Puolivuotiaan puuhapeten nukuttaminen
Meillä on noin 7 kuukauden ikäinen poika, joka on oppinut hyvin varhain liikkumaan: aloitti konttaamisen 6kk ikäisenä ja alkoi nousta seisomaan viikko sen jälkeen. Poika on sinnikäs treenaaja, nousee pystyyn koko ajan - aina ja kaikkialla, on kovin kiinnostunut ympäristöstään. Aikaisemmin nukahtaminen ei ollut juuri ongelma, päiväunille poitsu nukahti usein itse omaan sänkyyn ja illalla rinnalle. Nyt liikkuminen on kuitenkin niin kiehtovaa, ettei sängyssä malta mitenkään maata, pinnat kutsuvat nousemaan ylös yhä uudelleen ja uudelleen. Aluksi jatkoin samaan malliin, poika jäi sänkyyn itsekseen "nukahtamaan", mutta väsyneenä seisomaan nousu johti kaatuiluihin ja loukkaamiseen, pää kolahteli pinnoihin ikävästi. Sitten kokeilimme miehen kanssa vuoroilloin tassuttelua, mutta se johti meillä siihen, että poika nousi, me laskimme makuulle, poika nousi jne. Kunnes molemmilla oli paha mieli ja poika itki - ei siis tuntunut hyvältä. Emme koskaan oikein päässeet edes varsinaiseen tassuttamiseen, kun heppu ei ole hetkeäkään mahallaan.
Nyt olen alkanut nukuttaa sylissä, koska syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa touhukas vauvamme saa rauhan. Mutta sylissäkin tulee usein kiemurtelua ja selän kaarelle vääntöä, kun tekisi mieli liikkua. Olen sitten useimmin laskenut sängylle vielä hetkeksi liikkumaan ja nostanut hetken päästä uudestaan syliin, kun tuntuu tylsältä pitää lasta pakolla sylissä. Näin nukutus kestää kuitenkin helposti melkein tunnin, kunnes heppuli sitten nukahtaa syliin. Kuulostaako kenelläkään tutulta? Onko vinkkejä muihin metodeihin? Olen kiitollinen kommenteista, välillä tuntuu, että omat keinot loppuvat. Toisaalta haluan uskoa, että tämä on vain yksi vaihe, joka menee kenties ohi, kun ylösnousu ei ole enää niin uutta ja kiehtovaa...
(Anteeksi toisto, liitin viestin ensin vahingossa Imetys-puolelle, enkä osaa poistaa sieltä)
Kommentit (4)
Meidän poika on n.9,5 kk ja on myös aikamoinen puuhapete. Meillä nukahtaminen on aina ollut hankalaa mutta Melvinan kertomus kuulostaa hyvin tutulta. Olen myös yrittänyt kokeilla erilaisia keinoja nukuttamiseen mutta mikään ei tunnu auttavan. Poikaa on vaikea saada rauhoittumaan. Meillä nukuttaminen yleensä kestää noin puoli tuntia. Poika kierii sängyssä kuin korkkiruuvi ja ei pysähdy ollenkaan. Hän yrittää nousta koko ajan pystyyn ja milloin pää on jalkopäässä ja milloin on poikittain sängyssä. Meilläkin poika alkoi liikkumaan tosi nopeasti. Puoli vuotiaana hän jo konttasi ja ei mennyt kauan kuin nousi seisomaan ja käveli tukea vasten. Nyt hän kovasti yrittää opetella kävelemään ilman tukea. Minä olen antanut pojan liikkua sängyssä mutta en ole antanut hänen nousta pystyyn, koska silloin hän saa taas enemmän virtaa. Olen laittanut hänet takaisin pitkälleen. Hänellä on sängyssä nalle ja pupu, joita hän hypistelee. Lopulta hän nukahtaa. Olen joskus kokeillut lähteä pois huoneesta mutta siitä ei tule kuin hysteeristä itkua. Joten olen niin kauan huoneessa kunnes poika nukahtaa.
Meidän esikoisemme oli kanssa tuollainen puuhapete suunnilleen seitsenkuisena. En enää muista, miten saimme hänet rauhoittumaan sänkyyn aikoinaan, mutta sen muistan, että otimme vähäksi aikaa pinnasängyn tilalle käyttöön matkasängyn. Siinä on pehmeät laidat, joten kaveri ei satuttanut itseään touhuskellessaan.
Jos teidän kullanmurunne siis ei hirmustu siitä, että hänet jätetään itsekseen sänkyyn rauhoittumaan, niin tuota matkasänkyä kannattaa kokeilla.
Meillä oli sama homma ukkelin kans, et tassuttelusta ei ollut mitään hyötyä. Meille toimi Tracy Hoggin kirjan "pick up, put down -unikoulu". Kirjan nimi on The baby whisperer solves all your problems". Saa netistä tilattua. Veikkaisin et teille saattas olla hyötyä. Ja matkasänky on hyvä idea. Tuo unikoulu on ihana kun siinä ei huudateta vauvaa sängyssä itskseen vaan sitä notellaan syliin ja alas niin kauan kunnes vauva "luovuttaa" ja nukahtaa. Mut ideana on kuitenkin opettaa vauva nukahtamaan itse, ei syliin. Kirjassa on tosi tarkat ohjeet. Blogista paula-perhe-elamaa@blogspot.com löytyy tarkemmat ohjeet, jos haluaa suomeksi lukea. Monelle tutulle on toiminut. Suosittelen englanninkielistä kirjaa. =)
Voimia!
Meillä poika on nyt 9.5 kk ja etenee enimmäkseen kävellen. Vauhtia on todellakin riittänyt, myös öisin. Pitkään poika nukkui ja nukahti viereen (tosin meuhkasi kauheasti nukkuessaankin) ja on vasta noin kuukauden nukkunut enimmäkseen omassa sängyssä.
Nukahtaminen on edelleen melko hankalaa, mutta annan pojan meuhkata sängyssä. Se heittelee tuttejaan, lipittää vettä nokkamukista, nousee seisomaan, kurkottelee lähikohteita… Kaatuileekin. Sitten lohdutetaan. Yritän itse ottaa mahdollisimman lunkisti ja lueskella samalla hämärässä valossa. En siis jätä yksin, koska siitä tulee kauhea parku. Aina välillä koetan, josko uni jo maittaisi ja poika osaisi rauhoittua. Tehokkaimmaksi rauhoittamiskeinoksi on osoittautunut pepun taputtelu samalla kun toisella kädellä estää nousemasta pystyyn. Jos poika riittävän sinnikkäästi pyrkii taas pystyyn, niin annan taas vähän aikaa meuhkata.
Pelkäsin, että kun poika lähtee kävelemään, niin kaikki muuttuu vielä suuremmaksi hullunmyllyksi, mutta hassua kyllä, nukkuminen ja nukahtaminen muuttuivat paremmiksi kävelemisen myötä.