Kilpirauhasen vajaatoiminta + pco
Onko täällä ketään kenellä thyroxin olisi auttanut pco-tyyppisiin munasarjoihin? Olen kuullut, että kilpirauhasen vajaatoiminnalla ja pco:lla olisi jotain yhteyttä keskenään. Minulla todettiin siis kilpirauhasen vajaatoiminta pari kuukautta sitten ja nyt syön thyroxinia. Jos jollain thyroxin on auttanut, kauanko kierron tasaantumiseen kului aikaa ja milloin ovulointi alkoi? Tulitko normaalisti raskaaksi?
Kommentit (3)
myös minulla diagnoosina rakkulaiset munasarjat, oireina vain primäärinen amennorrea (en ole eläessäni ovuloinut/saanut kuukautisia ilman lääkevalmisteita).
Olen aina ollut pienikokoinen ja ikää on vasta 20. Tutkimuksissa tosin selvisi hieman matalat kilpirauhasarvot 2,5kk sitten ja nyt olisi siis parin viikon päästä aika mennä mittauttamaan kilppari uudestaan.
Olisi erittäin hienoa saada joltakulta samassa tilanteessa olevalta tietoa siitä alkoiko kehonne toimimaan paremmin itsestään kilpirauhas lääkkeiden jälkeen!
Toivoa lasten saamiseen kaivataan ja olisi hienoa kokea miten oma keho ovuloi, keinotekoisethormonit kun tuntuvat aina vaikuttavan mielialaani aina turhan voimakkaasti. :(
alkuperäinen viesti on jo hieman vanha, mutta vastataan kuitenkin, jos jollain samanlaisia mietteitä.. PCOS todettiin pari vuotta sitten ja silloin mulla oli menkat n.3-4krt/vuosi. Viime syksynä kun todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain Thyroxin-lääkityksen, niin nyt on kuukautiset tulleet 1/kk, mitä ei siis ole tähän 29ikävuoteen mennessä vielä koskaan tapahtunut!
http://naturally-luonnollisesti.blogspot.com/2011/02/jodipuutos-bromi-j…
Laaja kilpirauhastesti
Kilpirauhasen toimintahäiriöiden odotettua laajempaan esiintyvyyteen on viime aikoina kiinnitetty runsasta huomiota. Äskettäin tehdyssä Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin, että terveiksi luokitelluista ihmisistä 9.5 %:lla oli kilpirauhashormonien epätasapaino. Samat tutkijat havaitsivat, että 40 %:lla kilpirauhashormonia syövistä henkilöistä TSH-hormoni oli viitealueen ulkopuolella. Tutkimustieto suomalaisesta väestöstä puuttuu, mutta on vahvoja epäilyksiä, että tilanne on varsin samanlainen myös meillä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan saattaa myös vaikuttaa nykyisen suolattoman dieetin suosiminen Suomessa. Maaperämme on jodiköyhä ja useimmiten vain suolaan lisätty jodi takaa riittävän jodin saannin. Myös hivenainetesteissä suomalaisilla on todettu erittäin alhaisia jodipitoisuuksia.
MDD tarjoaa lääkäreille laajaa kilpirauhastestiä, jossa määritetään:
- TSH
- Vapaa T3
- Vapaa T4
- Käänteinen T3
- Tyreoglobuliinivasta-aineet
- Tyreoideaperoksidaasi vasta-aineet
Testi pyrkii selvittämään kilpirauhasen aineenvaihdunnan ja kilpirauhasen autoimmuunisairaudet
http://www.mdd.fi/Laboratoriotestit_tekstit/hormonit.html
HUOM.
Teollisuus ei käytä jodioitua suolaa.
Ruuasta jodia ???? (tiedot ovat vanhentuneita)
http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2189&fuclass=all&specdiet=none…