Lue keskustelun säännöt.
Miksen osaa olla oma itseni?
27.06.2010 |
siis vaikea selittää tarkemmin, mitä ajan takaa, mutta ehkä joku ymmärtää. Siis minua suorastaan ahdistaa se, että kaikki muut tuntuvat olevan jotenkin luontevasti omia itsejään, ja ovat näyttäviä ja vaikuttavia persoonia. En siis tarkoita, että ovat jotain Aira Samulin -lookalikeja, vaan että oma viehättävä persoona korostuu, ja uskaltaa sanoa mielipiteensä ja olla AIKUINEN.
Jotenkin koen, että vaikka henkilö olisi samanikäinen kanssani, olen se pullamössökakara, jolla ei ole mitään annettavaa. En esim. uskaltaisi koskaan alkaa kaveerata naapurin kanssa, joka on mielestäni Aikuinen Nainen, meikitön usein, mutta tyylinsä tiedostava ja vaikka samanikäinen kuin minä, niin koen olevani ankanrääpäle-räpystelijä, jolla ei olisi mitään annettavaa keskustelulle. Äh, en osaa ehkä taas ilmaista itseäni, en siis ole mitenkää ruma ihminen tai että itsetuntoni olisi aivan paska, mutta jotenkin koen, etten ole yhtä lailla aikuinen kuin muut, ja sitten yritän olla sitä helmikorvakorujeni kanssa ja lopputulos voi olla yritelmää olla jotain muuta. Ähähäh.
Kommentit (4)
sä todennäköisesti olet just oma itsesi, eikä noi sun tunteet näy ulospäin. Mulla on myös usein samanlainen fiilis, mut osittain se johtuu siitä, että olen perheen kuopus, ja jotenkin aina ollut se, joka ei osaa eikä onnistu, kun mittapuuna on olleet isommat sisarukset. Mua on perheessä pidetty suurinpiirtein vauvana aivan aikuisuuteen asti eikä luotettu ollenkaan siihen että mitään osaisin, ja mä koen vieläkin olevani aina jotenkin muita tumpelompi ja vähän yksinkertaisempi, vaikka varsinaisesti en mitenkään tyhmä olekaan. Ja siis vaikka mä olen jo vuosikymmenen verran elänyt itsenäistä elämää, tää sama rooli seuraa usein mukana, vaikka siitä tietoisesti pyrinkin eroon. Vasta nyt, kun olen yli kolmekymppinen olen alkanut ajatella ihan uudella tavalla; esimerkiksi vaatteiden kohdalla en ensimmäisenä mieti, mikä olisi vaate joka ei vaan ärsyttäisi ketään ja joka päällä en nolaisi itseäni, vaan mietin tykkäänkö siitä vai en. Jos tykkään, niin on ihan sama mitä muut siitä miettivät.
Tsemppiä sulle, todennäköisesti olet ihan liian ankara itseäsi kohtaan, ja jos kysyisit sun ystäviltäsi mitä mieltä he ovat sinusta, saisit yllättäviä ja positiivisia vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta tunnen monesti olevani sillä lailla vanhempi ja kypsempi kuin muut, että olen melkein kalkkis jo nyt alle kolmekymppisenä. Useimmiten tunnen kuitenkin juuri noin kuin kuvailit eli että olen lapsellinen ja jotenkin epäkypsä. En myöskään osaa aloittaa keskustelua. Mielelläni kuitenkin juttelen jos minulle jutellaan. Yhden lapsen äitinä tunnen myös joskus alemmuutta toisiin äiteihin, jotka tietävät kaikenlaiset niksit lasten kasvatukseen liittyen.
Perusluonteeltani olen ujo, mutta mielestäni minulla on myös ihan hyvä itsetunto. Lapsuus oli oikein ihana ja kannustavakin, tosin joskus sain kuulla silti vertailua (joka ei ollut pahantahtoista mutta on ehkä jättänyt jälkensä) ystäviini. Uskon kuitenkin ettei kukaan vanhempi pysty täysin välttämäänkään sitä vaan huomaamattaan joskus vertaa lastaan muihin.:)
Tsemppiä, on meitä muitakin!:)
Minäkin epäilen usein onko tarpeeksi anntettavaa ihmissuhteisiin. Sitten kun johonkuhun tutustun, huomaankin, etei tällä toisella olekaan annettavaa edes sitä vertaa kuin mulla. Ristiriitaista.
et ehkä ole löytänyt omaa tyyliäsi olla oma itsesi. Ehkä et ole saanut kannustusta pienenä vaan aina on verrattu muihi? Huono itsetunto on ainakin päällimmäinen ongelma.
Olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet, pää pystyyn, hartiat taakse. Hymyile! Noin! :D