Lapsuuden kauneimmat muistot

Toivottavasti olet tuota päässyt käsittelemään!



Minun lapsuuden muistoni liittyvät paikkojen lisäksi ihmisiin: isovanhempiin, vanhempiin, täteihin, setiin, enoihin, serkkuihin, tuttavaperheisiin jn.e

On outoa, ettei lapsi huomaa, että asiat ovat hullusti. Vasta vanhempana sen tajuaa. Lapsena luulee, että muillakin on samanlaista.



Meillä ei ollut nk. ongelmia kotona, mutta lapset kasvatettiin älyttömällä kurilla, hakattiin (ainakin minua) ja alistettiin. Sylissä ei pidetty ikinä, ehkä vauvana kun en muista, eikä halattu koskaan pusuista puhumattakaan. Kaikki pahat tapahtumat piti salata eikä niistä saanut puhua, jos loukkasi itsensä se piti vain kestää tai jos joku kiusasi piti vain olla panematta vastaan eikä saanut myöskään juoruta asiasta kotona se oli turhaa valittamista. Koskaan ei tiennyt mistä se huutaminen ja remmillä hakkaaminen alkaa, enkä tiedä vieläkään miksi niin tapahtui.



Ekan raskauteni aikana jouduin käymään psykologilla juttelemassa lapsuuden pahoista tapahtumista kun en muuten päässyt asiasta irti eli itkien kerroin erilaisia tapahtumia lapsuudestani. Se auttoi.



Minulla on ollut/on todella ihania ystäviä sekä pari avopuolisoa, joidenka positiivisuuden, ilon ja avoimuuden kautta olen kai jotenkin saanut sen onnellisen lapsuuden, sillä olen jostain kuullut sanonnan, että "koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus".



Tuo luonto ja vuodenajat kai kompensoivat minulla sitä hellyyttä, jota etsin lapsuudessani ja siksi ne ovat kauniina muistoina mielessäni.



Omia lapsiani halaan ja suukotan joka päivä useita kertoja ja vältän kaikkia niitä pahoja asioita mitä itsellä on ollut lapsuudessa.



On ollu järkytys tajuta vanhempana oman lapsuutensa tila, vaikka perheessä ei ollut alkoholismia, mielenterveysongelmia, sairautta tai muuta, joka olisi osin selittänyt asiaa.