vauva ajan kiireisyys joillain äideillä...
ei se vauva-aika tee kiireiseksi, aikaa on vaikka millä mitalla...
Kommentit (7)
joka ei ollut hetkeäkään yksin itkemättä. Ja kun lähti liikkeelle, ei uskaltanut rohkeaa vauvaa antaa satuttaa itseään. Pakko oli pitää silmät kiinni, ja silti sattui tapaturmia. Päiväuniakin nukkuin niin vähän että minun piti levätä ne ajat. Muuten en olisi millään jaksanut.
Ei ollut täydellisyyden tavoittelua. Ei vaan pysty huudattamaan vauvaa tai jättämään vahtimatta. Ja kyllä, mies teki paljon töitä ja hänen loppuaikansa kului vanhempien lasten kanssa.
Jos vauvaa pitää kantaa koko ajan, vauva itkee koko ajan, vauva on kiinni tississä koko ajan jne. niin pitää kyllä olla äiti, joka jättää lapsensa heitteille, JOS AIKAA ON!
Siis vauvojahan on joka lähtöön. Useimmat vievät aika tavalla äidin aikaa, ja jotkut vievät ajan kokonaan, ja unetkin. Ehkä on sitten niiitäkin, jotka eivät vie. Tai paremminkin niitä äitejä, jotka eivät anna aikaansa vauvalle. Jättävät hoitamatta tai antavat eteenpäin.
Tai sitten pitää kyllä olla aika megaluokan ääliö, jos luulee, että oma 23h/vrk nukkuva flegmaattinen pallero on sama kuin kaikki vauvat.
Mutta tosiaan, ehkä näin voi ajatella äiti, joka on ottanut sen ajan, vaikka vauva olisi tarvinnut oikeasti hoivaa ja huomiota, eli vauva on itkenyt kaiken aikaa yksinään sängyssään. Puistattava joka tapauksessa ihminen joka laukoo tällaisia kommentteja.
Jos vauvaa pitää kantaa koko ajan, vauva itkee koko ajan, vauva on kiinni tississä koko ajan jne. niin pitää kyllä olla äiti, joka jättää lapsensa heitteille, JOS AIKAA ON! Siis vauvojahan on joka lähtöön. Useimmat vievät aika tavalla äidin aikaa, ja jotkut vievät ajan kokonaan, ja unetkin. Ehkä on sitten niiitäkin, jotka eivät vie. Tai paremminkin niitä äitejä, jotka eivät anna aikaansa vauvalle. Jättävät hoitamatta tai antavat eteenpäin. Tai sitten pitää kyllä olla aika megaluokan ääliö, jos luulee, että oma 23h/vrk nukkuva flegmaattinen pallero on sama kuin kaikki vauvat. Mutta tosiaan, ehkä näin voi ajatella äiti, joka on ottanut sen ajan, vaikka vauva olisi tarvinnut oikeasti hoivaa ja huomiota, eli vauva on itkenyt kaiken aikaa yksinään sängyssään. Puistattava joka tapauksessa ihminen joka laukoo tällaisia kommentteja.
Jos vauvaa tarvitsee kantaa koko ajan, jää kädet vapaaksi ja vauva saa läheisyyttä
Ettei kaikki vauvat viihdy kantoliinassa. Ihan pientä pitää pitää makaavassa kehtosidonnassa, jossa itkee vatsaansa, ja isompi (yli 3..4 kk)ei enää viihdy kuin katse eteenpäin. Ei ole suositeltavaa edes kantaa alle 5..6 kk vauvaa siten että katse menosuuntaan, koska asento rasittaa vauvan selkää- paino putoaa väkisin takapuolen päälle. Ei ole mikään autuaaksi tekevä keksintö tuokaan vaativan vauvan kanssa. Ei ne viihdy kuin sylissä siten että äiti vaihtaa asentoa koko ajan. Eli täyttä työtä koko ajan.
Vauva on asia, jonka tuomiin pulmiin ei ole yksiselitteistä yhtä ja helppoa vastausta! Naurettavaa p**kaa esittää ratkaisuna kantoliinaa sille, että vauva vie äidin aikaa. Halojaa! Ensinnäkin vauva vie normaalin äidin aikaa, vaikka olisi kymmenen kantoliinaa. Vaativista tapauksista nyt puhumattakaan.
että hyvässä lykyssä kantoliinalla voi saada elämää hieman helpomaksi vaativamman vauvan kanssa, mutta se ei ole tae mistään.
kun lapsi pitää kiireisenä.
ei ehditä kauppaan, ulos, tapaamaan ystäviä, siivoamaan taikka sitten yhtikäs mitään...