onkohan moni yli 50v katunut kun lapsi luku

ekat kaks syntyi aika pian peräjälkeen ja kolmanteen tuli ikäeroa noin 5v olisi toivonut vielä neljänen kolmanen kaveriksi.



Itselläni nyt samatilanne, haluisin kolmanen mutta en vielä ja pelkään että pitääkö sitten vielä tehdä se neljäs kaveriksi kolmannelle :)

Olen 45v. ja sain esikoisen 36v. ja olin melkein 39v. kun kuopus syntyi.

Kuopus oli ylivilkas, niin ei voitu ajatellakaan kolmatta lasta, kun toinen oli aina jossain vaarassa.

Nyt poika 6v. ja rauhoittunut ja enään en voi kolmatta tehdä, koska ikää niin paljon, etten enään jaksaisi hoitaa kolmatta lasta.

Tavallaan kuopus vei multa sen unelman kolmannesta lapsesta.

neljäs lapsi vai opiskelu tohtoriksi. Valitsin opiskelut. En ole katunut, mutta joskus käy mielessä, miten erilaista elämä olisi ollut, jos lapset nro 4 ja 5 olisivat syntyneet (kuten joskus haaveilin).

En keksi yhtään syytä.

Eiköhän se 2 ole ihan normimäärä. t. Neljän äiti

nytten kun eivät sitten kuitenkaan enään yrittäneet kolmatta tosissaan sen jälkeen,



tse haluan kolme niin ei jää mitään ainakaan hampaankoloon =)

ja olen yli 50.



Mielestäni lasten määrä on sopiva. Enpä tuota määrää ole liiemmin edes miettinyt.



Just sopivasti on lapsia.

on kolme lasta, ja tiedän, etteivät katuneet. Äitini ollessa viisikymppinen nuorin oli vielä alle kymmenvuotias, eivätkä kuulemma silloin ehtineet kaivata lapsenlapsiakaan saati lisää omia lapsia. Nuorimman ja vanhimman lapsen välillä oli kuitenkin 15-vuotta, joten ehtivät ihan riittämiin nähdä lapsiperhearkea, kolmisenkymmentä vuotta yhteensä.

Pätkätyöt ja sen sellaiset.

pintaan, kun muista tulee mummoja, mutta muuten luulisisin, ettei lapsimääräänsä niin murehdi, kunhan edes yksi?

mutta en tohdi, kun edellinen oli niin vaikea hätäsektioineen. Ikää nyt jo 43 v, eli odotan niitä lapsenlapsia. Isompi 15 ja rapiat - eiköhän niitä jossain vaheessa tuu...

ja harmittaa jo nyt että on vain yksi, mutta terveydellisistä syistä ei ole järkevää "hankkia" enempää. Jossittelu on turhaa. Pitää keskittyä siihen mitä on, ei siihen mitä ei ole.

itse olen tosi tyytyväinen siitä, että minulla on tämä yksi ja sitäkin rakkaampi lapsi. En jaksa kuluttaa elämääni siihen, että potisin sitä, ettei ole sitä toista/kolmatta/neljättä...



Täällä av:llä mammoilla on todella outo ajatusmaailma, kun kaikilla pitäisi muka olla liuta kakaroita (ja sitten valitetaan, kuinka hirveän raskasta on monen kanssa... Ja suuri osa niistä lapsosista on melkeinpä heitteillä, kun mamma ei jaksa). Oletteko te kaikki jotain lestadiolaisia, vai mistä tuo lapsilauman keräily oikein johtuu?