Avioehto

Tiedän kyllä, että tuommoisen voi tehdä, mutta mielestäni ei ole minun tehtäväni lähteä minun tai mieheni vanhemmille lähteä ehdottelemaan testamentin tekemistä. Sen saa jokainen päättää itse, että tekeekö vai ei.



Lisäksi olen sitä mieltä, että avioehdon kanssa naimisiin meno on todellinen rakkaustarina - siinähän ei haluta toisen rahoja vaan toinen ihminen.

Mä olen tottunut siihen, että mulla on omat rahat. Mulla on hiukan omaisuutta, perittyä sekä omalla työllä saavutettua. Itsellä on aina ollut selvää, että avioehto tehdään, jos naimisiin menen.



Mies myös piti itsestään selvänä, että avioehto tehdään. Hänellä on enemmän omaisuutta, perintötila ja oma yritys. En halua osaa enkä arpaa hänen omaisuuteensa.



Meillä on kaiken poissulkeva avioehto avioeron varalta, edes avioliiton aikana saatu oma omaisuus ei mene jakoon. Mutta jos kuolema erottaa, avioehto ei ole voimassa.



Yhteiset isot ostokset sovitaan yhdessä ja ne omistetaan yhdessä, vaikka toinen jonkun euron enemmän olisi maksanutkin.



Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut tehdä ehdon, että jos lapsia kotona on hoitamassa ja rahatilanne heikkenee, niin erotilanteessa joutuisi sitä korvaamaan. Mutta myös näin jälkikäteen ajateltuna, myös mies on lasten kanssa kotona ollut eikä miehen tulot paljon eroa meikäläisen tuloista, ainakaan vanhempainvapaan osalta vaikka hän töitä tekeekin. Joten meidän tapauksessa on ihan sama vaikka tätä ehtoa ei ole.



Ehkä mä ajattelen enemmän järjellä asioita kuin tunteella. Tunne on pohjalla, mutta järki päällä. Mulle avioehdon tekeminen ei ole mikään osoitus, että avioeroa odotellessa. Me vain halutaan pitää raha-asiamme omina. Yhdessä maksellaan laskuja ja ylläpidetään taloutta eikä joka sentin päälle lasketa, onko jompikumpi enemmän vai vähemmän maksanut.



Joku tuttu joskus sanoi, että kun raha-asiat on kunnossa, voi keskittyä vain rakastamiseen.

Entäs siinä tilanteessa kun toinen puolisoista on pitkälti pyörittänyt yhteistä taloutta ja toinen on "sijoittanut yhteiseen tulevaisuuteen", laittanut rahansa jemmaan ja omaan yritykseen joka on ollut olemassa jo ennen avioliitoa. Sit kun liitto alkaa kyllästyttää, vastuu käy raskaaksi (pienet lapset kuvioissa) tämä jemmailija alkaa vänkäämään avioehtoa. Ero ilmeisesti mielessä mutta haluaa vaan ehdon ennen sitä. Toinen, se arkea pyörittänyt, jää aika tyhjän päälle...

Eihän kukaan voi avioehtoon pakottaa eikä kukaan voi naimisiinkaan pakkottaa. Helppo peli minusta sinänsä.



Niin makaa kuin petaa pätee siis tässäkin. Sitä mieltä olen kyllä, että naimisiin meneville pitäisi selvittää, että mitä se juridisesti ja taloudellisesti tarkoittaa.

Kieltämäti siinä tilanteessa, jos ollaan jo vuosia oltu yhdessä naimisissa ja yhtäkkiä toinen alkaisi vaatia avioehtoa - silloin kyllä miettisin, mistä nyt tuulee.



23

24: Yrityksiäkin on erilaisia. Ei kaikkiin yrityksiin paljon rahaa tule hassattua.



Jokaisen kannattaa miettiä, miten omaan tilanteeseeen avioehto sopii. Kun niitä on olemassa monenlaisia, niistä saa tehtyä aivan sellaisen kuin itse haluaa.



Meillä myös minä voin sijoittaa rahaa muuhunkin kuin yhteiseen talouteen. Aivan samalla tavoin kuin mieskin.



23

avioehto oli itsestään selvyys, johtuen miehen firmasta ja talosta. Firma menisi nurin jos ero tulisi ilman ehtoa. (2:n miehen yritys) Minua ei ahdistanut asia yhtään mutta anopin ensimmäinen lause oli (mentiin salaa naimisiin) kun nähtiin häiden jälkeen että mites avioehto? Silloin jurppi ja lujaa..

mutta kyllä minä olen jutellut vanhempieni kanssa testamentin tekemisestä. Toivon, että he sen tekisivät, ettei meille lapsille jäisi jälkeenpäin niin paljoa selvitettävää. Ja ole myös toivonut, että meidän kaikkien sisarusten puolisot jätettäisiin testamentin ulkopuolelle. Minusta asioista tulisi voida keskustella avoimesti, sillä monesti hieman vanhemmat eivät ymmärrä minkälaisen sotkun saattavat jättää jälkeensä kuollessaan ilman testamenttia. Minut on suljettu pois mieheni vanhempien perinnöstä, mikä on varsin yleinen tapa maaseudulla. Olen täysin tietoinen asiasta ja minusta se meneekin niin ihan oikein.

edelleen näitä lukiessa tulee kuitenkin mieleen sama kysymys. miksi avioehto on paha? miksi oikeasti? tässä esiin tulevat ei avioehtoa-kommentit perustuvat jälleen tunnepuoleen. Mutta onko tosiasiassa mitään järkisyytä olla tekemättä avioehtosopimusta, jos toisella on esim. omaisuutta ennen avioliittoa? jos ei ole, niin eikö se ole silloin aivan sama vaikka sen tekisikin, ei tarvitse ainakaan ikinä huokailla, että olisipa pitänyt. itse olen sitoutunut ja siinä pysyn. Toivoisin, että kaikki tekisivät niin, mutta se vain ei valitettavasti ole todellisuutta.



Jos avioehtoa ei halua niin ok, hyvä niin. Jokaisen parin oma valinta otetaanko se vai ei ja halutaanko siitäkin asiasta vääntää kättä. Sitäkin tulee mielestäni kunnioittaa.

Mutta keksiikö joku ihan järkevän ja huomion arvoisen syyn miksi ei avioehtoa kannattaisi ottaa? Itse en sellaista tiedä.



Ja myös.. avioliiton aikana hankittua omaisuutta avioehto ei koske, ei vaikka joku osa omaisuudesta olisi nimetty vain toiselle (vaikka osakkeita). Jotain pientä voi mennä, mutta laki estää sellaisen toiminnan.



t. ap

Jos toisella on jo alunperin omaisuutta ja toisella ei, lisäksi tulevat mahdolliset perinnöt kannattaa mainita avioehdossa.

Muuten ihan hyvä kirjoitus ap, mutta kyllä kaikenkattava (se kai mitä täällä suurin osa ihmisistä tarkoittaa) avioehto koskee avioliiton aikana hankittua omaisuutta. Eri asia tietty, jos se ollaan rajattu ulkopuolelle.



Niille, jotka tätä ketjua vielä lukee, niin muistakaa, että avioehtoja on monenlaisia ja ne voivat olla vain ero- tai kuolemantapauksesa voimassa ja jokainen avioliitto päättyy joka tapauksessa tavalla tai toisella.



Niin ja avioehdosta voi olla kyllä haittaakin. Jos nyt kuvitellaan vaikka, että minulla ja miehelläni on avioehto. Sitten meidän lapsemme kuolisivat vaikka jossain kolarissa ja mieheni myös ja mieheni olisi sikarikas. Lapsemme eivät siis tällöin perisi miestäni vaan minä perisin. Minä tällöin maksaisin siitä summasta hirvittävän perintöveron. Jos taas mieheni kuolisi ilman avioehtoa, niin minä saisin puolet yhteisestä omaisuudesta avio-oikeudella ja loput perisin ja siten maksaisin vähemmän perintöveroa.



Tapaus on tietty lapsia sisältävissä perheissä harvinainen, mutta toki mahdollinen.

Ja myös.. avioliiton aikana hankittua omaisuutta avioehto ei koske, ei vaikka joku osa omaisuudesta olisi nimetty vain toiselle (vaikka osakkeita). Jotain pientä voi mennä, mutta laki estää sellaisen toiminnan. t. ap

Meillä koskee avioehto myös avioliiton aikaista hankittua omaisuutta. Se on erikseen mustaa ja valkoisella präntätty. Kyllä näinkin pystyy tekemään niin halutessaan.

Mutta kaikessa yhteisessä omaisuudessa sitten pitää olla tarkkana, että molempien nimet ovat omistuspapereissa. Jos tosiaan hankitaan yhteistä omaisuutta.

Mun mielestä silloin ei tarvita avioehtoa, jos kummallakaan ei ole mitään omaisuutta. Ja jos se on itselle ok ajatus, että jos ero jostain syystä tulee, kaikki omaisuus jaetaan 50-50.

Ehkä kuitenkin avioehtoa tehdessä kannattaa miettiä sitä mahdollisuutta, ettei itse mahdollisen eron tapahtuessa jää puille paljaille. Esimerkiksi juuri tilanteessa, jossa itse on kotona monta vuotta lasten kanssa eikä ansaitse omaa rahaa - miten se on huomioitu.

Jossain mielessä avioehto voi kuulostaa aika "kylmältä". Raha raha raha. Sekö tätä maailmaa pyörittää ja sekö on parisuhteessa tärkeää? Mutta on se kuitenkin yksi asia parisuhteessakin. On hyvä, että raha-asioistakin keskustellaan, miten niihin suhtautuu ja miten niitä haluaa hoitaa, onko omat rahat vai täysin yhteiset rahat, mikä tuntuu hyvältä itselle. Kyllä tämäkin asia pitää olla loppuun asti mietitty, kun haluaa toisen kanssa yhteiselämää aloittaa. Mitkä ovat toisen arvot ja kiinnostuksen kohteet? Ovatko ne samanlaiset kuin itsellä vai onko ne erilaiset ja haluaako ne hyväksyä?

Teki sitten avioehtoa tai ei, asioita kannattaa pohtia.

23

Avioehtoa ei kannata semmosen naisen hommata, joka tulee olemaan todennäköisemmin köyhempi kuin mies.

Jos tilanne on naimisiin mennessä se, että mies todennäköisesti kulkee töissä ja nainen jää kotiin hoitamaan lapsia (jos niitä saa), niin ei kannata naisen tehdä avioehtoa! Jää vaan puille paljaille jos haluaakin erota.

Mielenkiintoinen kommentti, jonka tänään kuulin vanhemmalta, naimisissa olevalta mieheltä oli, että:

"Jos sänky on jaettu, niin sitten on kaikki muukin fifty-fifty".

Ja: "Eriasia jos menis jonku vanhan lesken kanssa naimisiin, ni sitten vois avioehdolla turvata, että minun lapset saa minun perinnön ja sen toisen omat lapset sais siltä perinnön. Mutta jos nuoripari menee naimisiin ja yhteiset lapset, niin kaikki on fifty-fifty vaikka talo, laina tai maat olis kuinka miehen nimissä. Ne on silloin naisenkin omaa. Jos siis ei ole avioehtoa."

Keskusteltiin tästä miehen kanssa ennen aviotumista. 

Miehellä oli urahaaveita, minulla ei niinkään. Todettiin, että jos ei ole avioehtoa, mies voi keskittyä uraan ja minä kantaa enemmän vastuuta kodista. Jos taas on avioehto, mun täytyy turvata tulevaisuuteni tekemällä enemmän töitä ja samalla miehen kantaa puolikas vastuu arjen pyörittämisestä kotona. 

Mulle molemmat olisi olleet ok, mutta mies halusi, että ei avioehtoa ja että minä kannan päävastuun kodista.

Kun minäkin olen kasvanut/ tottunut ajatukseen, että kaikki omaisuus menis ilman avioehtoa erotilanteessa 50-50. Mutta en ole osannut ajatella, että yhdessä ollessaankin kaikki on 50-50. Ja niinhän se pitää ajatellakin.

Olen ajatellut, että ne, mitkä on miehen nimissä on miehen ja se irtain tavara, joka on tullut minun kautta on minun.

Avioehdon tekeminen on avioeron siemenen kylvämistä.

Naiset ovat niin ahneita, että haluavat puolet omaisuudesta, jos ero tulee. Siksi nyrpistelevät avioehdolle.

Meillä on avioehto, koska meillä on molemmilla omia lapsia. Aiemmin hankittu omaisuus (esim asuntoni, jonka omistin ennen tapaamista) kuuluu lapsilleni.

Olisi kammo ajatus, että mieheni perisi asunnon huomenna, ja mies itse kuolisi ylihuomenna. Asunto olisi miehen eksän hallussa sen jälkeen...

Me näitä joskus myös mietittiin kun yhteistä asuntoa oltiin ostamassa. Päätettiin olla menemättä naimisiin ja tehtiin keskinäinen testamentti. Testamenttia on vähän säädetty matkan varrella, nyt siinä huomioidaan myös alaikäinen yhteinen lapsi.

Mikä on minun, on minun hallinnassa. Mikä on yhteistä on yhteisessä hallinnassa. Ei mitenkään poista sitä että toiselle haluaa parasta myös huonona aikana.