Oletko miehesi ihannenainen ulkonäöllisesti?

Mieheni unelmanainen on minua 10 senttiä pidempi, tummahiuksinen, ruskeasilmäinen, akateemisesti koulutettu, urheilullinen ja isorintainen.



Itsehän olen vaalea, vihreäsilmäinen, melko pienirintainen, noin 10 kiloa ylipainoinen ja AMK:n käynyt.



Ollaan oltu yhdessä 9 vuotta ja meillä on yksi lapsi. Tästä naisihanteesta on puhuttu joskus jo ennen kuin alettiin seurustella eikä siitä ole nyttemmin keskusteltu muuten kuin toisinaan vitsailtu.



Toki tiedostan, että ei se ihanne siitä ole miksikään muuttunut ja kyllähän se toisinaan pistää miettimään. Suhde on kuitenkin hyvä ja saan kiitosta ulkonäöstäni, joten minkäs tilanteelle mahtaa. Ei miehenikään vastaa omaa ihannettani (vaikka komea onkin) enkä silti ikinä häntä toiseen vaihtaisi. Asiahan on niin, että ulkonäöltään täydellinenkin muuttuu rumaksi jos luonne on perseestä. Meillä tuntuu henkisellä puolella suhde toimivan loistavasti, joten se kai se tärkeintä on :)

Aina halunnut pienen ja siron blondin. :)

En ole - mieheni kriteerit "ihanteeseen" ovat äärimmäisen kovat, moni julkkiskaunotarkin on mieheni mukaan hirvitys syystä tai toisesta. Ja joka päivä hän enemmän tai vähemmän leikillään pilkkaa ulkonäköäni (aamuisin tukka pystyssä). Toisaalta hän on toistamiseen sanonut, ettei olisi minuun ihastunut, ellen olisi omalla tavallani "viehättävä". Mieheni siis arvostaa "persoonallista olemusta" tiettyjä ihanteellisia ulkonäkökriteerejä enemmän. "Laitettuna" olen tosin toisaalta hyvinkin edustava tarvittaessa, jolloin mieheni myös vuolaasti kehuu ulkonäköäni...



Itse pitäisin itseäni siedettävänä, jos laihtuisin 5kg..

Muuten olen mutta ei ole isot tissit. Aion kuitenkin ottaa silarit.



Ennen nykyistä suhdetta oli jo mielessä...

mutta kun ei tuolta saa mitään rehellistä ja suoraa vastausta. Mies vaan pokkana väittää, että "juu, sinä se olet maailman paras ja kaunein ja seksikkäin, olet aina ollut ja tulet aina olemaan" - mutta onhan mulla nyt silmät omassakin päässä! Mun kroppani on muuttunut melkoisesti siitä, kun tapasimme, sen myötä, kun olen odottanut ja synnyttänyt lapset. Kuusi vuotta sitten mulla oli ylipainoa, G-kupin rinnat ja vaatekoko 42, iho sileä kuin vauvan pylly lukuunottamatta ihan muutamaa hailakkaa lihomisesta aiheutunutta raskausarpea. Nykypäivänä ylipainot on muisto vain, kuulen jatkuvasti joka puolelta siitä, miten kuihdun olemattomiin, tissit roikkuu ja olisivat pelkät tyhjät pussit, jos en imettäisi, vaatekoko on 32 ja polvista kainaloihin koko kroppa on juovitettu raskausarville (siis etupuolelta, ei selkäpuolelta). Mun logiikalla pääteltynä, jos olin miehestä maailman seksikkäin ja kaunein ja oikea ihannenainen silloin kuusi vuotta sitten tavatessamme, en mitenkään voi olla sitä nyt, tai jos olen ihannenainen nyt, en mitenkään voinut olla sitä silloin kun tapasimme.



No, enivei, tuskin olen sen kummemmin oman mieheni kuin kenenkään muunkaan miehen ihannenainen ulkonäöllisesti. Luonteenlaadulta en taatusti ole ainakaan. Mies ei ole sanonut, että häiritsisi, mutta mistäs minä sen tietäisin, mitä hän kavereilleen puhuu, eli ties vaikka häiritsisikin, muttei vaan kerro mulle sitä. Minä taas en ulkonäölleni pysty tekemään yhtään mitään ennen lottovoittoa tai kaukaisen ja unohdetun amerikan sukulaisen perintöä, joten en juuri vaivaa päätäni sillä, miltä näytän. Vaikka en toki voi väittää, etteikö ulkonäköni koskaan häiritsisi minua, tottakai häiritsee.

sana oli kulkenut edellä että mies tulee suomalaisen vaimonsa ja lapsen kanssa. Johan oli kyläläisiä pällistelemässä kun saavuimme!



Muutaman hetken kulutta rohkein kysyi että mihis se vaimo jäi?!



Repesimme hirveään nauruun, koko suku myös, jotka olivat minut jo aikaisemmin tavanneet meillä kotona tai ainakin kuvista nähneet.



Kysyjälle valkeni että minähän se olin - hän oli luullut minua miehen siskon ystäväksi = paikalliseksi! En siis vastaa ollenkaan suomalaista ihannenaista :)

mutta luonteessani on kuulemma pieniä puutteita. ;-)

kuin osasi haaveillakaan:-) Ja pitää kyllä hyvänä ja kuin kukkaa kämmenellä

eli en taida olla