G: Mikä oli pahinta synnytyksessä?

ja tikkaaminen.

Siis synnytyksen jälkeen kun kokeiltiin onko se jo tyhjentynyt

supistukset (jouduttiin käynnistämään)

pään painaminen

eppari

ponnistaminen ja

kokoon kursiminen



Eli oikeestaan kaikki

kesti ennen kuin repeämä parani. Tässä siis puhutaan yli puolesta vuodesta.



Tokassa synnytyksessä se etten ehtinyt saada epiduraalia. Luojalle kiitos empaattisesta kätilöstä joka antoi mun hönkiä ilokaasua vielä ponnistusvaiheessakin. Kiitos Kättäri!!

Siis se jännitys että ehtiikö.

Tämä siis ilman epiduraalia.

kun kipu oli pahimmillaan. Kätilö panttasi lääkärin kutsumista jostain syystä. Muuten ihan jees-kokemus.

toimenpide...jatkui episiotomialla ja tosissaankin tikkien laitto oli tuskaa, ei siinä mitään puuduteltu ja joka helevetin piston ihon läpi tunsin ja vaikeroin kivusta.



Toisen kohdalla synnytys eteni alkuun suht ok, mutta sitten jouduin kiireelliseen sektioon. Jäi aika paska maku suuhun siitä kokemuksesta.



Mulla lapset syntyneet -04 ja -08

Avautumisvaihe ja ne non-stop supparit. Sitten sainkin epiduraalin ja ponnistusvaihe ei tuntunut juuri missään.

Parin kuukauden päästä pitäisi toinen lapsi synnyttää. Toivon todella, että saan epiduraalin, sillä se pelasti mut totaalisesti.

vaikkei ollut käynnistetty synnytys kummallakaan kerralla. Onko se epätavallista?



Telkkarissahan aina on kivuton vaihe supistusten välillä, mutta olin luullut että se on vain sitä tv-maailmaa ja että oikeasti supistukset ovat viimeiset tunnit tyypillisesti juuri non-stoppina.

varsinkin ponnistusvaiheessa.

se yllätti, miten KIPEÄ olin pitkään synnytyksen jälkeen, repeämät emättimessä paranivat hitaasti.

ompelua synnytyksen jälkeen en tuntenut lainkaan.

ja sitä edeltävä 3h ponnistus. tokassa oikeastaan epiduraalin laitto, ihan turhaan puoliväkisin laittoivat.

halusin heti pois

en viihtynyt ollenkaan

Ekassa tosi tuskaisa ponnistusvaihe. Supistuksetkin olivat toki karmeita, mutta niihin auttoi epiduraalin saaminen.



Tokassa avautumisvaiheen kauhusupistukset. Niitä tuntui tulevan aivan tauotta. Sitten lopulta sain spinaalin, joka pikkuisen helpotti avautumistuskaa. Ja spinaalin ansiosta (?) koin täysin kivuttoman ponnistusvaiheen. Mieletön kokemus ekan lapsen paniikkiponnistuksen jälkeen.



Synnyttäminen on kertakaikkisen kamalaa! Tunnen valtavaa sääliä katsellessani kaikkia viimeisillään olevia naisia. Meille ei enempää lapsia tule. Piste.

uupumus. Olin aivan lopussa, kun lapsi viimein syntyi yli 26 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen - pyörryin suihkuun enkä seuraavanakaan päivänä kestänyt tolpillani.

Mutta vielä ikävämpää oli synnytyksen jälkeinen episiotomian kipu tai ainakin se keskti paljon kauemmin.

Muuten synnytykset menneet todella mukavasti, mutta tuo tunne, että ei saa ponnistaa vaikka tuntuu että nyt vaan on pakko, huh, se oli kamalinta.

se ilokaasu! Nam!

eli _parasta_ olivat vauva ja ilokaasu, hih

t.24

sektioon sen takia. Ei ikinä enää sitä, jos synnytys on muutenkin hidas. Saakeli kun pitää ite tajuta tollaset asiat. Henkilökunta vaan lykkää kaikki aineet ja kattoo mitä käy.