Tuo 8½v poika saa kohta jäädä ilman ruokaa

käsittänyt miten tuo ruoka tai ruoatta jääminen liittyy koko juttuun?

Oletko varma että 8v kokee katumusta teostaan vai halutko vain jyrätä hänet.

jos ei koe niin...

Ja miten se että lapseni käytös on anteeksipyynnön aiheuttaja, olisi jyräämistä??



ap

pienestä pitäen sitä tietyt asiat opetetaan, toistojen kautta.

Ja kiitos, että tartuit avaukseni pointtiin* tsiisus* :/



ap

tekee asiasta vaikean, lapsi tietää että häneltä halutaan jotain mutta ei halua taipua. Miksi vanhempi käyttäytyy lapsellisesti eli pitää ns. mykkäkoulua, jolloin anteeksipyytämisestä tulee erityisen vaikeaa etenkin lapselle? Aikuisellekin on usein vaikeaa ottaa asia puheeksi ja nöyrtyä pyytämään anteeksi, etenkin jos toinen on oikein kettuuntunut ja sitä kettuuntuneempi mitä kauemmin vaivautunutta odotusta kestää. Miksei tilannetta hoideta heti niin että onnistuminen (anteeksipyytäminen ja -saaminen) on lapselle helppoa, miksi pitää lisätä vaikeutta, anteeksipyytämisen kynnystä nöyryyttämällä, painostamalla ja esittämällä marttyyria.



Eikö anteeksipyytämisen opettamisessa ole tärkeintä, että lapselle kehittyisi käsitys siitä, että virheitä sattuu, ja niistä hankalista tilanteista, joissa on itse pahoittanut toisen mielen esimerkiksi, pääsee eroon pyytämällä pikimmiten anteeksi, ja osoittamalla että ymmärtää tehneensä virheen ja arvostavansa toisen tunteita, ja silloin saa vilpittömästi myös anteeksi ja halataan päälle. Se että "opettaja" käyttäytyy lapsellisesti murjottamalla, lisää vain sitä lapsen vastustusta, eikä se anteeksipyytäminen välttämättä ole lainkaan itsestäänselvä vaihtoehto silloin, varsinkaan kun aika kuluu ja lapsi jo ehkä unohtaa tilanteen.

juu ei lasta pidetä nälässä jos ei anteeksi pyydä; ruoka on perustarve joista on huolehdittava! Koiralle voi antaa makupalan kun tottelee ja tekee tempun, mutta nyt on kyse lapsesta.



Ja olethan jo itsekin ymmärtänyt avauksen oleellisen pointin; oman kasvatuksesi tulosta sinä siellä seuraat..

Pyydätkö itse anteeksi?



En yhtään ymmärrää, mitä ap aloituksessaan hakee. Mikä 15 minuuttia?

Kyllä, oman kasvatukseni tulosta seuraan, ja hieno tulos onkin sikäli mikäli lapsen muuhun käyttäytymiseen/koulumenestykseen/ystävyyssuhteisii ja muiden aikuisten mm opettajan, palautteesen on uskomista jne.

Tuo anteeksi pyytäminen tuntuu vain olevan se "akilleen kantapää" enkä ymmärrä miksi, mikään kun ei puolla sitä etteikö lapseni olisi sen voinut helpommaksi asiaksi oppia.



Ja kun tuohon ruokaan tartuitte niin asia lävähti eteen kun olin ruokaa laittamassa ja kuopus kävi pöytään, totesinpa vain lapselle tuon miettimispointin silloin ja ruoka tosiaan oli odottamassa jo lähes valmiina.

Eli en sanonut että "ruokaa ei tipu ennenkuin anteeksi pyydät" vaan "mietipäs käytöstäsi ja sitä miksi anteeksipyyntö olisi paikallaan, sitten on ruoan vuoro".



ap

opettele käytöstapoja.

"ei ole kyse mistään yksittäisestä teosta"



Siis lapsen pitää pyytää aina anteeksi ja sitten vasta saa ruokaa? Tekeekö näin koulussakin? Vai ei, koska siellä ei ole "oma äiti"?

Onko tämä joku uskonto vai mikä?

Mielestäni olisi sinulle oikein, jos lapsesi ei enää koskaan söisi mitään. Mitä järkeä on aikuisen kiukutella lapselle? Mitä jos itse vähän miettisit ja jättäisit vaikka ruoan välistä, jos et lapsiltasi voi pyytää anteeksi!



Ruoka on perustarve, jolla ei kiristetä. Se vie pohjan lapsen perusturvallisuudelta.

on kaikkea muuta kuin hedelmällinen lapsen kasvatuksessa. Jos haluat lapsen pyytävän anteeksi, sano ihan selkein lausein, mitä hän on tehnyt väärin. Käytä lauseessa substantiivia ja verbiä. Älä passiivia. Voit myös kertoa minä-muodossa, miltä sinusta tuntuu. Noita h-sanoja on turha käyttää. Kysy lapselta kokeeko hän tehneensä väärin. Olisi ehkä syytä keskustella asiasta rauhallisesti enemmänkin. Pelkkä mekaaninen anteeksipyyntö ei ole omiaan pehmentämään sitä kitkaa ja tulehtunutta tilannetta, joka välillänne on. Myös sinun pitää tulla puolitiehen vastaan. Jos hän pyytää anteeksi, sinä et saa nakella niskojasi anteeksipyynnön jälkeen, vaan sinun on hyväksyttävä anteeksipyyntö ja oltava sen jälkeen lempeä lasta kohtaan.

Jos haluaa lapselta anteeksipyynnön, tai yleensäkin oikeastaan keneltä tahansa ihmiseltä, istutaan alas ja keskustellaan asiasta vilpittömästi muodossa "miltä minusta tuntui" ja koitetaan omat tunteet rehellisesti ilmaisemalla herättää sen toisen sympatiat ja saada hänet huomaamaan että hänen teoillaan on vaikutusta muihin ihmisiin, niin että tämä toinen HALUAA ja uskaltaa pyytää anteeksi. Huom, vilpittömästi eli ei vilppiä, ei varsinkaan painosteta ja olla vihaisia, katkeria, kostonhimoisia, koska se tunne joka herättää sympatiaa ja huolenpitoa ja näin antaa tilaa anteeksipyynnölle on suru, ja se suru täytyy saada kommunikoitua tälle toiselle. Vihaiselle ja kiristävälle ihmiselle ei monikaan uskalla myöntää tehneensä väärin, vaan viha, kiukku, katkeruus aiheuttaa herkästi vastustusta. Lapsi voi vastustaa alitajuisesti epäreiluksi kokemaansa asetelmaa kieltäytymällä yhteistyöstä, ja anteeksipyyntö ja anteeksiantaminen on nimenomaan sitä, että tullaan aseettomina yhteistyöhön etsimään ratkaisua, ei voimankäyttöä ja riitaa. Jos tunteensa saa oikeasti kerrottua toiselle niin että tämä ymmärtää, hän "nöyrtyy" näkemään omat virheensä tai ainakin sen että on pahoittanut toisen mielen, ja pyytää oikeasti anteeksi, ylivoimalla kiristetty anteeksipyyntö, jonka lapsi on sihauttanut suustaan "selkä seinää vasten" ei ole nöyrtymistä vaan nöyryyttämistä.



Näin kannattaisi myös lapsen kanssa toimia, paitsi että lapselle voi joutua vielä selkeästi sanomaan, että kun joku on todella surullinen, häntä täytyy jotenkin lohduttaa ja hänelle täytyy jotenkin kertoa, että hänestä välitetään, ja jos on tehty jotain väärin, pyydetään anteeksi, jotta se toinen tietää että hänestä välitetään. Sehän se anteeksipyynnön idea on, osoitetaan että oikeasti välitetään toisesta, eikä haluta toisen luulevan, että tahallaan olisi aiheutettu surua. Vilpittömästi tunteensa esittämällä voi saada vilpittömän anteeksipyynnön. Lapsen kanssa täytyisi myös mielestäni keskustella siitä, miksi hän joutui siihen tilanteeseen jossa tuli aiheuttaneeksi harmia äidille, eli lapselle annetaan mahdollisuus kertoa myös niistä omista tunteistaan rehellisesti, molemmat saavat olla surullisia ja rehellisiä, eikä kumpaakaan nöyryytetä. Eli molemmat ovat inhimillisiä ja suhtautuvat toisiinsa inhimillisesti.



Mykkäkoulu ja kiristäminen ei minusta anna kovin hyvää kuvaa lapselle siitä tilanteesta, vaikka inhimillistä se toki on se loukkaantuminenkin. Mutta kun ap sanoi, että jostain syystä lapselle anteeksipyytäminen on vaikeaa, niin kannattaisi miettiä onko anteeksipyytämisestä tehty jotenkin nöyryyttävää, eikä asianomaisia lähentävä asia.