Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa nyt mulle tietämättömälle millaista on kasvaa ilman isää?
07.07.2010 |
Yritän ymmärtää vaikka en millään jaksaisi että meitä on joka lähtöön.
Kommentit (4)
ihan normaalia elämää vietin äitin ja veljen kanssa enkä mitään kaivannut. Meilläkin koulussa tehtiin kortteja mutta tein äitin isälle kortit :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tavannut häntä enää sen jälkeen. Äiti ja me kolme lasta oli se perhe joka meillä oli, emme me joka päivä ontuneet isättömyyttä.
Sisarukset olivat vanhempia kun isä häippäsi ja heille, varsinkin veljelle, se oli vaikeampaa. Heillä oli isästä enemmän muistoja kuin minulla. En tiedä millaista on elää isän kanssa, seuraan sitä aika uteliaana nyt, kun omilla lapsillani on isä.
Olen ehdottoman varma siitä, että ero oli sekä äidille että meille lapsille parempi vaihtoehto. Ei tarvinnut hoivata juoppoa, ei ylläpitää kulissia, ei pelätä ja olla huolissaan koko ajan.
Meillä isättömillä on perheet, koulutus, työ. Lämpimät ja aktiiviset suhteet toisiimme, ystäviä. Tietenkin on kaikenlaista henkistä kremppaa ja arpea elämän eri vaiheista, mutta kenellä ei ole?
Molemmat vanhempamme ovat nyt kuolleet.
ihan normaalia elämää vietin äitin ja veljen kanssa enkä mitään kaivannut. Meilläkin koulussa tehtiin kortteja mutta tein äitin isälle kortit :)
Esim. minulle isä ei jäänyt tuntemattomaksi, eli kotona oli valokuvia, äiti osasi kertoa isästäni (harrastukset, koulutus jne.), eikä isä ollut mikään vihattu mörkö. Sen sijaan isäni ihan itse pelasi korttinsa miten sattuu, eli viina vei, petti lupauksiaan ja kasvoimme siis siskon kanssa ilman isää vanhempiemme avioeron jälkeen. Erosivat, kun olimme muutaman vuoden ikäisiä.
Minulle isän puute ei ole ollut niin paha juttu, mutta olen syntynyt -78 ja koulussa oli vanhoillinen ilmapiiri, joten isättömyys oli syystä tai toisesta iso juttu siellä. Esim. isänpäivälahja ja -kortti oli aina pakko tehdä, vaikkei minulla ollut isää eikä edes ukkia, kenelle viedä lahja kortteineen.
Siskolleni isättömyys on ollut kovempi pala ja hän pitää edelleen, 30-vuotiaana, yllä vihaa isäämme kohtaan. Jonkinlaista katkeruutta, pettymystä jne. yrittää purkaa, vaikken ihan ymmärrä miksi. Itse olen antanut itselleni rauhan, enkä aio kuluttaa voimavarojani sellaiseen asiaan, johon en itse voi vaikuttaa. Isämme on ihan itse pelannut itsensä pois elämästämme.