tavallisin syy miksi jotkut eivät pääse treenaamaan mielestäni on

jos lapsille ei ole hoitajaa.

Mutta kaikki eivät myöskään halua elää kello kaulassa vaan mennä fiiliksen mukaan.



Silloin kuntoilulle jää joskus aikaa ja joskus ei.

Mulla on harrastus, johon pitää lähteä kotoa klo 19. Jos myöhästyn, tunti ehtii alkaa, eikä myöhässä voi tulla. En voi lähteä, jos mies ei ole kotona klo 19, koska pieniä lapsia ei voi jättää kotiin yksin, eikä ottaa mukaan. Tämä on viikon ainoa päivä, kun miehen pitää olla tietyllä kellon lyömällä kotona (periaatteessa noudattaa virastotyöaikaa). Muulloin voi tulla ja mennä niin kuin parhaaksi näkee. Siitä huolimatta lukuisia harrastuskertoja on jäänyt väliin. Ei paljon minun suunnittelemiset tässä auta!

Ei lenkille lähtöä pidä jäädä suunnittelemaan. Pitää vain lähteä mitään ajattelmatta klo 6, kun muut vielä nukkuvat.

Mutta kaikki eivät myöskään halua elää kello kaulassa vaan mennä fiiliksen mukaan.

Silloin kuntoilulle jää joskus aikaa ja joskus ei.

Lapselle hoitajaa, ehkä maailman huonoin selitys. Jos muksu on pieni niin lenkille voi lähteä kärryjen kanssa ja kun lapsi on 4-5 vuotias niin se takuulla polkee lujempaa kuin sinä jaksat juosta. Polkupyörään puolestaan saa kärryn, johon mahtuu kaksikin kersaa kyytiin (itse teen 30 km lenkkejä fillarilla, 2 lasta kyydissä). Kaksi lasta + kärrynpaino tuo oikein mukavan lisärasituksen.

Ja saa käydä lenkillä ihan fiiliksen mukaan. Jotenkin musta vaan tuntuu, että tuossa fiiliksessä on se sinun ongelma. Fiilis maata sohvalla on suurempi kuin fiilis hikoilla...

että julkisilla kun kuljin salille, niin yksi jumppatunti vei siis kolme tuntia aikaa. Bussimatka ei sinänsä ollut pitkä, mutta ne eivät kulkeneet kuntosalin aikataulujen mukaan.

Nyt kun on ajokortti, niin homma helpottunee =)

se yleisin syy on ettei mies ole kotona.. Yleensä hänen (ihan turhan päiväiset) menonsa on tärkäempiä..

Aamulla klo 6 on vähän paha lähteä lenkille kun mies lähtee silloin töihin eikä lapsia voi jättää yksin nukkumaan..

Mulla on harrastus, johon pitää lähteä kotoa klo 19. Jos myöhästyn, tunti ehtii alkaa, eikä myöhässä voi tulla. En voi lähteä, jos mies ei ole kotona klo 19, koska pieniä lapsia ei voi jättää kotiin yksin, eikä ottaa mukaan. Tämä on viikon ainoa päivä, kun miehen pitää olla tietyllä kellon lyömällä kotona (periaatteessa noudattaa virastotyöaikaa). Muulloin voi tulla ja mennä niin kuin parhaaksi näkee. Siitä huolimatta lukuisia harrastuskertoja on jäänyt väliin. Ei paljon minun suunnittelemiset tässä auta!

Mulla on vauva ja kaksi 4-vuotiasta. Olen kai sitten huono äiti, mutta en pysy hanskassa 4-vuotiaiden koheltajien pyöräily + vauvanvaunut. Mieskään ei suostu menemään kuin yhden kaksosen kanssa kerrallaan, sen verran niiden pyöräily tiedetään (eivät halua appareita, tällä hetkellä siis ilman, mutta heti lepikossa, kun huomio kiinnittyy muualle, liikennettä eivät osaa vielä varoa)

Todella mielelläni menisin kyllä liikuntatunneille (olen muutenkin ns. ryhmäliikkuja, en saa mitään ainakaan henkisellä tasolla siitä, että kierrän jotain samaa lenkkipolkua sen sata kertaa), kaksi kertaa viikossa käynkin, mutta useammille kerroille ei hoitoa tosiaan löydy.

Mutta kaikki eivät myöskään halua elää kello kaulassa vaan mennä fiiliksen mukaan.

Silloin kuntoilulle jää joskus aikaa ja joskus ei.

Lapselle hoitajaa, ehkä maailman huonoin selitys. Jos muksu on pieni niin lenkille voi lähteä kärryjen kanssa ja kun lapsi on 4-5 vuotias niin se takuulla polkee lujempaa kuin sinä jaksat juosta. Polkupyörään puolestaan saa kärryn, johon mahtuu kaksikin kersaa kyytiin (itse teen 30 km lenkkejä fillarilla, 2 lasta kyydissä). Kaksi lasta + kärrynpaino tuo oikein mukavan lisärasituksen.

Ja saa käydä lenkillä ihan fiiliksen mukaan. Jotenkin musta vaan tuntuu, että tuossa fiiliksessä on se sinun ongelma. Fiilis maata sohvalla on suurempi kuin fiilis hikoilla...

Lapselle hoitajaa, ehkä maailman huonoin selitys. Jos muksu on pieni niin lenkille voi lähteä kärryjen kanssa ja kun lapsi on 4-5 vuotias niin se takuulla polkee lujempaa kuin sinä jaksat juosta. Polkupyörään puolestaan saa kärryn, johon mahtuu kaksikin kersaa kyytiin (itse teen 30 km lenkkejä fillarilla, 2 lasta kyydissä). Kaksi lasta + kärrynpaino tuo oikein mukavan lisärasituksen.

Harmi vaan että tässä(kin) on oletuksena se, että kaikkien tilanne on sama kuin itsellä eli kaikki asuvat taajamassa/kaupungissa, jossa lenkille rattaiden kanssa tai pyörällä lähdetään tuosta vaan.

- Tuhannet suomalaiset asuvat kaukana taajamista, joissa ei ole erikseen lenkkipolkuja joihin pääsisi rattaiden kanssa tai polkupyörän peräkärryn kanssa. Ainoat vaihtoehdot voivat olla valtatien penger tai umpimetsä.

- Läheskään kaikki lapset eivät viihdy vaunuissa. Omista lapsistani (4kpl) vain yksi on suostunut istumaan rattaissa ja nukkumaan siellä päiväunet. Lenkkeily rattaiden kanssa ei tullut kysymykseenkään ilman että joku soittaisi lastensuojeluun hysteerisen kiljumisen takia.

- On suht paljonkin 4-5-vuotiaita jotka eivät osaa/uskalla polkea pyörällä. Toisaalta on sitten taas niitä 2-4-vuotiaita jotka eivät suostu istumaan 30km lenkkiä siellä äidin peräkärryssä vaan tahtovat polkea itse, omalla vauhdillaan. Toki lapsen voi joskus pakottaa toimimaan niin kuin aikuinen tahtoo, mutta sen tekeminen useita kertoja viikossa tuntuu jo aika sairaalta... Ja lenkillä käyminen kerran kuukaudessa on yhtä tyhjän kanssa.

Melkeinpä voisin veikata että sinulla on elämässä ainakin tältä osin asiat menneet ns. putkeen ja haluat nyt kiillottaa omaa sädekehääsi kuvittelemalla että se on omaa ansiotasi ja että olet parempi kuin ne jotka eivät pysty syystä tai toisesta kuntoilemaan kuten sinä...

on kovin huvittava.

Kuvitellaan tietävänsä muiden tilanteet ja olosuhteet helvetin hyvin.



Minä tiedän itse tasan tarkkaan milloin treenamaattomuuteeni johtuu laiskuudesta, milloin aidosta väsymyksestä ja milloin aikataulujen mahdottomuudesta.

Mutta silti yllättävän usein muut tuomitsevat minut laiskaksi ja kaikki muu selitys on vain tekosyytä. Helvettiäkö se muille kuuluu?!