6v. pojan mielettömät raivarit;(

niin jos löytyisi vaikka jotain sokeri, kilpirauhas yms. vaivaa.. ei välttämättä siis mitään neurologista.. pyydä verikokeisiin lähete. Ei ne neuvolassa välttämättä jaksa olla kiinnostuneita.



Toimintaa täytyy tuon ikäisellä olla paljon, mutta toisaalta täytyy oppia hiljaa oleminenkin, vaikka lukemista, piirtämistä päivän ohjelmaan.



tv:n katselukin ja pelit voi vaikuttaa?

Ja tietenkin ensin kokeilen kaikki muut keinot, millä saisin lapsen rauhoiteltua. Koitan keksiä muuta ajateltaa/tekemistä/kiristää/lahjoa ym. ja usein näillä meneekin ohi, mutta sitten kun ei mene ja rupeaa todella riehumaan, en keksi muuta kuin sylissä pitämisen, mikä todellakin on NOLOA!

että lääkäristä olisi apua, koska joku tuommoinen vajaatoiminta vaikuttaisi muulloinkin kun joskus harvoin raivareiden aikaan... olispa ratkaistavissakin noin helposti:)

Raivarit tulee vain äidille tai isälle. Esimerkiksi päiväkodissa ei ole koskaan raivonnut ja saa erityisen paljon kiitosta sosiaalisista taidoistaan.

Syyllistin itseäni ja kaikkea mahdollista kotiimme liittyvää pojan raivareista, joita sai siis harvoin mutta sitäkin voimakkaampia.

Nyt ilokseni voin sanoa, että viimeisestä raivarista on piiitkä aika, ainakin puoli vuotta eli aika ja kypsyminen teki ainakin meillä tehtävänsä.

Toinen lto

lapsen kanssa jälkeenpäin mikä on ollut syynä moiseen käytökseen? Sillain asiallisesti, syyllistämättä? Voisitteko sopia etukäteen kun lähdette jonnekin, että nyt ei riehuta?



Lääkäriä ehdotin, koska on sairauksia joiden oireet ei välttämättä ole kovin selviä alkuun. Esim.diabetes. Olen kuullut myös lapsista joille pienehkökin määrä imelää aiheuttaa riehumista eli elimmistö ei osaa käsitellä sokeria + väsymys, nälkä.



Tärkeintähän olisi itse yrittää pysyä rauhallisena, laskea sataan ja sillein, helppohan se on sanoa...miettii myös toisinaan riehuvan pojan äiti.

Hyvä kuulla, etten yksin painiskele näiden ongelmien kanssa. Lapsi on kyllä sosiaalinen ja saa aina kavereita, mutta tunnepuoli on varmaankin kyllä jotenkin vielä kehittymätön;( En tiedä miten tukea sitä ja auttaa. Toki keskustellaan toisinaan tunteista ym. Ja syyllistän itseäni, koska itsekin olen todella temperamenttinen ja huudan helposti.

Tietenkin juhlissa ym. yleisissä tilanteissa pysynkin rauhallisena, ehkä jopa uskomattoman rauhallisena. Kotona kun raivoaa, niin en kyllä kykene samaan;( Eikä noi kotiraivoamiset juurikaan edes haittaa, samapa se mitä täällä tehdään;) No ei vaan, onhan nekin väsyttäviä ja pilaa fiilistä, mutta eipä ole kun naapurit kuuntelemassa.

Lue Ross W Grenen kirja Tulistuva lapsi: Uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen



Itse tunnistin lapseni kirjasta, ja kirjan opit ovat auttaneet meitä ehkäisemään raivokohtauksia.

Tuli kirjoitusvirhe.

Kiitos:)

Raising boys (Steve Biddulph). Siinä sanotaan että kuusi vuotiaana poika muuttuu niin että on vähemmän äitin poika ja enemmän isän poika. Haluaa miehistä mallia - jota yleenä ottaa isästä, ja haluaa ottaa vähän enemmän etäisyyttä äitistä. Jos olet yksinhuoltaja äiti, nyt olisi tärkeää että on läheinen miehen malli usein lähellä (sinun veli, isä tai muu läheinen mies) pääasia on että tämä mies on HYVÄ MIEHEN malli! Kirjassa annetaan esimerkkejä miten poika kärsii jos ei siinä iässä tunne ketään hyvää miehen mallia.

täyttynyt tyttö saa myös samanlaisisa raivareita ja nimenomaan äidille. Näitä raivareita (itkee, huutaa, nimittelee, käy jopa päälle...) saanut noin 2 vuoden ajan ja aina on ollut temperamenttinen. Muuten luonteeltaan tyttö on tosi kiltti ja sydämellinen, myös fiksu ja pärjäsi päiväkodissa/esikoulussakin oikein hyvin. Itse olen ajan mukana hyväksynyt että tämä on tyttäreni ns."heikkous" siis se että negatiivisten tunteiden ja pettymysten käsittely on hänelle hyvin hankalaa. Tähän vaikuttaa myös hänen luonteensa siltä osin, että pyrkii todella usein täydellisyyteen. Uskon että aika tähän auttaa. Se tietenkin vaatii aikuiselta todella paljon pitkäjänteisyyttä ja oma hermostuminen vain pahentaa tilannetta. Lisäksi tarkkailen nykyään myös ettei lapsi pääse yliväsymään missään menoissa koska se yleensä laukaisee näitä raivareita. Joskus myös mieleeni on juolahtunut että lapselleni ei varsinaisesti aikaisemmin ole ollut mitään pahaa uhmaikää joten jos tää ois vaikka sitä. Usein olen myös kuullut että joillekin lapsille tämä eskari.ikä on todella haastavaa aikaa koska lapsi kampaailee tunteidensa kanssa kuvitellen välillä olevansa niin iso mutta toisaalta taas pieni.



Tsemppiä teille, tiedän että on joskus todella rankkaa!

emme siis ole yksin. Meillä poika on nyt 5 ja puoli. Aina ollut erittäin vilkas ja temperamenttinen, mutta uusi vaihe alkoi toukokuun tienoilla, jolloin raivarit muuttuivat selvästi. Meillä on ollut ulkoapäin lukittu huone, jonne hänet on laitettu rauhoittumaan, mutta nyt täytyy pelätä että paikat hajoaa ennen kuin poika rauhoittuu.



Meillä minun isäni (3 poikaa, 4 poikaa lapsenlapsena) yrittää lohduttaa, että kaikilla tuo on ohi mennyt 7 ikävuoteen mennessä.

Sen jälkeen ne alkoi laantua, ja nyt on aivan ihana 7-vuotias! =))



Eli aika teki tehtävänsä ainakin meillä.

Itse varmaan hakeutuisin perheneuvolaan, siellä on asiantuntemusta tilanteen arvioon ja osaavat tarvittaessaohjata neurologisiin tutkimuksiin.