Onneksi minun ei ole tarvinnut viedä lapsiani päiväkotiin!
Meillä asuu aivan ihana au-pair, joka lastenhoidon lisäksi osallistuu kotitöihin.
Ja lapset oppivat samalla toisen kielen perusteita jo pieninä.
Tuli vaan mieleen, kun pk-asioista on täällä päivittäin valitusketjuja.
Kommentit (11)
Kait sää edes vähän niiden lasten kaa oot, vai mieskö paikkaa sut?
Lapsi oppi olemaan hiljaa ja kaivelemaan sohvalla muniaan jo ihan pienestä pitäen.
jos vaan on tilaa, kuten meillä onneksi on. Että on oma huone ja kylppäri. Maksaahan se päivähoitokin.
Kummallista, että Suomessa ei enemmän ole au paireja, sehän on muualla maailmassa hyvinkin yleistä.
Eikä au pair estä lasten kanssa olemista. Meillä on au pairilla koko viikonloppu vapaa, jolloin ollaan ihan perheen kesken.
vielä kaikki kolme lastani päiväkotiin. Kaikki saivat erinomaista huolenpitoa ja söivät hyvää ruokaa enkä tosiaan voi jakaa ko. päiväkodille muuta kuin lämpimistä lämpimimmät kiitokset. Kerrassaan hieno paikka ja hyvät hoitajat!
Minä vein kyllä lapseni päiväkotiin, mutta mietin joskus vakavasti au pairia avuksi. Kumma juttu, ettei heitä ole enempää Suomessa.
Mistä maasta teidä au pair on?
Kun hän palaa takaisin kotimaahansa (aloittaa opiskelut), otamme ilman muuta seuraavan joko sieltä tai sitten vaikkapa saksankielisestä maasta.
Toki asiassa on aina riskinsä. Onhan moni suomalainenkin au pair lähtenyt kesken kaiken kotiin, ei ole viihtynyt perheessä tai on tullut kerta kaikkiaan koti-ikävä.
Täytyy tietenkin ottaa huomioon, että ulkomailla (Pohjoismaiden ulkopuolella) päivähoitoa ei ole järjestetty samalla tavalla tai se on kovin kallista. Siksikin varmaan ulkomailla au paireja on paljon.
ap.
Suomessa on päivähoito, joka sekin tosiaan vähän karsii au paireja. Mutta voi olla myös asiasta tietämättömyys. Ja ehkä sekin, että suomalaisella asenteella ei haluta ottaa apulaista kotiin. Ottaisin mielelläni.
menivät kouluun