Kaverin 4-vuotias itkee ihan joka asiasta
miten lasta voisi opettaa ettei nyt ihan kaikesta tarvitse itkeä?
Kommentit (4)
Lapsi tulee auttaa pois ahdistuksestaan yhdessä eläen.
Lapselle tulee tarjota kaikki apu minkä hän tarvitsee, eli turvaa pitää olla tarjolla juuri niin paljon kuin lapsi haluaa.
Taustalla voi olla sensorisen integraation häiriö tai ylivireä parasympaattinen hermosto, eli korkea reagoivuus ärsykkeisiin.
Missään nimessä lasta ei pidä lähteä karaisemaan sanan perinteisessä merkityksessä.
Lto
on sanottu että hyvä kun osaa näyttää tunteensa. Eiköhän se iän karttuessa tasoitu, meillä ainakin nyt 5v itkee jo hieman vähemmän, vaikka aika helposti edelleen.
Onhan se rasittavaa kuunneltavaa, kun kaikesta ihan turhasta nousee aina kamala parku. Mutta kun se lapsi on sellainen, että se ottaa asiat niin voimakkaasti. Sillä on aistiherkkyys ja ehkä tuo mainittu sensorisen integraation häiriö.
Syksyllä alkaa eskari, ja nyt olen alkanut entistä useammin sanomaan, että jospa parkumisen sijaan vain kertoisi minulle mikä on hätänä. Ja yritän sanoittaa tilanteita ja tarjota ratkaisuja ja kertoa, että ei tarvi hätääntyä, että asiat voidaan kyllä ratkaista, jos hän vain kertoo mikä on ongelma.
4-vuotiaalla tuo ehkä vielä menee, mutta minun kaverini 7v tekee sitä... hieman naurettavan oloista.