Kaksikieliset perheet huomio! Johdonmukaisuudesta..

Yleensa on parasta pitaytya siina yksi kieli-yksi henkilo politiikassa, ainakin kunnes puhe on lahtenyt kunnolla kayntiin ja kielet vahvistuneet. Se on lapselle selkeinta, ja lisaksi - jollet osaa isankielta aivan natiivisti - ei kannata opettaa lapselle vahankaan virheellista aantamista jne. Eiko isa lue isankielisia kirjoja / laula lauluja? Minusta nuo olisivat hanen tehtaviaan, sina vastaat suomen kehittymisesta.



T: 3 lasta, 4 kielta ;-)

tuo lorukirja on ihan pojan suosikki ja tuo sen aina ennen päiväunia luettavaksi. Pitäisikö sitten vaan katsella kirjaa ja lorutella omiaan tai katsella kuvia. Hmmm.

Lapsihan oppii niistä sanavarastoa ja assosio sanat sen vanhemman kieleen joka näitä lauluja laulaa/loruja loruttelee/ kirjoja lukee. Eli olen hyvin tarkka näissä.



Meillä on pienten lapsien kanssa toimittu niin että kun lapsi haluaa lukea "vääränkielistä" kirjaa tmv vanhemman kanssa niin se sitten vaan pikaisesti suomennetaan/ruotsinnetaan päässä sille vanhemman omalle kielelle (meillä kielet siis suomi/ruotsi).



Vaikeaahan se tietty on olla 100% johdonmukainen vaikka yrittääkin täysillä. Joskus lipsahtelee tiettyjä termejä väärällä kielellä kun niistä on tullut neutraaleja "koko perheen omaa kieltä". Se ei kuitenkaan ole kovinkaan hyväksi. Tiedetään. ;)

"en voi lukea tuota kirjaa, voin lukea vain suomenkielisia kirjoja" kun tarjoavat mulle "vaarankielista" kirjaa. Joskus olen kaantanyt kirjoja, mutta niista "simultaanitulkkauksista" tulee usein niin huonoa suomea, etta yritan valttaa sitakin. Vain englanniksi, jonka suhteen olen itse natiivin tasolla, suostun nyt kun lapset ovat hiukan isompia, joskus lukemaan tarinan. Mutta paasaantoisesti kylla luen vain ja ainoastaan suomeksi.

T: 2

kaksijakoinen olo. Meillä siis esikoinen kyseessä ja nyt jo jotenkin säälittää, kun esim. kutsuu koiraa hauvaksi, näyttää innoissaan isälleen ja isää vastaa, että "Hund". Tuntuu, että taapero menee jotenkin hämilleen eikä halua enää yrittää niin paljon sanoa sanoja. Tuo oli siis vain yksi esimerkki. Kun siis haluaisi lasta ymmärtää ja kun molemmat vanhemmat kuitenkin molempia kieliä ymmärretään.



ap

Tuosta yhdestä lorukirjasta en tiedä, mutta tärkeää on, että lapselle luetaan ja myöhemmin lapsi lukee molemmilla kielillä. Puhekieli ja kirjakieli ovat melkein kuin kaksi eri kieltä, niin erilaisia. Tärkeää on, että lapsi saa molemmilla kielillä hyvän puhe- ja kirjoitetun kielen taidon.

lapsella kestää vähän pidempään haltsata sanat kahdella kielellä, mutta kyllä se ihan oikein on, että jos lapsi sanoo sinulle Hund, sanot hänelle, että se on koira.



Itse olen lukenut lapsille isänkielisiäkin kirjoja eivätkä nuo lapset nyt niin sekaisin ole kuin voisi luulla. Ainoa hassu juttu on että nuorempi, joka on 4-vee, sanoo aina 'mut' englanniksi kun tarkoittaa 'but' ;-)

Meillä mies ruotsinkielinen, minä suomenkielinen. Lauluissa ei olla jaksettu nipottaa, koska kuitenkin lapsi kuulee meidän puhuvan tuttujen kanssa ja laulavan esim. englanniksi enkä muutenkaan usko että jos isä tai äiti käyttää muuta kuin äidinkieltään sen pari minuuttia mikä menee jonkun laulun laulamiseen vaurioittaa lapsen kielellistä kehitystä. Eihän se muutama minuutti ole kuin pari promillea vuorokaudesta.



Lapsi (5 v.) on kehittynyt kielellisesti keskimääräistä nopeammin ja pidemmälle.

Eli meillä tehdään niin, että jos vanhempi lukee "vääränkielistä" kirjaa lapselle, niin höpöttelee suunnilleen saman tarinan omalla äidinkielellään. Lapsi on 2,5-vuotias eli menee toistaiseksi täydestä ;)



Koska en ymmärrä hyvin mieheni äidinkieltä, on kirjan lukeminen hänen kielellä usein minulle kokonaan mahdotonta. Tuolloin vaan sanon lapselle että äiti ei osaa isän kieltä ja että iskä lukee sitten sitä kirjaa hänelle myöhemmin.



Samoin mies tulkkaa suomenkieliset kirjat omalle kielelleen suurpiirteisesti.

vanhemmat puhutaan kohtuuhyvin molempia kieliä. Suomessa kun asutaan kuulee suomea toki useammin ja suomi on meillä kotikielenä, mutta kun käydään isän kotimaassa tai tulee saksankielisiä vieraita, puhutaan kaikki saksaa. Suoraan lapselle kohdistetussa puheessa toki aina isä puhuu saksaa ja minä suomea.



Lapsi tosiaan vasta vuoden eikä vielä puhu mutta ymmärtää mielestämme yhtä hyvin molempia kieliä.

Jos lapsi sanoo mulle italiaksi vaikka "cane" vastaan: "Joo, cane, koira" tai "Joo, cane, se on koira suomeksi" tms. Niin en dissaa sitä että lapsi sanoi oikein, vaikka "väärällä" kielellä. Lapset ovatkin oppineet tosi varhain puhumaan että italiaksi sanotaan näin ja se-ja-se puhuu suomea tms. erottamaan kielet.



Kirjoissa olin tosi tarkka pari ekaa vuotta. Nyt saatan lukea lempikirjaa italiaksi tai ruotsiksi. 99%:sesti luen kuitenkin suomeksi ja jos halutaan lukea toisenkielistä kirjaa, yleensä kerron tarinan vapaasti suomeksi (ulkoahan ne osaa..) tai vain jutellaan kuvista. Joskin simultaanitulkkaan, mutta se on tosiaan vähän kökköä suomea..



Linja kannattaa pitää ja kumpikin vanhempi ottaa tehtäväkseen oman kielensä, mutta ei se niin nöpönuukaa ole.

Ei siitä tarvitse ap ollenkaan stressata että lapsi hämmentyisi saatika menisi sekaisin jos koira on äidille koira ja isälle hund jne.



Pienen lapsen aivot kyllä raksuttavat todella tarkkaan. Ensin opitaan sanoille nimet. Yleensä ne opitaan sillä kielellä jota lapsi kuulee enemmän tai sitten sillä kielellä jota käytetään tietyssä tilanteessa enemmän. Meidän aikoinaan 1v8kk puhui lähinnä suomea (isä ruotsinkielinen) isälleen (joka vastasi ruotsiksi) mutta toisaalta pyyteli minulta milloin handuukia ja milloin puhui kneestä (osoitellen polveaan). Isä kun hoiti aina illalla lapsen suihkuttelun. Minä sitten vaan sanoin että juu pyyhe on siellä ja siellä ja voi onko polvessa pipi.



Kun lapsen isä oli kesälomalla 4vkoa (lapsen ollessa 2v) lapsi rupesi puhumaan ällistyttävällä vauhdilla myös ruotsia ja hoksasi todella nopeasti muutenkin että ahaa, yhdelle vanhemmalle sanotaan yhdellä tavalla ja toiselle toisella tavalla. Esim. lapsi oli jutellut isänsä kanssa aamiaisesta ja tuli pyytämään minulta "äiti anna bröd...(pitkä katse äitiin)....leipää". Ja sama toisinpäin jossain toisessa tilanteessa.



On ollut aivan ihanaa seurata miten lapsi oppii kaksi kieltä ja kuinka hän hoksaa että toiselle vanhemmalle puhutaan toista ja toiselle toista kieltä. Lapselle on myös hyvin normaalia toistamalla toistaa jotain tiettyä sanaa "väärällä kielellä" vanhemmalle jolloin hän haluaa kuulla uudelleen ja uudelleen sanan sillä toisella kielellä.



Jos teillä ap on suomi/ruotsi kielet niin ainakin silloin kannattaa tutustua Folkhälsanin materiaaliin jossa mm. kerrotaan että lapsi saattaa vanhempanakin yhtäkkiä vain kieltäytyä puhumasta yhden vanhemman kieltä ja mitä silloin tehdään (lyhennetysti: ko. kielen vanhempi ei loukkaannu ja ota itseensä + hän jatkaa silti johdonmukaisesti oman kielensä puhumista lapselle vaikka lapsi vastaisi väärällä kielellä).

että jossain vaiheessa (teininä) lapsi saattaa ruvera hylkimään toista kieltä (esim. ulkosuomalainen suomea, koska sitä ei tarvita "missään").



Tällaisessa tilanteessa on helpompi pysyä linjassa, jos linja on ollut koko ajan "tiukka".

kaksijakoinen olo. Meillä siis esikoinen kyseessä ja nyt jo jotenkin säälittää, kun esim. kutsuu koiraa hauvaksi, näyttää innoissaan isälleen ja isää vastaa, että "Hund". Tuntuu, että taapero menee jotenkin hämilleen eikä halua enää yrittää niin paljon sanoa sanoja. Tuo oli siis vain yksi esimerkki. Kun siis haluaisi lasta ymmärtää ja kun molemmat vanhemmat kuitenkin molempia kieliä ymmärretään. ap

ja paljon kaksijakoisempi olo lapselle tulee lopulta, jos itse alatte sekoittaa kielia. Eli on ihan ok sanoa, kun lapsi sanoo "Hund" etta "koirahan se siina". Osoitathan silla tavalla juuri ymmartavasi lasta. Oikeasti, kaksikielisyys on lapselle "piece of cake", ainakin jos ei ole yleisia puheenkehitykseen liittyvia ongelmia (jolloin niita olisi siis yksikielisenakin); jopa 3-4 kieltakin sujuu (kuten meilla: isankieli, aidinkieli, isan ja aidin yhteinen kieli, ja ympariston kieli), mutta vaatii jo vanhemmilta enemman satsausta. Meilla siis lapset jo isommat eli todistusaineistoa siita etta homma onnistuu, on olemassa.

lapsen ollessa alle vuoden vanha ja suomenkielisiä kirjoja oli vähän. Luin jotain yksinkertaista vauvalorukirjaa keksien itse riimit suomeksi. Ei niissä hirveästi järkeä ollut muutenkaan niissä jutuissa, joten jonkinlaiset kuvaansopivat keksi kyllä suomeksikin. Tyyliin: "Mato omenasta kurkkaa, mutta kilppari vain jauhaa purkkaa". Saatoin kyllä lukea riimit joskus saksaksikin lisäksi.



Suosittelen pysyttelemistä siinä äidinkielessä. Johdonmukaisuus kaikessa on selkeämpää.

t. "kaksikielistä" odottava rv 34

on kun meillä 3v. tyttö. Äiti puhuu suomea ja isä ruotsia. Keskenämme puhumme suomea ja tyttö on myös suomenkielisessä hoidossa. Tyttö puhuu suomea kutakuinkin täydellisesti, mutta ruotsia ei suostu puhumaan ollenkaan. Ymmärtää toki kaiken. Miten tuota vahventaisi? Aina kun vaikka leikkiikin ruotsinkielisten lasten kanssa niin puhuu heille suomea, vaikka olen yrittänyt sanoa, ettei he ymmärrä. Onko muita, joilla lapsi alkanut puhua toista kieltä myöhään ja onko se sitten tullut kuitenkin vahvaksi?