V******aa eräissä kummeissa...

Minua risoo suunnattmoasti se, että kummius on joillekin vain jokin ihme tapa korostaa omaa itseään tai jotain vastaavaa, mutta lapsesta ei aidosti olla kiinnostuneita!

toisten muksuista! Miettikää nyt vähän. Koko kummius on kristillistä teatteria parhaimmillaan :D

Amen!

Olisiko kannattanut laittaa lapselle sellaiset kummit jotka oikeasti haluavat kummiksi?



tai siis minut on "pakotettu" yhden lapsen kummiksi, olin vielä nuori enkä osannut tarpeeksi pontevasti kieltäytyä vaikka oikeasti ei kiinnostanut. Minua myös huijattiin, "ei ole ketään muuta" jne.



Ja tämän lapsen äiti, muuttui ihan omituiseksi lapsen synnyttyä. Ei enää mitään muuta elämää kuin se lapsi, soitteli minulle päivittäin ja kertoi joka ikisestä kakasta ja näppylästä, aika äkkiä hävisi mielenkiinto! Noin puolivuotiaana lapsi alkoi soitella "itse" jonkinlaista vinkunaa ja äninää olisin joutunut kuuntelemaan. Ja minulla oli muutakin elämää.



Nyt kun tämä äiti soittaa (lapsi on 4-vuotias) en usein jaksa edes vastata, tulee niin liirumlaarumia enkä saa suunvuoroa. Ei minulla ainakaan ole ollut edes mahdollisuutta olla lapsen asioista kiinnostunut, ne on kerrottu muutenkin.. ja tämä samainen äiti odottelee jo innokkaana milloin voi laittaa lapsensa meille junalla viikonlopuksi..huooh ikinä en ota :) sanoin kyllä että ehkä n. 15-vuotiaana sitten.



ja itsellähän minulla on omat lapset, myös saman ikäinen, ei tällä energiamäärällä vaan muiden lapsia hoidella.

toisten muksuista! Miettikää nyt vähän. Koko kummius on kristillistä teatteria parhaimmillaan :D

Joskus omien siskojen ja veljien lapsista saattaa tykätä, mutta ei lähellekään samalla tavalla kuin omistaan. Omatkin lapset ärsyttää joskus, mutta vieraiden lapset lähes aina.

Olisiko kannattanut laittaa lapselle sellaiset kummit jotka oikeasti haluavat kummiksi? tai siis minut on "pakotettu" yhden lapsen kummiksi, olin vielä nuori enkä osannut tarpeeksi pontevasti kieltäytyä vaikka oikeasti ei kiinnostanut. Minua myös huijattiin, "ei ole ketään muuta" jne. Ja tämän lapsen äiti, muuttui ihan omituiseksi lapsen synnyttyä. Ei enää mitään muuta elämää kuin se lapsi, soitteli minulle päivittäin ja kertoi joka ikisestä kakasta ja näppylästä, aika äkkiä hävisi mielenkiinto! Noin puolivuotiaana lapsi alkoi soitella "itse" jonkinlaista vinkunaa ja äninää olisin joutunut kuuntelemaan. Ja minulla oli muutakin elämää. Nyt kun tämä äiti soittaa (lapsi on 4-vuotias) en usein jaksa edes vastata, tulee niin liirumlaarumia enkä saa suunvuoroa. Ei minulla ainakaan ole ollut edes mahdollisuutta olla lapsen asioista kiinnostunut, ne on kerrottu muutenkin.. ja tämä samainen äiti odottelee jo innokkaana milloin voi laittaa lapsensa meille junalla viikonlopuksi..huooh ikinä en ota :) sanoin kyllä että ehkä n. 15-vuotiaana sitten. ja itsellähän minulla on omat lapset, myös saman ikäinen, ei tällä energiamäärällä vaan muiden lapsia hoidella.

Kun ketään ei voi pakottaa ryhtymään kummiksi ja toisekseen kyse on aikuisesta ihmisestä jolla on järki päässä. Sillä järjellä voi aivan omasa pääkopassaan miettiä haluaako TODELLA lapsen kummiksi

Kummien on raskasta pitää yksipuolisesti yhteyttä, jos lapsen vanhemmat eivät juuri koskaan ole oma-aloitteisesti yhteydessä kummeihin. Tästä kokemusta.

Mutta voisitko sä ap käyttää energian johonkin muuhun kuin siihen että surkuttelet kuinka huonosti kummit valitsit? Itse sä se valinnan teit, saa olla aika paljon pokkaa että sanotaan että ei kiitos, ei nyt ehkä ihan kolahda kuitenkaan.



Ja jos vaikka odottelet niin joskus se kummilapsi saattaa kiinnostaa, pidät kauniisti ja odottamatta vastavuoroisuutta yhteyttä, siis siten että kerrot joskus kevyesti kuulumisia kuvilla, kirjeellä, tekstarilla, siis siten että "lapsi" muistaa kummejaan, saattaa olla että kummitkin alkavat taas muistaa lasta enemmän. Suhde on molemminpuolinen, se ei ole vaan sitä että kummi antaa lapselle (ja sulle) vaan että lapsi (ja sinä) pidätte yhteyttä kummiin. Ja kevyesti, ei ahdistaen.

Ihmiset eivät kykene enää tulemaan toimeen keskenään. Kaikista on tullut niin kammottavat itsekkäitä. Ei tällainen kummisysteemi toimi enää...

Pidän ystävästäni ja suostuin kummiksi koska tosiaan on ystäväni...mitäpä olisi tapahtunut jos olisin sanonut vuosien takaiselle ystävälleni että en halua kummiksi koska en pysty sinun kriteereitäsi täyttämään lapsesi osalta...niin,siinä olisi mennyt ystävyys.

Mutta voisitko sä ap käyttää energian johonkin muuhun kuin siihen että surkuttelet kuinka huonosti kummit valitsit? Itse sä se valinnan teit, saa olla aika paljon pokkaa että sanotaan että ei kiitos, ei nyt ehkä ihan kolahda kuitenkaan. Ja jos vaikka odottelet niin joskus se kummilapsi saattaa kiinnostaa, pidät kauniisti ja odottamatta vastavuoroisuutta yhteyttä, siis siten että kerrot joskus kevyesti kuulumisia kuvilla, kirjeellä, tekstarilla, siis siten että "lapsi" muistaa kummejaan, saattaa olla että kummitkin alkavat taas muistaa lasta enemmän. Suhde on molemminpuolinen, se ei ole vaan sitä että kummi antaa lapselle (ja sulle) vaan että lapsi (ja sinä) pidätte yhteyttä kummiin. Ja kevyesti, ei ahdistaen.

Rehellisyyttä ja avoimuutta... sulla ei taida olla yllämainittuja asioita kun ei ole pokkaa kieltäytyä?

Joko haluat jotakin tai sitten et halua, asia on hyvin selvä asia ja se myös hoidetaan niin...

Kyllä se aika rutiinilla menee, en tosiaan jaksa ihan joka kakkavaipasta olla kiinnostunut. Ja kun ei tosiaan ole suhdetta lapsen vanhemmiin sen kummemmin, niin tosi vaikea siihen lapseenkaan on sitä suhdetta luoda. Ekat 7 vuotta suunnilleen lapsi on kuitenkin niin äidin vallan alla niinkuin kuuluukin, että hirmu vaikeaa on tuppautua, jos ei oikeasti ole läheinen vanhempien kanssa. Sitten kun vuoden kuluu niin aika on vaan ajanut kummiuden ohi. Vanhin kummipoikani pääsee nyt ripiltä, ja itse ajattelen, että kummisuhde ikäänkuin loppuu nyt tähän. Väkinäistä on ollut ja 2 visiittiä + lahjaa vuodessa (synttäri ja joulu) sekä nimpparikortti on ollut se tapaamisten taajuus alusta saakka. Nyt sen sijaan omat parhaat ystäväni ovat alkaneet viime aikoina saada lapsia, ja olen jo kahden heidän lapsensa kummi. On IHAN erilaista kiinnostua siitä lapsesta, kun lapsen vanhemmat ovat itselle läheisiä ja rakkaita. Sitä etsii niitä söpöjä piirteitä lapsesta niinkuin omastaan, kaikki mitä lapsi tekee tuntuu kiinnostavalta jne.

[ Rehellisyyttä ja avoimuutta... sulla ei taida olla yllämainittuja asioita kun ei ole pokkaa kieltäytyä? Joko haluat jotakin tai sitten et halua, asia on hyvin selvä asia ja se myös hoidetaan niin...

[/quote]

taidat olla koulukiusaaja...läväyttelet mukamas "totuuksia" ja sua ei kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee ja tuntee koska sinähän puhut vaan "totta"..sinun kaltaisia naisia löytyy aika paljon,harmi vaan että luulette että teidän "suorat mielipiteet" ovat aina oikeita...

eikö asiaa siis voi sanoa hyvin ystävälliseen sävyyn esim. "kiitos kunnianosoituksesta lapsesi kummiutta kohtaan tms mutta..."



AP

"Koko kummius on kristillistä teatteria parhaimmillaan :D "

Tuo kommentti oli juuri hyvä osoitus ateistisesta ajatusmaailmasta:muista kuin omista lapsista ei välitetä tippaakaan.Harmi että tarhantädeilläkin on joskus sama asenne!Ei kiva lasten kannalta mutta tämäkin on vaan osoitus siitä,miten Raamatun sana on totta.Raamattu kertoo "viimeisten aikojen ihmisistä"jotka ovat itsekkäitä ja ahneita.Siis muu ei kiinnosta kuin raha ja oma napa.

Miehen sukulaiset pyysivät lapselleen kummiksi koska niin on tapana. Tavataan perhettä 1-2 kertaa vuodessa. Samoin me pyysimme heitä lapsellemme kummeiksi, oli pakko tai koko suku olisi kiukutellut.



Harmillista tuollainen naurettava esittäminen ja kohteliaisuuskummeus sukusovun säilyttämiseksi. Ei voi kieltäytyä koska olisi mennyt välit anoppiin, vaikka tiesin jo etukäteen että olisin puhtaasti lahjakummi.

Jos kummiksi kysytään, ei siitä oikein kohteliasta ole kieltäytyäkään, jos ei mitään erityistä syytä ole. Ehkä vanhempien pitäisi tehdä siinä tilanteessa, kun lapselleen kummia pyytävät, tehdä selväksi, mitä kummilta oikein edellyttävät/vaativat, ettei tulisi tehtyä harhavalintoja. Mielestäni jokainen on kummi omalla tavallaan.

Itselleni kummivalinnat ovat olleet hyvin selviä kahden ekan lapsen kohdalla. Olen valinnut niitä ihmisiä, joita lapseni muutenkin kiinnostaa ja jotka pysyvät elämässämme, vaikka lähes mitä tapahtuisi. Mutta nyt kolmannen kohdalla olemme pulassa, kun ei enää ole läheisiä ystäviä tai sukulaisia.



Kyllä sen verran pitää olla selkärankaa, että kummiksi suostuttuaan edes jotenkin alkeellisesti hoitaa tätä tehtäväänsä. Siis toisin sanoen on kiinnostunut lapsen elämästä ja muistaa esim. syntymäpäivänä. Itselläni on kaksi kummilasta, ja molempia muistan lahjalla kahdesti vuodessa ja lisäksi vien erilaisiin tilaisuuksiin pari kertaa vuodessa. Olen myös hoitanut kummilapsiani joitakin kertoja (mutta en todellakaan usein). Vanhempien kanssa kyläilemme ja muistan myös kummilasteni sisaruksia, jos näen heitä lähellä heidän merkkipäivinään. Välillä kummin tehtävät ovat olleet taka-alalla ja varmaan on vanhempia hiukan suututtanut esim. unohdin koulunaloituspäivän ja nimipäivät jo kahdesti peräkkäin, kun on elämässä niin kiirettä. Mutta kun pidän säännöllisesti yhteyttä, korvaa se varmaan näitä mokia.



Kummius on todellakin valinta - molemmilta puolilta (vanhemmat ja kummit) mutta lapsi ei pääse valitsemaan kummejaan, vaikka päähenkilö onkin. Tärkeintä olisi muistaa se, että lapsesta tässä on kyse eikä vanhempien ja kummien suhteista.

Varsinkin kaverien ja sukulaisten. Haluaisin saada ihan oman kummilapsen. Hemmottelisin ja järjestäisin kahdenkeskistäkin aikaa. Vietäis perheellä huvipuistoon kesäisin ja talvella keksittäis jotain kivaa myös.

Mulle ei vaan ole yhtäkään kummilasta vielä suotu :-( Ei se niin paljon vaivaa yleensä, mutta mun läheisen kaverin lapsi on mulle kuin kummilapsi. Tän omat kummit ei ole olleet lapsesta kiinnostuneita ja niillä aina kiirettä kun lapsi tarttisi hoitopaikkaa. Mä oon sitten sanonut kaverilleni, että tuo tänne vaan aina kun tarvis on. Koitetaan järjestää aikataulu niin että lapsi pääsee meille.

Minua risoo suunnattmoasti se, että kummius on joillekin vain jokin ihme tapa korostaa omaa itseään tai jotain vastaavaa, mutta lapsesta ei aidosti olla kiinnostuneita!