Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mummola on hylättyjen lasten kaatopaikka
03.07.2010 |
tässä meidän tapauksessa. Kertokaa nyt mitä mieltä tästä kuviosta olette.
Olen ollut aina 12-vuotiaan lapseni yh. Isää ei kiinnostanut olla isä. Tapaamiset ovat vuosien saatossa olleet satunnaisia. Joskus ollut säännöllisempää, joskus taas kuukausien hiljaisuus. Käytännössä lapsi on ollut vierailujen aikana lähes aina isän äidillä. Lapsi on vieraantunut isästä, eikä halua sinne oikein mennäkään enää. Isällä on uusi perhe, ja vaimo ei pidä minusta eikä lapsestakaan.
Isä ei halua korjata virheitään, eikä tutustua lapseensa sen paremmin, joten lapsi on helppo työntää mummille. Isä käy siellä moikkaamassa uuden perheensä kanssa, jos käy. Mummilla asuu puolivakituisesti myös kaksi muuta lastenlasta, jotka mummon pojat ja uudet vaimot ovat syrjäyttäneet. Näillä lapsilla ei ole äitiäkään kuvioissa. Kaikkien mielestä tilanne on ihan normaali, kukaan ei kritisoi tilannetta mitenkään vaikka lapset ovat täysin eriarvoisessa asemassa. Jopa naisten ex-liittojen lapset ovat oikeutettuja asumaan perheessä, muttei miehen lapset - ne on työnnetty mummulaan.
Minun lapseni on kolmas "syrjäytetty". Lapsen isä kohtelee lasta miten tykkää: lupaa tulla hakemaan, muttei tulekaan, ei edes pahoittele. Soittaa sitten jonkin viikon päästä ja kysyy meneekö mummille - isä voi hakea. Lapseni on kasvanut tähän, eikä pidä tilannetta mitenkään omituisena. Isän jatkuvat oharit ovat arkea ja nuo lähipiirin lapsen hylkäämiset ok.
Kaiken lisäksi mummin miehellä on pitkälle levinnyt syöpä, hän on kotihoidossa. Mummi ei kehtaa kieltäytyä, kun poikansa tuo lapsensa jälleen päiväkausiksi sinne. Mielestäni tilanne on sairas ja nuo ihmiset omituisia. Elämä on kuin joku huono vitsi.
Haluaisin lopettaa tämän typerän leikin tähän, ja vetää isän vastuuseen vihdoin: vastuu lapsesta on isällä, ei mummilla. Tapaamissopimusta meillä ei ole, isä ei suostunut allekirjoittamaan. Isä ei muutenkaan puhu kanssani. Mummi niin ikään ei voi sietää minua.
Mitä tehdä? Minua kauhistuttaa, että lapseni kasvaa tähän ja pitää tuollaista vastuunsiirtoa normaalina. Pitääkö vain hyväksyä isän säätäminen ja elää hänen ehdoillaan?
Mielestäni nyt on viimeinen hetki rakentaa suhde lapseen. Jos lapsi menee isälle, niin silloin hän menee ISÄLLE, ei mummille. Näin vaan friikki kuvio jatkuu. Ja myös nuo ihmiset eivät pysyhdy hetkeksikään ajattelemaan touhujansa.
Kommentit (6)
niin sinä et voi heitä pakottaa suhdetta luomaan. Eikö muutenkin olisi parempi pysyä tuommoisesta sakista mahdollisimman kaukana? Miksi yrität väkisin luoda isä-suhdetta, jota ei selvästikään tule koskaan edes syntymään? Siis tervettä isä-suhdetta? Anna jo olla ja luo uudet kuviot ja systeemi ja ota lapsesi pois tuollaisesta tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tapaamissopimusta meillä ei ole, isä ei suostunut allekirjoittamaan."
-Tämä lause kertoi jo kaiken! Jos sopimusta ei ole, sinun ei ole mikään velvollisuus antaa lastasi "isä"tapaamisiin. Älä anna. Vaadi kirjallinen sopimus.
Aikuista ihmistä ei kuitenkaan voi vaatia toimimaan niinkuin terve järki sanoisi ja ymmärtäisi.
Yhteys lastenvalvojaan ja kerro tilanne. Ja vaadi se sopimus.
en edes haluaisi tyrkyttää lastani isälle jota ei kiinnosta.Antaisin olla.En tajuu mitä hyödyttää vaatia jotain sopimusta.
Pisti silmään ap:n tekstissä,että sinusta ei pidetä,miksi?
mummisuhteen? Ja tutustuu serkkuihinsa ym sukulaisii siltä puolelta? Ei sekään ihan arvoton asiua ole.
Luuletko oikeasti, että joku noista muuttuu?
Hoida itse lapsesi ja anna satunnaisesti tavata isäänsä ja mummuansa. Muuta älä toivo ja odota.
Alue: Aihe vapaa
On vaan vaikeaa aina selittää murkulle isän valintoja. Murkku on niin iloinen, jos isä soittaa joskus. Kun taas tulee kuukausien taukoja, murkku ihmettelee ja kyselee minulta miksi isä on tuollainen. Isä ei vastaa puhelimeenkaan, kuin silloin kuin itselle sopii. Eli jos ei huvita vastata lapsen soittoihin muutamaan kuukauteen, niin ei vastaa.
Tämä jatkuva vuoristorata, jatkuva toivo ja epätoivo, vuorottelevat. Mua painaa itseänikin syyllisyys. Mitä olen tehnyt väärin? En ole estänyt isyyttä, mutta mielestäni raja on tullut vastaan. Olisi pitänyt tulla jo ehkä aiemminkin lapsen tunteiden säästämiseksi.
Joku kyseli miksi mummo ei pidä minusta. Olen vaativa. Olen nalkuttanut tapaamisista. Olen kuulemma painostanut ja siksi poikansa ei ole jotenkaan pystynyt tapaamisiin. Tiedän kyllä, että olen vahva luonne. En olisi muuten jaksanut vetää tätä showta yksin. Varsinkin, kun tukiverkkoa ei ole.
ap