Oletko elänyt salasuhteessa?

Salasuhde alkoi töissä ja sitä kesti 3kk ennen kuin muutin erilleni aviomiehestäni ja pistin eron vireille. Suhde jatkui salaisena senkin jälkeen noin 2kk jonka jälkeen rupesimme kulkemaan avoimesti yhdessä.



Erosin siis silloisesta aviomiehestäni ja nyt olemme olleet naimisissa tämän nykyisen mieheni kanssa 7v. Yhdessä olemme olleet 9v.



Ehdin olla ex-mieheni kanssa yhdessä 7v joista 3 naimisissa.

eli "pannut käytäntöön" ;) sen sijaan ajatellut tätä toista ihmistä ja kaikkea mitä voisimme yhdessä tehdä salassa tai ei, enkä tarkoita pelkästään seksiä.



Joten tavallaan olen salaa tehnyt jotain kiellettyä ajatuksen tasolla päivittäin, jo vuosien ajan :(...



Pitkä matka ei olisi "käytäntöön", rohkeutta ei puutu mutta toisaalta en jaksa ottaa sitä askelta...vielä...

Elin 2 vuotta salasuhteessa, erosin kihlatustani tään 2 vuoden jälkeen.(oltiin yhdessä kahdeksan vuotta) En kuitenkaan koskaan päätynyt avoimeen suhteeseen ton "salaisen" kanssa.



Nyt olen naimissa ollut 7 vuotta, ja taas ajauduin salasuhteeseen, olen älyttömän ihastunut tähän toiseen mieheen, melkein jo rakastunut, ollaan tunnettu jo 8 vuotta, mut en tiä mikä hitto siinä miehes vetää...



Ja tiedän, olen kamala ihminen. En jaksa mitään saarnoja, kiitos vaan.

Olen niin solmussa omien ajatusten ja tunteiden kanssa, etten oikein varmaan nyt osaa niitä järkiperäisesti kirjottaa.



Pääkohdat on, että 2 yhteistä lasta (9kk ja 5v), seurustelua 7 vuotta ja kihloissa 2 vuotta. Häitä ei ole suunniteltu. Yhdessä asuttu kuutisen vuotta.

Kaikki on HYVIN.

Mieheni on erittäin hyvin toimeentuleva, ja maksaa yksin oikeastaan kaiken. Meillä on iso kiva talo ja pieni mökki. Autoja on vain yksi, itse olen sumpussa ilman autoa. Mies tekee työtä, jossa on aina kaksi vuorokautta pois peräkkäin (kerran kahdessa viikossa) ja muuten sitten melko paljon ja myös kotona.

Osallistuu kuitenkin kaikilla lopuilla voimavaroillaan perheen arkeen ja rakastaa lastemme kanssa oloa, ja näiden vuosien jälkeenkin rakastaa ja ihailee minua.



Minä tunnen miestäni kohtaan lähinnä turvallista ja veljellistä rakkautta. En intohimoa. Se lie tavallista pitkässä suhteessa, ja pienen vauvan vanhempina.. Arki on kuitenkin pääosin onnellista.

En haluaisi erota. En varsinkaan lasten takia. Enkä miehen. Enkä näennästi loistavan ja turvallisen elämämme.

Itsestäni en sitten tiedäkään...



Tapasin miehen.

Tätä ei ole jatkunut kuin reilut 2kuukautta.

Tunnen kuitenkin syvää kiintymystä tätäkin miestä kohtaan, ja hän minua. Olemme tavanneet muutaman viikonloppuna niin että olemme voineet olla yön yhdessä, ja muutamia kertoja päivisin tehden kaikenlaista hauskaa, ei vain seksiä.

Mies on urheilija, ei mikään superkuuluisa mutta tunnettu. Komea, äärimmäisen komea.

Tässä tuleekin se, että en voisi KOSKAAN kuvitella tulevaisuutta hänen kanssaan. Olen liian mustasukkainen. Mies vetää varmasti naisia kuin kärpäsiä. Ja matkustaa työnsä puolesta paljon.

Eikä hän ole tavannut tietenkään lapsiani, hänellä niitä ei ole, ja on ajatellut lykätä asiaa likemmäs neljääkymmentä.



Tiedämme, ettei meillä ole tulevaisuutta muttemme pysty olemaan erossa toisistamme.

Tunnit matelee, kun emme ole yhdessä. Soittelemme, kirjoittelemme ja kaipaamme.



Mitähän helvattua teen. :(

Olin kyllä jo asumuserossa narsistisesta exästä, joka pahoinpiteli minua ja petti itse yms.

Mutta hän asui tuolloin vielä välillä luonani, mutta minulla oli työpaikkaromanssi, josta jäin kyllä aika pian kiinni, sillä ex vahti minua niin tarkkaan. Eipä tuo mitään haitannut, paitsi että jouduin vielä kerran pahoinpidellyksi ja ex joutui oikeuden eteen.

Olen yhä suhteessa uuteen mieheen, joka onneksi on mieleltään terve ja oikea ihminen, toisin kuin tyhjä narsisti.

Kesti melkein vuoden. Salassa suhteiltiin miehen lapsen ja miehen exän vuoksi. Loppui johonkin, joka ei liittynyt salailuun.

Elin 2 vuotta salasuhteessa, erosin kihlatustani tään 2 vuoden jälkeen.(oltiin yhdessä kahdeksan vuotta) En kuitenkaan koskaan päätynyt avoimeen suhteeseen ton "salaisen" kanssa. Nyt olen naimissa ollut 7 vuotta, ja taas ajauduin salasuhteeseen, olen älyttömän ihastunut tähän toiseen mieheen, melkein jo rakastunut, ollaan tunnettu jo 8 vuotta, mut en tiä mikä hitto siinä miehes vetää... Ja tiedän, olen kamala ihminen. En jaksa mitään saarnoja, kiitos vaan.

Et halunnut saarnoja ja olet paha ihminen, et kestä kuulla sitä, mutta ehkä sinun pitäisi, että voisit katsoa peiliin ja ajatella muuttuvasi?

miehellä oli perhe. Varmaan vaimokin jossain vaiheessa tiesi meistä ja varmaan olin yksi syy heidän eroon. Mutta vaimo kiitti minua jälkikäteen... ihmettelin miksi. Vaimo sitten kertoi, että sai voimansa kerättyä ja erosi miehestä joka hakkasi ja alisti häntä. Vaimo pelkäsi ku ruttoo miestä ja oli suunnitellut elämän salaa muualle...



minä myös jätin miehen sen jälkeen kun sain tietää hänen todellisen luonteensa. Nyt mies ei saa tavata lastaan, ex-vaimo on muuttanut nimensä ja salannut tietonsa... viime kesänä tuo mies itki mulle kuin on ikävä jne... eipä tuntunut missään.

senkun jatkuu. olen ton toisen ketjun ap, "olen toinen nainen ja kysyin mieheltä tänään...". olin siis varma, että suhde lopetetaan tänään, ihan ajankäyttöongelman vuoksi. tuntuu, että miehen kaikki aika menee lasten harrastuksissa, mikä on tietysti hieno asia, mutta mulle ei enää tunnu jäävän aikaa.

mutta emme pystyneet suhdetta lopettamaan, on vaan niin paljon tunteita pelissä, kummallakin. myös miehellä, vaikka kaikki väittää että miehet hakee pelkkää seksiä. ei hae, vaan tunteita on paljon pelissä. eri asia on kännipanot baarista, joissa seksiä haetaan, mutta kukaan ei vietä vuosia saman toisenkaan naisen kanssa, jollei suhteessa ole tunteita.

ap:lle sanoisin, että yritä lopettaa suhde ja yritä löytää intohimo mieheesi, kuullostaa hyvältä mieheltä. tiedän, että suhteen lopettaminen on vaikeaa, en minäkään siihen pysty, mulla nyt kuitenkaan ei miestä, vaan kaksi lasta.

Tutustuin nykyiseen mieheeni, kun olin vielä avioliitossa toisen miehen kanssa. Noin 3 kk kestänyt salasuhde oli sietämätöntä aikaa. Erosin exästäni ja muutin yksin omaan asuntoon. Seurustelu alkoi salarakkaan kanssa ja sittemmin olemme perustaneet perheen. Vaikka samaan aikaan olin onnellinen uudesta onnesta, häpesin omaa käyttäytymistäni.

En paheksu salasuhteita tai pettämistä, sellainen on ihmisluonto ollut kautta historian.



Mutta olette te vitun itsekeskeisiä lehmiä, kun palaatte salasuhteen jälkeen miestenne pariin ja jatkatte miehen tietämättä mitään! Varmaan onkin hyvä teidän kannaltamme pitää se hyvä mies, mutta ettekö te kylmäsydämiset lutkat yhtään ajattele, että se hyvä mies ansaitsisi paremman naisen kuin te? Pettää saa, se ei tee ihmisestä pahaa, mutta antakaa nyt sen jälkeen miestenne mennä ja löytää joku, joka on heidän arvoisensa. Jos annatte miehenne elää valheessa, varastatte hänen elämänsä, ja se on pahinta mitä voi tehdä toiselle ihmiselle.

Se alkoi ystävyydestä, muuttui rakkaudeksi ja eron jälkeen se muuttui suhteeksi.

En paheksu salasuhteita tai pettämistä, sellainen on ihmisluonto ollut kautta historian. Mutta olette te vitun itsekeskeisiä lehmiä, kun palaatte salasuhteen jälkeen miestenne pariin ja jatkatte miehen tietämättä mitään! Varmaan onkin hyvä teidän kannaltamme pitää se hyvä mies, mutta ettekö te kylmäsydämiset lutkat yhtään ajattele, että se hyvä mies ansaitsisi paremman naisen kuin te? Pettää saa, se ei tee ihmisestä pahaa, mutta antakaa nyt sen jälkeen miestenne mennä ja löytää joku, joka on heidän arvoisensa. Jos annatte miehenne elää valheessa, varastatte hänen elämänsä, ja se on pahinta mitä voi tehdä toiselle ihmiselle.

En todellakaan palannut eikä mieskään halunnut jatkaa liittoa minun kanssani, hänellä oli uusi, paljon parempi rakas eli WOW.

kissa kuumaa puuroa. Olin elänyt jo pitkään ei-niin-tyydyttävässä -suhteessa, joka ulkopuolisen silmiin varmaan näytti ihan onnelliselta suhteelta. Jos lasta ei olisi ollut, olisimme varmaan eronneet jo paljon aiemmin. Mun puolelta ei enää ollut mitään tunteita miestä kohtaan ja kävin aikamoista kamppailua itseni kanssa, että jäänkö nykyiseen suhteeseen enkä hajota perhettä, vai lähdenkö ja voin paremmin. Olin siinä pisteessä, että en viihtynyt kotona, en jaksanut touhuta lapsen kanssa eikä oikein mikään muukaan kiinnostanut. Huokasin helpotuksesta, kun pääsin pois kotoa.



Tämä uusi tuttavuus vei vaan jotenkin jalat alta. Taistelin ihastumisen saati sitten rakastumisen tunnetta vastaan, mutta lopulta jouduin myöntämään, että tunteilleen ei voi mitään.



Tämä antoi sen lopullisen sysäyksen erota, tosin eron yhteydessä en tästä toisesta miehestä kertonut, koska hän ei kuitenkaan ollut se pohjimmainen syy eroon. Eron jälkeen pidettiin seurustelu matalalla profiililla. Nyt reilu viisi vuotta takana, edelleen olen täysin umpirakastunut enkä päivääkään ole katunut tekemääni ratkaisua.

Suhde alkoi ihan perinteisesti työristeilyllä työkaverin kanssa. Ei ollut seksiä, mutta lähes kaikkea muuta intiimiä. Olin vielä naimisissa, mutta huonossa liitossa. Ei hyvä selitys, mutta sanoisinko, että liitossa oli tilaa muillekin. Lapsia meillä oli kaksi. Tapasin miehen parin kuukauden kuluttua uudelleen. Ei edelleenkään seksiä, mutta nukuimme yön vierekkäin. Tämän jälkeen meni lähes vuosi ennen kuin tapasimme taas. Nyt oli seksiäkin. Koko tämän ajan tekstailimme satunnaisesti. Mieskin oli tahollaan parisuhteessa, ei naimisissa. Tapailimme siis hyvin satunnaisesti. Lopulta erosin miehestäni, en todellakaan tämän toisen miehen takia, mutta olin rakastunut tähän toiseen, sitä en voi kieltää. Olin yrittänyt katkaista yhteydenpitoa salarakkaaseeni, mutta ei siitä mitään tullut. Kun erostani oli kulunut reilut puoli vuotta tapasimme salarakkaan kanssa jälleen. Minkä jälkeen halusimme molemmat yrittää "kunnon" suhdetta. Mies jätti avovaimonsa ja muutti omaan asuntoon. Tuosta on nyt 4 vuotta. Olemme olleet reilun vuoden naimisissa ja meillä on ihana pieni poikavauva. Päivääkään en ole katunut. Päinvastoin.

Naimisissa 15 vuotta, aion ollakin vielä 3-5 vuotta. Sitten viimeinenkin lapsi lentänyt pesästä.



Sitten lainat hoidettu, on aika lähteä tästä liitosta. Mummolaan en tähän tee, mieheni on narsisti, mutta silti isä omalleen. Hajottaa en halua, vaikka vaikeita vaiheita meillä ehkä fifty-fifty hyviin verrattuna.



Tiedän, että hyvon hyvin väärin teen, mutta vihdoinkin olen antanut itselleni luvan seksiin. Niinkään rakastumisen tunteita mulla ei ole, ei omaan mieheen, ei toiseenkaan.



Näkee sitten tulevaisuudessa, mihin tieni vie. Miehen takia en ole eroamassa, se on vaan seksiä ja ystävyyttä. Omassa liitossani ei seksiä, eikä läheisyyttä ole vuosikausiin ollut.

Mies eli salasuhteessa, ja kun kärähti, niin erohan siitä tuli. Loppupeleissä paras ratkaisu kaikille osapuolille.

Up

Lienee parempi elää yksin kuin epäluuloisessa suhteessa. Miten sitä voi luottaa toiseen, saatika itseensä ettei jossain vaiheessa ihastuta johonkin toiseen vaikka ollaan suhteessa?