "uhraudut" omien lastesi vuoksi
Kerran pystyt antamaan Niin paljon pelkästään jakamatonta huomiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekä exsälle että nyksälle lastenhoito tuntuu olevan työtä. Mä taas viihdyn lasten kaa. Kai lapset vaistoavat tämän ja osaavat valita, kenen kainaloon kantsii kömpiä.
Tästä tulee heti alkuunsa itseään toteuttava ennuste, omat lapset seuraavat minua kuin hai laivaa, ei se exsä heitä kiinnostanut. Multa se lohtu haetaan, jos tulee pipi jne. Siihen on vaikee tulla väliin ja kehitys tähän suuntaan näyttää tapahtuvan suunnilleen silmänräpäyksessä.
Exsän kaa mä hoidin koko kotitalouden yksin. Mitä ulkopuolisemmaksi exsä jäi lapsista, sitä vähemmän hän teki kotona. Viimeisinä parina vuotena ei enää mitään. Pyykkihuolto siirtyi viimeisenä mulle.
Nyksä tekee enemmän ruokaa ja hoitaa vaatehuollon (niissä avustan, kun on tarvis). Mä hoidan sitten kaiken lopun. Mm. siivouksen.
...kun mä hoidan sen poikaa. Ja paljon hoidankin. On jo tuhat tuntia tässä suhteessa velkaa mulle, jos aletaan laskeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonko olet lasten kanssa 100% läsnä?
Ja lyttäät kokoajan naistasi lasten silmissä. Nyksä ja eksä varmasti tekisät kodin ja perheen eteen paljon sellaista mitä et huomannut. Kyllä minäkin vin antaa jakamattoman huomioni kaikille neljälle lapselle, mutta silloin he ja mies kuolisivat nälkään, samoin talon elukat, kellään ei olisi puhdasta ja ehjää vaatetta päällään, kämppä hukkuisi paskaan. Mutta mitäs siitä, kunhan vaan lasten kanssa ollaan kylki kyljessä 24h!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka päivä annan lapsille jakamatonta huomiota enempi vähempi. Ja onnistui myös silloin, kun asuin yksin kahden vaippaikäisen kanssa mettän keskellä ja kävin töissä. En toki tarkoita, että koko aikaa, mutta joka päivä on varmasti aikaa joku sana vaihtaa lasten kaa, ilman, että huomio on samanaikaisesti kiintynyt johonkin muualle...
Paitsi että toisin päin miestäni ei huvita lähteä ulos tai jonnekkin touhuamaan lasten kanssa vaan mieluiten on kotona koneella, pyykkiä tai sohvalla yms. Minä taas tykkäisin mennä ja touhuta lasten kanssa. Mieheni ehdotus yhteisestä tekemisestä on esim. se että hän juoksee lenkkiä ja me muut voimme pyöräillä perässä heh..heh.. Kyllä on mukavaa joo :( tai katsotaan hänen suosikki sarjaansa dvd:tä. Niinpä meillä äiti ja lapset kulkevat pakettina ja isä omia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siivoaminen, pyykin laitto ja sukulaissuhteiden ylläpito ei oo mitään oikeaa tekemistä. Oikea tekeminen on vain lasten kanssa olemista
Paitsi että olet loistava isä, niin osaat myös ilmaista itseäsi:)