Olenko kamala jos en vie tyttöä Lintsille..
Oltiin viime kesänä 6v:n kanssa Linnanmäellä, ajomatkaa 2h suuntaansa. Kovasti sinne halusi ja rannekkeet ostettiin, mutta juuri mihinkään laitteeseen ei sitten halunnut. Kaikki oli pelottavaa, tylsää, tyhmää.. ei halunnut kastua, ei tykännyt äänistä, jne. No ei siinä mitään, ei ollut hänen juttunsa, kaikki ei tykkää! Mutta nyt on taas puhunut keväästä asti että haluaa kesällä Lintsille.
Äskenkin katsottiin sitten Lintsin sivuilta niitä laitteita ja mietittiin että mihin haluaisi mennä. Eipä niitä juurikaan ollut, ja muisti tarkalleen syytkin "tossa kastuu, tossa multa meinasi lähteä lippis" jne. Edes syöminen ei ollut kivaa kun linnut häiritsi. Silti sinne haluaa!
Itseä ei oikeastaan huvittaisi lähteä ajamaan, ja vaikka tiedän että kenenkään muun palstalaisen lompakkoon tuo ei tee lovea, niin meille 20e:kin on iso raha.
Ehdotin että mitä jos ei mentäisi ollenkaan Lintsille tänä kesänä, ja tyttö melkein itkua väänsi ja murjotti. Äääh mitä te tekisitte?
Kommentit (9)
Aikuinenkin voi ostaa halutessaan pikkulasten rannekkeen, mutta sillä tietenkin pääsee vain niihin laitteisiin, joihin pikkulapset pääsevät.
Ap:lle sanoisin, että jos kerran tyttö ei Lintsin laitteisiin kuitenkaan halua, niin ehdota jotain muuta kivaa tekemistä Lintsin tilalle.
Eiköhän tuon ikäinen jo tajua, jos selitetään miksi ei nyt just Lintsille mennä.
Mäkin pistin meidän hurjapään 7-vuotiaan siskon mukaan Särkänniemeen ja menin aremman pikkuveljen kanssa Puuhamaahan. (Viime kesänä käytiin pojan kanssa ja suostui menemään tasan yhteen laitteeseen...)
Menkää Puuhamaahan! Tai Korkeasaareen?
Eiköhän tuon ikäinen jo tajua, jos selitetään miksi ei nyt just Lintsille mennä.
Mäkin pistin meidän hurjapään 7-vuotiaan siskon mukaan Särkänniemeen ja menin aremman pikkuveljen kanssa Puuhamaahan. (Viime kesänä käytiin pojan kanssa ja suostui menemään tasan yhteen laitteeseen...)
ja käykää parissa laitteessa lintsillä
Lapsella voi olla jokin syykin miksi sinne hinkuaa. Jos ystäväporukassa on joku joka tykkää ja käy joka vuosi niin silloin voi toinenkin haluta sinne ihan statussyistä.
Eikä sitä ranneketta ole pakko ostaa, menette niillä irtolipuilla.
jos haluaa vain mennä katselemaan, ehkä siinä matkassa on joku hauska asia.
Meidän sukulaispoika 6v oli kerran perheensä kanssa meidän veneellä, poika istui kuin tatti koko 3h kun oltiin merellä, ei puhunut, ei hymyillyt, ei edes eväitä syönyt, rannassakaan ei halunnut edes kädellä koittaa onko vesi kylmää. Sitten koko talven kotona kertoi kuinka venematka oli parasta mitä kesällä tapahtui.
ja käykää parissa laitteessa lintsillä
mä ainakin jouduin oli yli 120 cm. Tai hitto olisinko sittenkään joutunut, mulle vaan myytiin se, vähän mä oon tyhmä ja 35 eur köyhempi.