Jossain pitäisi olla testi "kannattaako tässä elämätilanteessa hankkia lapsi?"

Tuntuu että joillakin on joku kummallinen "kaikki järjestyy" -ajattelutapa ja lapsia hankitaan mitä surkeimpiin oloihin ja tilanteisiin. ( Ja kyllä, olen kuullut ylläriraskauksista, mutta äärimmäisen harvoin silloin lapsen pitäminen on AINOA vaihtoehto)



En ymmärrä miksi joku hankkii lapsen/jatkaa raskautta jos mikä tahansa näistä pätee

- ei ole koulutusta eikä toivoakaan töistä

- ei ole asuntoa eikä säästöjä

- elää huonossa parisuhteessa; varsinkin päihde- tai väkivaltaisessa suhteessa. ( yh voi olla omasta tahdostaan, mutta sotkuiseen ihmissuhteeseen lapsen synnyttäminen on lapselle karhunpalvelus)

- oma pää on sekaisin/ ongelmien hoitamista ei ole vielä edes aloitettu tai ei ole motivaatiota hoitaa itseään ( lievät mielenterveysongelmat, syömishäiriöt, elämää rajoittavat kammot jne.)



Saati sitten omat päihdeeongelmat.....



En ymmärrä kuinka kukaan kuvittelee että pystyy kasvattamaan lapsen jos elämän peruspilarit eivät ole kunnossa? Minkä arvoinen on lapsen elämä, joka kärsii pahimmassa tapauksessa nälästä (" 10 € rahaa ruokaan koko viikoksi, ei mitään kaapeissa" -tapaukset) tai lapsi joutuu pelkäämään väkivaltaista vanhempaa? Tai lapsi elää pienestä pitäen kuunnellen vanhempien riitoja tai kasvaa tukemaan omaa äitiän/isäänsä tämän ongelmissa?



Elämää ei voi määrätä ja yllätyksiä voi tulla vastaan, mutta jos lähtökohdat ovat surkeita, niin miksei ensin voi tarttua niihin ja vasta sitten hankkia se lapsi? Mikä on se ajatus, jolla lapsi tuntuu "hyvältä idealta" jos muu elämä on päälaellaan? Eikö maailmassa ole jo riittävästi huonoista oloista kärsiviä lapsia?