Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin lähes 5-v. pojan kanssa
29.07.2010 |
Kertokaa viisaammat, mitä minun pitäisi tehdä erilailla tämäntyyppisissä tilanteissa, joita meillä sattuu ihan jatkuvasti ainokaisen kanssa, joka täyttää pian 5.
Eli tänään leikkipuistossa. Lapsi oli leikkinyt pitkään ja oli selvästi vähän väsyksissä kun syötiin eväitä puiston penkillä. Yhtäkkiä hän tajusi, että meillä on mukana erikoinen syömisväline, eli sellainen muovinen retkikäyttöön tarkoitettu jossa on toisessa päässä haarukka/veitsi ja toisessa lusikka. Selitin, että se on minun syömävälineeni, jota pidän esim. töissä mukana. Lapsi sai tästä hirveän raivarin ja alkoi huutaen vaatia, että minun pitäisi antaa se hänelle ja että äidillä ei saa olla mitään hienoja juttuja joita hänellä ei ole. Yritti myös lyödä minua (pidin kuitenkin käsistä lujaa kiinni enkä antanut lyödä). Huusi myös, että jos en anna haarukkaa hänelle omaksi hän rikkoo sen ja että aikoo lyödä minua kun vaan päästän irti. Siis kysy oli ihan mielipuolisen kovasta huudosta. Itse pysyin rauhallisena, en alkanut hyvittelemään (niinkuin en koskaan tee) tai uhkailemaan (niinkuin joskus teen ja sekin auttaa ainakin joskus, siis uhkaus jälkiruuan menettämisestä tai kiellosta katsoa piirrettyjä - näitä päiviä meillä on usein kun usein joutuu uhkailemaan ja uhkaus aina myös täytetään). Istuin siis ja puhuin rauhallisesti mutta tiukasti enkä päästänyt poikaa irti vaikka jouduinkin täysin voimin taistelemaan hänen kanssaan (painoa yli 20 kg). Vähän ajan päästä poika lopetti riehumisen mutta jatkoi itkemistä pää sylissäni noin 10 minuuttia. Kun hiljeni lähes hiljaiseksi nostin hänet ylös ja lähdimme kotiin.
Miten minun pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa? Ja onko ylipäätään normaalia, että noin isolla lapsella tällaisia kohtauksia tulee ihan jatkuvasti? Miten niitä voi estää?
Kommentit (33)
koska myös meidän raivoaja on. Tunnen useamman muunkin aika "hankalan" kaksikielisen lapsen ja meidän pojan päiväkodin opettaja (on englanninkielisessä päiväkodissa) sanoi joskus, että hänen mutu-käsityksensä on, että kaksikielisyys tekee lapsesta jossain vaiheessa vaikeamman ;-) Vaiva kyllä helpottaa kouluikään mennessä, mutta ehkä se on lapselle vähän stressaavampaa kun pitää tunteiden hallinnan lisäksi hallita vielä kielellinen ilmaisunsakin. Yksikielisellä ei ole kuin yksi vaihtoehto valittavana, joten pääsee helpommalla.
Onkohan tästä olemassa mitään kirjallisuutta? Kiitos myös muista kannustavista kommenteista! Tässä huomaa ettei tämä av nyt ihan huono paikka ole! ap
Meilläkin kaksikielinen "tulistuva" tapaus. Poika on vasta 3v4kk, mutta uhma alkoi 1,5-v. iässä ja pahenee koko ajan. Kauhulla odotan onko meilläkin vielä 5-vuotiaana tuo edessä =:-/ APUA!
Minä olen aina pitänyt syynä pojan käytökseen isältänsä saatuja geenejä :-) Minä ja sisarukseni olemme olleet erittäin helppoja ja kilttejä lapsia (tai sitten meidät on alistettu heti pienestä tähän asemaan), mutta miehen puolella kaikki (varsinkin pojat) ovat olleet helposti "räjähtäviä".
Ihailen kyllä sinun rauhallisuuttasi ja pitkää pinnaa. Minun täytyy välillä käydä itse jäähyllä etten raivostuisi. Minun on ollut todella vaikea hyväksyä se tosi asia, etten osaa aina ottaa vastaan noita raivokohtauksia aikuisen järkevyydellä. Taidan itsekin käydä nyt läpi sitä uhmaa, mitä minun ei lapsena annettu tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli raivosi, itki ja puhuikin huonosti, eskarissa huomattiin vasta että onkin oppimishäiriöinen ja nyt erityisluokalla koulussa :-(
kaksi muuta lasta täysin normaaleja eikä raivokohtauksia ole ollut.
koska myös meidän raivoaja on. Tunnen useamman muunkin aika "hankalan" kaksikielisen lapsen ja meidän pojan päiväkodin opettaja (on englanninkielisessä päiväkodissa) sanoi joskus, että hänen mutu-käsityksensä on, että kaksikielisyys tekee lapsesta jossain vaiheessa vaikeamman ;-) Vaiva kyllä helpottaa kouluikään mennessä, mutta ehkä se on lapselle vähän stressaavampaa kun pitää tunteiden hallinnan lisäksi hallita vielä kielellinen ilmaisunsakin. Yksikielisellä ei ole kuin yksi vaihtoehto valittavana, joten pääsee helpommalla.
Onkohan tästä olemassa mitään kirjallisuutta? Kiitos myös muista kannustavista kommenteista! Tässä huomaa ettei tämä av nyt ihan huono paikka ole! ap
Meilläkin kaksikielinen "tulistuva" tapaus. Poika on vasta 3v4kk, mutta uhma alkoi 1,5-v. iässä ja pahenee koko ajan. Kauhulla odotan onko meilläkin vielä 5-vuotiaana tuo edessä =:-/ APUA!
Minä olen aina pitänyt syynä pojan käytökseen isältänsä saatuja geenejä :-) Minä ja sisarukseni olemme olleet erittäin helppoja ja kilttejä lapsia (tai sitten meidät on alistettu heti pienestä tähän asemaan), mutta miehen puolella kaikki (varsinkin pojat) ovat olleet helposti "räjähtäviä".Ihailen kyllä sinun rauhallisuuttasi ja pitkää pinnaa. Minun täytyy välillä käydä itse jäähyllä etten raivostuisi. Minun on ollut todella vaikea hyväksyä se tosi asia, etten osaa aina ottaa vastaan noita raivokohtauksia aikuisen järkevyydellä. Taidan itsekin käydä nyt läpi sitä uhmaa, mitä minun ei lapsena annettu tehdä.
No, se pitkäpinnaisuus ei kyllä ole muuta kuin päätös olla raivostumatta. Korvista kyllä varmaan usein silti tulee savua kun ärsyttää niin... Jotenkin tuntuu epäreilulta, kun ystäväni tuntuvat toimivan niin järjettömällä tavalla paljon vähemmän raivoavien lasten kanssa - toinen alkaa aina hyvitellä pienemmästäkin pahasta mielestä ja toinen puolestaan huutaa todella paljon lapsilleen - ja silti kummankaan lapset eivät saa tuollaisia kohtauksia! En tietenkään tarkoita että kokisin onnistuneeni mitenkään erityisen hyvin kasvattajana - kyllähän tämä kaikki osoittaa että paremminkin olisi voinut/pitänyt onnistua... Olen itse asiassa miettinyt onko suorastaan jääräpäinen itsepäisyyteni näissä asioissa - esim. se etten anna pojalle periksi riitaa välttääkseni, kuitenkin huono asia. Ehkä minun pitäisikin itse asiassa tulla vastaan? Mutta jotenkin vaan tuntuu että tuostahan tulisi ihan kotityränni jos en olisi niin tiukka kuin pyrin olemaan, ihan riittävän hankalaa on näinkin! Esim. vanhempani ovat sitä mieltä että olemme liian tiukkoja kasvattajia.
Muuten, minä kuulemma olin itse tosi itsepäinen ja hankala lapsi...
ap
vaikka toisella olisi viisi lasta, ja toisella vain yksi, ei se ole kasvatuksesta kiinni, jos luonne on herkästi tulistuvaa sorttia.
Meillä on kolme lasta, joista yksi on aina ollut suorastaan viilipytty kahden muun rinnalla.
Keskimmäinen on aina ollut kaikista tulistuvinta sorttia, mutta on myös samalla äärettömän mielikuvituksellinen, iloinen, ja reipas. Mutta silloin kun vetää palkokasvin nenään, sen sitten kuulee ja näkee kaikki jotka lähietäisyydelle sattuu.
Ihmisten luonteissa on eroja, jotka toki tulee esiin jo pienenä. Toisaalta, tiedän myös ihmisiä, jotka ovat lapsena olleet äärettömän rauhallisia, kilttejä ja hiljaisia, aikuisena sitten purkavat luontoaan muille..
Minusta sinä äitinä et tehnyt mitään väärin kuvaamassasi tilanteessa, jos lapsi hermostuu, hänen on purettava se energia, ei sille mitään voi. Turvallisen ja rauhallisen aikuisen seurassahan se on paras tehdä.
Niin, minä olin lapsena äärettömän kiltti ja se uhmaikä tuli, kun täytin 30. En jaksa enää olla kiltti, mukautuva, kynnysmatto... Mietin useasti johtuuko tämä saamastani kasvatuksesta vai luonteestani. Minut on kasvatettu kiltiksi tukkapöllyllä, risulla, luunapeilla. Meidän äidille ei sanottu ei. Äitini sanoo myöskin lapselleni, ettei hän ole tottunut siihen, että hänelle sanotaan ei. Toisaalta sitten kritisoi minua liiasta kurinpidosta... melkoinen ristiriita.
Ap: olen myös miettinyt pitäisikö minun löysentää liekaa eli onko syy kurissa. Vaatia vähemmän, antaa useammin periksi. Pelottaa vain, että jos sen teen, mitä tuosta pojasta tulee tuollaisella tahdolla ja raivolla. Poika kasvaa ja vahvistuu ja kävelee ylitseni joka asiassa?
Raivokohtaukset tietenkin tulevat ja menevät ja energiansa saa purkaa, mutta kyllä tulee kyseenalaistettua oma kasvatustapansa, varsinkin kun oma äiti siitä huomauttelee, vaikka itse on kasvattanut minut ankarammalla kurilla.
23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä kans noin 5v poika ja aika raivoomista silläkin tuo viime talvi oli!
ihan oikeesti, selkeesti kasvaa isoks! ei hallitse viä hermojansa ja tuntojansa..luulee selviävänsä..on iso mutta silti niin pienen lapsen tavat vielä!
ja saa ollakkin!!
ja loma-aika voi olla hankalaa..sillehän arki ja normirutiinit ovat sitä että kotona EI vietetä näin paljon aikaa! sillä on nyt vaan pasmat sekasin!
pitkää pinnaa sinne!! :)
Meidän esikoinen sai ennen tuollaisia raivareita usein 2 - 6v iässä. Onneksi huomasimme jossain vaiheessa että ruokavaliolla oli vaikutusta pojan raivareihin. Esimerkiksi mansikoita syötyään poika raivosi noin 2 tunnin kuluttua aivan hirveästi sama mistä asiasta. Meillä poika on aivan tavallinen muksu kunhan ruokavalio on sopiva mutta jos se ei ole kunnossa on lapsi herkästi raivoava ja kitisevä koska olo on niin kurja. Nyt kun poika on täyttänyt jo 6v ei enää raivoa niinkään vaan osaa itsekkin jo sanoa että kurja olo ja pyytää antihistamiinia jos syöö jotain sopimatonta (sitruksia, pähkinöitä, kanelia, kardemummaaa, minttua, sinistä keijua (siinä yksi sopimaton lisäaine) jne).
Meillä sama poika myös reakoi varsinkin pienempänä nälkään ja väsymykseen tuollaisella raivolla.
Suosittelen seuraamaan onko ruokavaliolla vaikutusta lapsen oloon. Koeta järjestää vaikka yhdeksi viikonlopuksi mahdollisimman yksinkertaista kotiruokaa ilman lisäaineita, mausteita (käyttöön vain suola ja sokeri) ja yleisimpiä allergioiden aiheuttajia (tomaatti, sitrukset, pähkinät, suklaa jne). Jos ruokavaliolla on merkitystä niin liity vaikka histamiini.com sivustolle ja sieltä löytyy vertaistukea. Jos ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä niin oletpahan ainakin kokeillut tämänkin konstin.
Tsemppiä ja jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samassa iässä samanmoinen. (Hänkin on ainokainen ja kaksikielinen.) Vanhemmat kysyivät lääkäriltä neuvoa asiaan, kun olivat tosi väsyneitä neidin käytökseen ja lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla myöhäistä uhmaa ja että katsellaan vielä vuosi. Vähän rauhoittukin, nyt pian 8v. ja aika tulistuvat luonne yhä ja yrittää kovin pomputtaa vanhempiaan, jotka aika avuttomia kanssaan.
Ap toimii mielestäni aivan oikein, voimia!
Meidän esikoinen sai ennen tuollaisia raivareita usein 2 - 6v iässä. Onneksi huomasimme jossain vaiheessa että ruokavaliolla oli vaikutusta pojan raivareihin. Esimerkiksi mansikoita syötyään poika raivosi noin 2 tunnin kuluttua aivan hirveästi sama mistä asiasta. Meillä poika on aivan tavallinen muksu kunhan ruokavalio on sopiva mutta jos se ei ole kunnossa on lapsi herkästi raivoava ja kitisevä koska olo on niin kurja. Nyt kun poika on täyttänyt jo 6v ei enää raivoa niinkään vaan osaa itsekkin jo sanoa että kurja olo ja pyytää antihistamiinia jos syöö jotain sopimatonta (sitruksia, pähkinöitä, kanelia, kardemummaaa, minttua, sinistä keijua (siinä yksi sopimaton lisäaine) jne).Meillä sama poika myös reakoi varsinkin pienempänä nälkään ja väsymykseen tuollaisella raivolla.
Suosittelen seuraamaan onko ruokavaliolla vaikutusta lapsen oloon. Koeta järjestää vaikka yhdeksi viikonlopuksi mahdollisimman yksinkertaista kotiruokaa ilman lisäaineita, mausteita (käyttöön vain suola ja sokeri) ja yleisimpiä allergioiden aiheuttajia (tomaatti, sitrukset, pähkinät, suklaa jne). Jos ruokavaliolla on merkitystä niin liity vaikka histamiini.com sivustolle ja sieltä löytyy vertaistukea. Jos ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä niin oletpahan ainakin kokeillut tämänkin konstin.
Tsemppiä ja jaksamista.
Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi että ruokavaliolla voisi olla tällaista vaikutusta!
Kiitos muistakin kannustavista kommenteista jälleen! Olen saanut paljon uusia ajatuksia näistä kommenteista ja myös perspektiiviä omaan tilanteeseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän esikoinen sai ennen tuollaisia raivareita usein 2 - 6v iässä. Onneksi huomasimme jossain vaiheessa että ruokavaliolla oli vaikutusta pojan raivareihin. Esimerkiksi mansikoita syötyään poika raivosi noin 2 tunnin kuluttua aivan hirveästi sama mistä asiasta. Meillä poika on aivan tavallinen muksu kunhan ruokavalio on sopiva mutta jos se ei ole kunnossa on lapsi herkästi raivoava ja kitisevä koska olo on niin kurja. Nyt kun poika on täyttänyt jo 6v ei enää raivoa niinkään vaan osaa itsekkin jo sanoa että kurja olo ja pyytää antihistamiinia jos syöö jotain sopimatonta (sitruksia, pähkinöitä, kanelia, kardemummaaa, minttua, sinistä keijua (siinä yksi sopimaton lisäaine) jne).Meillä sama poika myös reakoi varsinkin pienempänä nälkään ja väsymykseen tuollaisella raivolla.
Suosittelen seuraamaan onko ruokavaliolla vaikutusta lapsen oloon. Koeta järjestää vaikka yhdeksi viikonlopuksi mahdollisimman yksinkertaista kotiruokaa ilman lisäaineita, mausteita (käyttöön vain suola ja sokeri) ja yleisimpiä allergioiden aiheuttajia (tomaatti, sitrukset, pähkinät, suklaa jne). Jos ruokavaliolla on merkitystä niin liity vaikka histamiini.com sivustolle ja sieltä löytyy vertaistukea. Jos ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä niin oletpahan ainakin kokeillut tämänkin konstin.
Tsemppiä ja jaksamista.
Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi että ruokavaliolla voisi olla tällaista vaikutusta!
Kiitos muistakin kannustavista kommenteista jälleen! Olen saanut paljon uusia ajatuksia näistä kommenteista ja myös perspektiiviä omaan tilanteeseen.
ap
Ap: olen myös miettinyt pitäisikö minun löysentää liekaa eli onko syy kurissa. Vaatia vähemmän, antaa useammin periksi. Pelottaa vain, että jos sen teen, mitä tuosta pojasta tulee tuollaisella tahdolla ja raivolla. Poika kasvaa ja vahvistuu ja kävelee ylitseni joka asiassa?
Raivokohtaukset tietenkin tulevat ja menevät ja energiansa saa purkaa, mutta kyllä tulee kyseenalaistettua oma kasvatustapansa, varsinkin kun oma äiti siitä huomauttelee, vaikka itse on kasvattanut minut ankarammalla kurilla.23
Voimia sinullekin! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nämä tulisivat suhteessa heihin ja miten sitten ratkaisisit? Nyt ne tulevat suhteessa aikuiseen. Meilläkin on paljon kaikkea kaksi, kun ihan joka asiasta ei jaksa kuulla huutoja ja lapset leikkivät sitten keskenään kun on kummallakin. Nykyisin joitain juttuja jopa hankin kolme, esim. viime talvena kolme tuplaliukuria. Se pieninkin haluaa eikä toiset halua antaa ja kaikki haluaa samaan aikaan. Mutta onko aikuisen suhteen sitten niin, että lapsi ei saa saada sitä mikä on aikuisella vaan pitää tyytyä lapsen juttuihin. En tiedä vastausta, en ole siinä tilanteessa. Olet säästynyt sisarusten välisiltä riidoilta. Sinänsä on hyvä, ettei lapsi huudolla opi saamaan aina tahtoaan läpi. Tein tokalle sitä liikaa (en tiedä miksi). Kolmas taas huutaa ja itkee, ja sitten rauhoittuu kuitenkin. Minusta kuitenkin joskus on syytä tarkistaa, tuliko liian aikaisin tai ihan turhaan jotain kiellettyä, jolloin on syytä asia perua, mutta ihan tavaksi se on huono.
vaikea hallita negatiivisia tunteita.
Kysyitkö pojalta jälkikäteen miksi hän huusi ja raivosi?
Tekeekö kotona myös?
Harjoitelkaa pettymyksiä kotona,anna postiivista palautetta
Meillä kotona tarrataulu ja siihen saa aina tarroja jos ei tapahdu raivareita.Sitten 10 tarraa palkinto.
Lainaa kirjastosta kirjoja jossa kertomuksia pettymyksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oman lapsimääräni perusteella en voi sanoa muuta, kuin että ei todellakaan ole normaalia.
Enkä sano tgätä sinun mieltäni pahoitaakseni.
viisivuotias on jo iso lapsi, jonka tulisi ymmärtää järkipuhetta, minusta tuollaista raivoamista tavaran saamattomuuden vuoksi voisin ymmärtää vajaa 2 -vuotiaalta uhmikselta.
tosin väsymys antaa anteeksi käytösvirheitä, mutta kertomasi perusteella sanoisin, että jotain erikoista nyt on. Etenkin, kun lopuksi sanot näitä kohtauksia tulevan "ihan jatkuvasti".
niitä vaan tuli kun oli käynyt ylikierroksilla ja oli väsynyt.
Minusta teidänkään haarukkapainissa ei ollut kyse koko vempeleestä vaan siitä, että poika päästi loput höyryt ulos ja sai purettua sen turvallisesti sinun kanssasi. Kimppuun hyökkiminen on tietysti ikävä juttu, mutta lapsesta voi pitää kiinni ja osoittaa että vanhempi on vahvempi ja voi samalla rauhallisella äänellä sanoa, että ketään ei saa lyödä, ei minuakaan. Voi miten monet kerrat istuin itse puiston penkillä rääkyvä poika pihtiotteessa enkä päästänyt irti ennenkuin lapsi luovutti ja rentoutui.
Meillä auttoi se, että opin katsomaan milloin poika alkaa väsyä ja silloin mentiin huilaamaan tai kotiin. Myös verensokerin voimakkaat heilahdukset voivat saada aikaan pomppuja.
Myöhemmin saatu asperger-diagnoosi hiukan valaisi muita erikoisuuksia mitä pojan kanssa joutui soveltamaan. Itse en käyttänyt koskaan kiristystä tai uhkailuja, koska ne eivät merkinneet lapselle mitään.
Eipä siinä juuri muuta voi. Karseaa jos tuohon tilanteeseen joutuu julkisella paikalla. Mä jouduin iässä usein istumaan pojan päällä ja pitelemään käsiä sivulla, kun mikään muu ei auttanut. Nyt poika on 6 vee ja mitä ihanin, rauhallisin, tottelevaisin. Silti on omat mielipiteet ja osaa suuttua. Että kyllä se siitä!
Ei kai se mene rikki jos lapsesi sillä kerran syö? Mä en tajua miksi tästä piti tulla riita?
vaikea hallita negatiivisia tunteita.
Kysyitkö pojalta jälkikäteen miksi hän huusi ja raivosi?
Tekeekö kotona myös?
Harjoitelkaa pettymyksiä kotona,anna postiivista palautetta
Meillä kotona tarrataulu ja siihen saa aina tarroja jos ei tapahdu raivareita.Sitten 10 tarraa palkinto.
Lainaa kirjastosta kirjoja jossa kertomuksia pettymyksistä.
Vastaa silloin aina ettei tiedä. Saa kyllä kotonakin jatkuvasti raivokohtauksia, siis tämä on ihan jatkuvaa, tyyliin kymmenen kertaa päivässä. Nyt lomalla sen huomaa kun lapsi on koko ajan vanhempiensa kanssa. Päiväkodistakin on kyllä sanottu että poika on tällä tavalla vähän kypsymätön, saattaa sielläkin saada huutoraivareita joka naurattaa samanikäisiä tyttöjä (samanikäisiä poikia ryhmässä ei ole). Kiitos hyvistä ehdotuksista!
ap
Ei kai se mene rikki jos lapsesi sillä kerran syö? Mä en tajua miksi tästä piti tulla riita?
Kyse oli siitä, että hän vaati että koska minulla on kiva lusikka se pitäisi antaa hänelle omaksi eikä kukaan muu kuin hän saisi sitten enää sitä käyttää.
ap
Onkohan tästä olemassa mitään kirjallisuutta?
Kiitos myös muista kannustavista kommenteista! Tässä huomaa ettei tämä av nyt ihan huono paikka ole!
ap