Lähikouluun ei mahdu, onko kaupungilla velvollisuus
järjestää paikka kaikesta huolimatta vai pitääkö laittaa lapsi ihan mihin kouluun vaan mihin mahtuu, koulumatkasta viis.
Kommentit (5)
välttämättä ole lähikoulu. Kunta määrittelee lapselle lähikoulun, ja jos ei lähimpään mahdu, niin sit toiseksi lähin. Valinnoissa otetaan huomioon kaikkien lasten koulumatkojen pituus ja turvallisuus.
kyytiä ei tarvitse järjestää kotoa asti, mutta sellaisesta paikasta että kävelymatka ei mene yli tuon rajan.
Espoo mm.määrittelee lähikoulun niin, että lähikoulu on kunnan lapselle osoittama koulu. Se voi olla vaikka toisella puolella kaupunkia.
Meillä on monta tuttua perhettä, joissa tämä sääntö on koettu kantapään kautta.
1) Perhe asuu alueella, jossa ei ole omaa koulua. Alueen lähikoulu määritellään joka vuosi erikseen sen mukaan missä kunnan koulussa sinä vuonna on tilaa. Jos on sisaruksia jo jossain muussa koulussa, lapsi menee sinne. Tästä seuraa, että naapuritaloissa asuvat kaverit joutuvat kaikki eri kouluihin.
2) Perhe asuu alueella, jonka lähikoulu on vaihdettu pari vuotta aikaisemmin. Perheen vanhemmat lapset käyvät kotia lähinnä olevaa koulua A, jonne heillä on kunnan järjestämä taksikuljetus. Nuorimman lapsen lähikouluksi on määritelty koulu B, joka on kauempana, mutta jonne pääsee bussilla. Vanhemmat haluaisivat ainevalintojen vuoksi nuorimman samaan kouluun vanhempien lasten kanssa, mutta kunta ei suostu järjestämään nuorimmaiselle taksikuljetusta, vaikka vanhemmat lapset sen saavat. Lapsi pääsee samaan kouluun sisarustensa kanssa sillä ehdolla, että vanhemmat maksavat 5000€ vuodessa siitä, että nuorimmainen pääsee samaan taksiin sisarustensa kanssa.
3) Kunta määrää erityislapsen lähikouluksi 8 km päässä kotoa olevan koulun A, jonka opetussuunnitelma ei vastaa erityislapsen tarpeita. Lääkärit, terapeutit ja vanhemmat haluaisivat lapsen 5 km päässä kotoa sijaitsevaan kouluun B, jonka opetussuunnitelma vastaa paremmin lapsen tarpeita. Kunnan virkamies perustelee päätöstä lapsen edulla, koska lähikoulu on hänen mielestään aina lapselle parempi ratkaisu kuin joku muu koulu. Asiasta käydään pitkällinen riita ja valitussota, jonka päätteeksi kunta myöntyy päästämään lapsen kouluun B, mutta vain siksi, että siellä on ylimääräinen paikka vapaana ja ehdolla, että lapsi vaihtaa koulua, mikäli tuolle paikalle tulee muuta tarvetta.
Näin siis Espoossa.
matkan kesto odotuksineen. Tsekkaa perusopetuslaki. Vai asetuksessako nämä asiat on.
Mutta jos koulumatka ylittää annetut kriteerit, niin kunnalla on myös velvollisuus järjestää koulukuljetus, mikäli kouluvalinta on tapahtunut kunnan toimesta eikä teidän itsenne.