G: Mikä oli pahinta synnytyksessä?

itse synnytys oli ihan positiivinen kokemus, vaikka sattuikin ihan saatanasti.

ja sisätutkimukset:(

melkein heti alkoi helvetilliset kivut. Kipu, jonka aikana jähmetyin paikalleni ja en pystynyt sanomaan sanaakaan, en edes huutamaan kivusta. Kipu, jonka aikana tuli mieleen voiko näin kovaa kipua olla edes olemassa. Kyyneleet vaan valui silmistä.



Onneksi sain epiduraalin ja pian alkoi ponnistusvaihe joka tuntui niin lyhyeltä ajalta. Minulla ei ole mitään muuta kauhisteltavaa lapseni synnyttämisessä, paitsi se kipu. En tiedä voiko siitä isompaa kipua olla. Kestän kipua melko hyvin, en pienestä itke.

se oli niin kamalaa, etta kiipeilin seinille ja valitin kovaan aaneen. Ihan tuskaa.



Olin kuvitellut, etta voin vain laulaa synnytyslaulua ja kavella, kayda suihkussa. Mutta suihkussa alkoi oksennus lentaa, kavellessa meni jalat alta (en paassyt metriakaan) ja kun yritin paastaa matalaa aanta, se oli vain valitusta.



Ja siina vaiheessa synnytys ei edes ollut kaynnissa viela.

kans ne non-stop supistukset. Sitten roikutaan synnytyssalin sängyssä ja huudetaan ja itketaan epiduraalia ja sitten kuullaan ne sanat: anestesialääkäri on leikkauksessa, kai sä pärjäät vielä vähän aikaa?

ja siinä vaiheessa kun piti ponnistaa niin lähti tippa kädestä ja kun sitä sitten yritettiin tukkia samalla kun ponnistaa... voi elämä..

imukupinkäyttö.

en kyllä nauttinnut hetkeäkään siitä tilanteesta

kun tulossa olikin jalkaterä eikä pää tai edes peppu. Oli kamalaa maata paikallaan niissä ponnistustuskissa koko leikkausvalmistelut n. 20 minuuttia ilman, että sai ponnistaa. Keho huusi ponnistamista! Onneksi synnytys oli edennyt vauhdilla, muuten olisi saattanut avautumisvaiheessa kärsitty kipu tuntua hyvinkin turhalta.



Alatiesynnytyksissä ponnistuvaihe on ollut itselläni kivulian. Siinä ei epiduraalilla ollut mitään vaikutusta verrattuna siihen, kun ei ollut puudutteita ollenkaan. Molemmista tilanteista on kokemusta.



Alatiesynnytyksen kivut kalpenevat kuitenkin kohdallani sektiohaavan paranemisen aiheuttamiin kipuihin. Ja toki tiedän, ettei sektio ole synnytys ;), mutta onneksi olen synnyttänytkin kahdesti niin pystyy vertailemaan.

Ekassa synnytyksessä se vaihe, kun päädyttiin leikkaukseen ja pitikin lopettaa ponnistelu oli karsea.. Muistan, kun sanottiin, että anestesialääkäri tulee 10 minuutin päästä ja makasin leikkaussalissa. Mietin, etten selviä hengissä sen kivun kanssa tuota kymmentä minuuttia. Olin aivan horkassa ja kroppa kramppasi. Siihen asti kaiken oli vielä jotenkin kestänyt, mutta se kun ei saanut enää tehdä mitään... Ja tosiaan sektiokivut oli kamalia ja pitkään.



Toinen synnytys olikin paljon helpompi. Supistukset oli alusta asti rajuja, mutta kokonaisuudessaan koko juttu oli ohi kolme tuntia ensimmäisestä kunnon supistuksesta. Ponnistelu ei tuntunut spinaalin takia oikein miltään, vaikka lopulta imukupilla vauva kiskottiin ulos sydänäänien takia.

Olisin ilman "tunnottomuutta" saanut esikoisen nopeammin maailmaan. Päätin testata kakkosen kohdalla luomusynnytystä ja edellisen helvetillisen 1½ tunnin ponnistamisvaiheen jälkeen osasinkin homman 2 minuutissa.



Epiduraali pitäisi ehdottomasti kieltää.

Ponnistusvaihe ilman puudutuksia tai ilokaasua tai mitään lievitystä (syöksysynnytys, ei ehditty yhtään mitään ) ja se kun siinä rytäkässä repesi.



Tämän jälkeen pahin kipu loppui, mutta sitten kun selvisi että pitää ommella runsaasti... Se revennyt kipeä alapää piti puuduttaa piikeillä ja siltikin tunsin kun ommeltiin. En olisi kärsinyt enää mitään koskemista.

Mutta joo : supistukset, kun on jo melkein auki.

kesti ennen kuin repeämä parani. Tässä siis puhutaan yli puolesta vuodesta.

Tokassa synnytyksessä se etten ehtinyt saada epiduraalia. Luojalle kiitos empaattisesta kätilöstä joka antoi mun hönkiä ilokaasua vielä ponnistusvaiheessakin. Kiitos Kättäri!!

Eikö sitä ilokaasua enää siinä vaiheessa saa? Synnytin eri maassa, ja huh, uskaltaisko sitä suomessa lapsia tehdäkään...?

Mut vastaus kysymykseen: ompelu.

oli varmaan paha olo, joka tuli jostain "puudutus" piikistä. Ei auttanut kipuun ollenkaan, mutta teki niin huonon olon että ei pystynyt keskittymään muuhun kuin oksennuksen pidättelemiseen.

Toinen kamala oli ponnistusvaihe. Ei se varsinaisesti sattunut, mutta oli äärimmäisen tuskallista. sain vielä paniikkikohtauksenkin, koita siinä sitten ponnistaa.

Mutta siis niiden laittaminen sattui aivan jumalattomasti. Minä oikeasti ulvoin kun laittoivat ja anelin kyyneleet silmissä, että älkää laittako sitä toista.



Kyseessä oli ensimmäinen synnytykseni ja kätilö suositti noita aqua-rakkuloita kivunlievitysmenetelmänä. Sanoi, että aikoo laittaa molemmat piikit vaikka kuinka anelisin välissä lopettamaan sillä muuten ei tehoa tarpeeksi.



Eikä tuo edes ollut kovin tehokas. Epiduraali pelasti synnytystuskiltani. Aqua-rakkuloiden jälkeen pahinta olivat siis perinteiset supistuskivut.