Uskovaiset, miltä uskossa oleminen (arjessa) tuntuu?

Itse olen oikeastaan vastikään uskoon tullut.

Sillä hetkellä kun tulin uskoon, tai ymmärsin Jeesuksen rakkauden minua kohtaan, koin ihan valtavaa rakkautta ja helpotusta, kiitollisuutta ja riemua. Olin koko loppupäivän ja vielä seuraavankin päivän ihan kuin jossain suojaisassa kehässä/kuplassa, olin todella iloissani ja tuntui ikäänkuin olisi kuvainnollisesti jonkun sylissä, hoivattavana, suojassa, käärittynä pehmoiseen vilttiin. (vaikea kuvailla!) Mietin että kunpa tämä tunne kestäisi aina, tai että pääsisin tuohon tunteeseen sisälle usein!



(huom, vaikka olinkin omassa "kuplassani" niin en tarkoita että olisin ollut eristettynä omissa maailmoissani, vaan sain kyllä kaikki kotityöt tehtyä ja oltuna lapsille läsnä, itseasiassa paremmin ja aidommin kuin koskaan ennen ja iloitsin siitä)



No nyt se tunne on sitten laantunut. Edelleen on kova jano kaikkeen, luen raamattua, rukoilen, mietin uskonasioita miltei koko ajan mielessäni.



Kävin eilen eräässä seurakunnan kokouksessa, ja odotin että saisin taas kokea tuon tunteen, mutta ei sitä tullutkaan. Kyllä silti oli ihanaa ja rauhallista ja iloa, mutta ihan tuollaista en kokenut.



Nyt mietin, että "pitäisikö" uskosta edes tulla tuollaista olotilaa? Onko "arkinen usko" ihan tällaista normaalia oloa (tosin siis silti rauhallisesti ja hiljaisesti Jeesukseen luottaen)?



Miten teillä?