Lue keskustelun säännöt.
Tuomitsen koirat yksinhuoltajaperheissä!
24.07.2010 |
Olen itsekin yh, ja minulla on ollut koira. Luovuin siitä jo ennen lapsia, koska yksinkertaisesti minulla ei ollut sille riittävästi aikaa työn ohella. Surku kävi koiraa, joten järkevintä oli antaa se aktiiviseen kotiin anoppilaan, jossa sillä oli seuraa, kavereita ja hyvät ulkoilumaastot.
Minusta yh:lla on muutenkin AINA liian vähän aikaa lapsille, ilmankin että koiraa pitää ulkoiluttaa aamulla, töiden jälkeen ja illalla. Jokainen minuutti on siltä lapselta pois. Koirahan vie päivästä aikaa ainakin puolitoista tuntia. Jos käy töissä, aamulla on arkena yhteistä aikaa muutenkin vajaa tunti ja illalla ehkä töiden jälkeen muutamia tunteja, jotka eivät mene kaupassakäyntiin, läksyihin, ruuanlaittoon, siivoukseen ja seuraavan päivän valmisteluihin.
Lapset ovat pieniä vain pienen hetken, joten miksei sitä vähäistä aikaa voi antaa niille lapsille sen ajan kuin he sitä kaipaavat?
Nyt joku viisastelija tietty heittää tähän, että 18-vuotias jo kestää sen, juu juu...
Kommentit (17)
Vaikka kovasti tekisi mieli sanoa että tietysti kaikilla on oikeus olla koira!
Mutta. Onko se koiran arvoista elämää? Kuten sanoit, jaksaako koiran kanssa harrastaa, suoda sille tarpeeksi huomiota ja liikuntaa kaiken muun ohella? Kaikissa perheissä on toki erilaiset olosuhteet, ja myös kahden vanhemman perheessä sitä aikaa voi olla koiralle ihan liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä mä ymmärrä niitä missään lapsiperheissä. Veljelläni on koira, eikä se koskaan pääse mihinkään ex-tempore, aina pitää lähteä kotiin koiraa kusettamaan, aina se on sen kanssa ulkona ja sosiaalinen elämä on metsän mittaamista rakin kanssa. Lapseni tykkäävät toki kovasti koirista ja haluaisivat meillekin koiran, mutta jos ajatellaan, että mies ei olisikaan aamulla kotona vaan duunireissussa, minä en ala pukemaan lapsille kurahaalareita kuudelta aamulla, että saan koiran ulkoilutettua ja lapset tarhaan seitsemäksi. Juuei.
enkä mä ymmärrä niitä missään lapsiperheissä. Veljelläni on koira, eikä se koskaan pääse mihinkään ex-tempore, aina pitää lähteä kotiin koiraa kusettamaan, aina se on sen kanssa ulkona ja sosiaalinen elämä on metsän mittaamista rakin kanssa. Lapseni tykkäävät toki kovasti koirista ja haluaisivat meillekin koiran, mutta jos ajatellaan, että mies ei olisikaan aamulla kotona vaan duunireissussa, minä en ala pukemaan lapsille kurahaalareita kuudelta aamulla, että saan koiran ulkoilutettua ja lapset tarhaan seitsemäksi. Juuei.
koiraa, kun et niistä tykkää. Tää on kyllä malliesimerkki sellaisen ihmisen kirjoituksesta, joka ei edes halua ymmärtää toisia ihmisiä.
Meillä on paljon eläimiä, ja mä saan todella paljon irti niiden hoitamisesta. Ei se silloin tunnu siltä, että niistä on vaivaa. Jos tarvitsen hoitajaa, mulla on luottohoitopaikat vanhempien luona ja yhden ystävän perheessä.
Sä teet itse omat ratkaisusi, mutta toisten asioissa sun on vaan tyytyminen siihen miten asiat on.
Olen itse kasvanut maatilalla, jossa äidillä oli hoidettavana elukat ja lapset yhtä lailla, kun isä kulki pitkän matkan metsätöissä, ja tuli usein kotiin vasta sitten, kun me lapset jo nukuimme. Olen aina ajatellut, että eläimet oli elämää rikastava asia. Minulle oli pikkutyttönä hienoa mennä yhdessä äidin kanssa navettaan ja ruokkia lehmiä ja siivota karsinoita. Kun olin tarpeeksi iso, minulle annettiin "omia" eläimiä, joiden hoidosta olin vastuussa, äidin valvonnassa. Tunsin itseni vahvaksi ja taitavaksi.
Voin kuvitella, että yh:n lapselle koiran ulkoiluttaminen voisi samanlainen yhteinen kokemus ja koiran hoitaminen vastuun opettelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
av-logiikkaa.
Kerrohan millä tavalla eroaa perusydinperheessä se lasten pienenä oleminen ja ajan käyttö?
Varsinkin jos mies reissaa työn takia paljon, niin se äiti on kotona yksin lasten kanssa käytönnössä koko ajan.
Tai vaikka ei reissaisi. Voi olla niin että äiti ei halua olla kotona 24/7 lasten kanssa ja hän menee töihin. Lapset hoitoon ja sitä yhteistä aikaa on ihan saman verran niiden lasten kanssa kuin yksinhuoltajillakin.
Oikeasti. Miten nuo tilanteet eroaa siitä yksinhuoltajuudesta?
Joo, meillä oli koira kun olin kahdestaan lasten kanssa. Meillä on myös iso piha jolla koira juoksee vapaana pitkin päivää.
Nyt kun muutimme miehen kanssa yhteen (on siis lasteni isä, ennekuin idiootit alkavat ajattelemaan että taas yksi h*ora yh), olen edelleen saman määrän yksin ja lasten kanssa kuin silloin kun emme asuneet yhdessä ja kyllä, meillä on edelleen koira.
Lenkille kun mennään, on lapset mukana. Nauttivat siitä että saavat leikkiä koiran kanssa ja ovat ihan mielellään mukana.
Meillä on muuten myös talli jossa kolme hevosta, pari vuohta, lampaita ja kanoja..
Jos sinun on pitänyt tehdä "uhrauksia" etkä ole osannut sovittaa asiota yhteen, se on oma häpeäsi. Kaikki eivät tee asioista niin monimutkaisia. Turha siis "tuomita" ihmisiä jotka päättävät tehdä asiat toisin kuin sinä.
yhdestä perheestä, joilla oli valtava koira ja yh-äiti töissä ja aina kun se tuli koiran kanssa vastaan, se kertoi 6-vuotiaan olevan kotona yksin. Sanoi, että lapsi on helposti tunteja yksin kotona kun hän on koiran kanssa ulkona ja kivasti lapsi ja koira leikkii kotona yhdessä paitsi, että koira pureskelee lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut harrastekoiria ennen lapsia ja tulee olemaan heidän muutettua kotoa ja piste. Jos ap ei osaa järjestellä ajankäyttöä niin mikä hän on muita tuomitsemaan. Ensinnäkin meillä on VAIN 2 hehtaaria tontilla pinta-alaa jossa lapset ja koirat saa temmeltää, työn lisäksi riittää erinomaisesti aikaa lapsille ja koirien treenaukseen. Kaikki on kiinni siitä miten sen ajan käyttää.
Johan taas löydettiin yksi pointti jolla lyödä yksinhuoltajia vaikka monessa 2 vanhemman taloudessa asiat ovat kuninkaallisesti päin persettä jos lasten kanssa vietettyyn aikaan verrataan. Työkaverini 13 vuotias on nytkin viettänyt KOKO lomansa käytännössä katsoen yksin. Isä huitelee omissa harrastuksissaan, loman aluksi 2 viikkoa yksin jenkeissä ja äiti on töissä, joiden jälkeen menee omiin harrastuksiinsa ja niiden jälkeen suihkun kautta nukkumaan. Hulppea omakotitalo on keskellä korpea joten poika ei voi fillarillakaan kavereille mennä. Voi sitä laatuajan määrää!
Tällä palstalla toistuvasti joku luuseri ap joka ei onnistu omien asioidensa hoitamisessa tuomitsee kättelyssä kaikki muut samanlaisiksi luusereiksi.
Olen itse kasvanut maatilalla, jossa äidillä oli hoidettavana elukat ja lapset yhtä lailla, kun isä kulki pitkän matkan metsätöissä, ja tuli usein kotiin vasta sitten, kun me lapset jo nukuimme. Olen aina ajatellut, että eläimet oli elämää rikastava asia. Minulle oli pikkutyttönä hienoa mennä yhdessä äidin kanssa navettaan ja ruokkia lehmiä ja siivota karsinoita. Kun olin tarpeeksi iso, minulle annettiin "omia" eläimiä, joiden hoidosta olin vastuussa, äidin valvonnassa. Tunsin itseni vahvaksi ja taitavaksi. Voin kuvitella, että yh:n lapselle koiran ulkoiluttaminen voisi samanlainen yhteinen kokemus ja koiran hoitaminen vastuun opettelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä jos kerrot, että lapsi ulkoiluttaa koiraa niin se on ls ilmoituksen paikka!
Olen itse kasvanut maatilalla, jossa äidillä oli hoidettavana elukat ja lapset yhtä lailla, kun isä kulki pitkän matkan metsätöissä, ja tuli usein kotiin vasta sitten, kun me lapset jo nukuimme. Olen aina ajatellut, että eläimet oli elämää rikastava asia. Minulle oli pikkutyttönä hienoa mennä yhdessä äidin kanssa navettaan ja ruokkia lehmiä ja siivota karsinoita. Kun olin tarpeeksi iso, minulle annettiin "omia" eläimiä, joiden hoidosta olin vastuussa, äidin valvonnassa. Tunsin itseni vahvaksi ja taitavaksi. Voin kuvitella, että yh:n lapselle koiran ulkoiluttaminen voisi samanlainen yhteinen kokemus ja koiran hoitaminen vastuun opettelua?
Tuossahan oli että koiran ulkoiluttaminen olisi _yhteinen_ kokemus ja hoitaminenhan voi tarkoittaa vaikka harjaamista ja ruokakipon antamista..
Pitääpä käydä tekemässä sitten ls-ilmoituksia naapurin ydinperheestä jossa lapset ulkoiluttaa heidän perhoskoiraansa pihalla. Eikös se ole sitten aivan yhtä väärin kuin se että yh:n lapsi ulkoiluttaa koiraa?
ja ne tietää sen.
Jos veisin kakarat lopetettaviksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koiraa ja se ei ole lapsilta mitenkään pois :) Lapset rakastavat koiria ehkä jopa enemmän kuin minä. Koirat opettavat olemaan eläinten kanssa, vastuuta ja huolehtimaan. Meillä koiria hoidetaan ja ulkoilutetaan yhdessä.
Me asumme alueella jossa on paljon metsää/pururataa ym... Käymme porukalla yhdessä metsässä ja välillä lapset kävelee tai pyöräilee kun vedetään pitkää lenkkiä pururadan ympäri. Vauvana kulkivat kantoliinassa, sitten rattailla ja nyt kävellen tai pyörällä. Lapset on 4v ja 6v.
On omaa laiskuutta jos lapsi jätetään yksin kotiin ja lähdetään pissattamaan koiraa talon nurkalle.
taas koirat perheissä, joissa niitä ei kouluteta kunnolla.
Ihan liian usein eläin inhimillistetään:( Ja usein näkee esim. koiria jotka kulkevat omistajan edellä. Virhevirhevirhe!
En kyllä edes pidä koirista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla ei ole aikaa koiralle todellakaan, mutta ainut lapseni pitää koiraa ja koiria elämänsä tärkeimpänä asiana.
Joten neivokaas, miten luovun koirasta ilman, että 11-vuotias lapsi saa elinikäisiä traumoja siitä?
Ei itse hoida koiraa, vaan kaikki on minun vastuullani.
Olisivatpa koirat vallassa, ihmiset kulkisivat naruissa.
En oikeastaan pidä ihmisistä.
Jos lapsesi on jo 11 hän on jo iso. Hänelle voi antaa tehtäväksi koiran ruokinnan, turkin hoidon (jos sellaiseen on tarvetta), vesikipon putsauksen/täytön ym.asiat. Riippuen koiran koosta hän voi viedä sitä ulos. Itse en luopuisi koirasta jos se on lapselle hyvin tärkeä, mutta sanoisin, että kaikki koiran asiat ovat hänen vastuullaan (paitsi sinä viet ulos jos lapsi ei siihen pysty) ja jos lapsi ei jaksa koiraa hoitaa, niin koira lähtee.
Se YH, joka haluaa koiraa pitää kaikesta huolimatta, on kuitenkin toista mieltä. Koira voi olla myös voimavara tällä YH:lle, ja hirveän tärkeä lapselle.