Ei tästä suhteesta mitään tule ja paska juhannus.

Aamulla päivä alkoi hyvin. Lapsi heräsi n. 8 aikoihin ja mieskin oli kotona. Käytiin miehen kanssa shoppailemassa vaatteita ja käytiin kaupassa. Kaikki oli ihan ok.



Koko viikon olemme puhuneet siitä, että jussina mennään anopin ja apen mökille lapsen kanssa saunomaan ja grillaamaan. Sen jälkeen viedään lapsi (1v10kk) mummolle ensimmäistä kertaa yöksi ja sitten vietämme yhteistä aikaa. Tarkoitus oli nähdä molempien ystäviä ja käydä terassilla yhdellä. Itse en siis juo kun olen raskaana.



Mentiin mökille ja matkalla mainitsin monta kertaa että olen tosi nälkäinen. Olimme olleet mökillä tunnin, ei oltu grillattu, kun odotettiin että sade loppuisi ja se loppuikin aika pian. Mies alkoi puhua lähtemisestä ja että mentäisiin hänen ystävän sukulaisille 20km päähän metsän keskelle, siis KOKO illaksi. Unehdettaisi grillaus kokonaan.



En kehdannut siinä vieraiden kesken alkaa vastaan sanomaan. Pakattiin auto ja lähdettiin. Autossa sain raivarin, kun mies oli muuttanut suunnitelmat ihan omin päin ja mennyt jo kaverinsa kanssa sopimaan...



Vietiin lapsi mummolle ja minä sanoin että voin viedä ja hakea hänet sieltä kaverinsa sukulaiselta, mutten todellakaan jää sinne. Ei huvittanut miehen kännäävää kaveria + samanlaisia sukulaisia katsella. Ja muutenkin siellä oli pari ihmistä ketkä ei minusta pidä edes...



Riitahan siitä tuli, Olin niin odottanut tätä iltaa ja kaikki meni pilalle! Lopulta raivottiin että erotaan sitten, tehdään raskauden keskeytys ym, mies haukkui ihan maan rakoon, itse en häntä haukkunut.



Kiilasin auton tiensivuun, mies raivosi että hän ei kävele metriäkään. Minä huusin haista paska, sammutin auton, otin avaimet, paiskasin oven niin kovaa kuin lähtee kiinni ja lähdin kävelemään. Mies nousi autosta, hyppäsi rattiin ja ajoi kotiin, uhakasin soittaa poliisit perään. En sit kuitenkaan soittanut, vaikka olis pitänyt! :(



Tulin kotiin ja täällä se nökötti sohvalla. En sanonut enää sanaakaan ja hän paineli makkariin nukkumaan, en jaksanut enempää draamaa.



Kerrankin kun oltas saatu yhteistä aikaa hän viettää sen mieluummin oman kaverinsa kanssa!



Päätin ajat sitten että tuon paskan takia en itke, se ei oo sen arvoista, mutta silti kyyneleet valuu. En edes rakasta tuota enää, en ole aikoihin rakastanut ja silti itken. Mä en osaa lähteä, vaikka pitäisi. Esikoinen on vielä niin pieni ja ihan isin kulta. Tuleva vauvakaan ei oppisi kunnolla tuntemaan isäänsä. Voinko minä olla niin itsekäs?



Lopuksi haluan sanoa että miehellä ei ole alkoholin kanssa ongelmia, juo harvoin ja kohtuudella. Tänäänkin vain neljä olutta. Väkivaltainenkaan hän ei ole, vaan suhteemme kaatuu yksistään siihen että hän on passiivinen ja yhteistä aikaa ei ole, eikä hän sitä ikinä edes tunnu haluavan... Kaikki illat kotona lapsen nukkumaan menon jälkeen menee siten että mies katsoo tv:tä ja minä olen koneelle. Täällä netissä kulutan aikaa kunnes taas pitää mennä nukkumaan. Tässä minun sosiaalinen elämä ja ikää 23v. Seksiä on ollut tänävuonna VAIN kerran ja siitä sai kakkonen alkunsa. Säälittävää. Tuntuu että mun elämä on ohi, vaikka olen tosi nuori vielä.