Ne, joilla on vain 1 lapsi, joka jää ainoaksi
MIKSI ette halua lisää lapsia ?
Oliko vauva-aika liian vaikea vai onko jokin muu syy ?
Kommentit (37)
mä en varsinaisesti haaveile toisesta lapsesta - ikinähän ei tietenkään voi tietää miten käy. Mut mä koen että ihan oman jaksamisen kannalta yksi lapsi ois paras - tai siis, että mä jaksaisin olla paras äiti yhdelle lapselle. Jos meillä ois turvaverkkoja edes jonkinlaisia tai miehellä työ samalla paikkaunnalla, voisin harkita asiaa. Mut nyt tilanne on se, että mun ois aina jaksettava kaikki, ilman juurikaan mitään apua, enkä tiedä jaksaisinko. Ois itsekästä tehdä lapsi jos tietää jo etukäteen että oma uupuminen on ihan realistinen uhkakuva.
Mutta kamelin selän katkaisee painajaismainen synnytys. Jos saisin ennen raskaaksi tulemista lupauksen ettei tarvi alatiesynnyttää, harkitsisin asiaa.
Poika on ollut maailman helpoin lapsi.
Itselläni se muu syy on se, että en enää halua käydä raskautta ja synnytystä läpi. Kumpikaan niistä ei sujunut hyvin, enkä siksi halua enää samaan rääkkiin.
Biologisista syistä.
Onko sinun aina pakko tietää kaikki tositen henkilökohtaiset asiat?
Vaikka vauva-aika oli helppo ja minä olen hoitanut vauvan lähes yksin. Toisaalta kyllä toinen lapsi voisi käydä minulle raskaaksi, lähellä ei asu sukulaisia tms. joille voisin viedä lapsia joskus hoitoon.
Mies ei kestä valvomista yöllä lainkaan, vaikkakin ihan normaali vauva ollut tää eka.
Mutta jos jää, iso syy siihen on hankala raskaus ja paljon sairasteleva lapsi, josta seurauksena raskas vauva-aika ja pidemmällekin. En tiedä uskallanko luottaa, että seuraavan kanssa onnistuisi paremmin. Ja miten selviäisin, jos kävisi samoin kuin edellisellä kertaa ja pohjalla väsymys esikoisesta sekä ekakin hoidettavana. Tai sitten pitäisi lykätä toisen hankintaa pitkälle, mutten tiedä haluammeko sitäkään.
joiden tasapaino hyvin suurella todennäköisyydellä heikkenisi raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan seurauksena. Näin kävi ekalla kerralla, mutta olin valmis ottamaan sen riskin yhden kerran. Nyt kun olen saanut lapsen, en halua laittaa itseeni siihen prässiin enää uudelleen. Esim raskausaika nyt kun olen jo äiti, olisi vielä hankalampaa kuin esikoista odottaessa.
Se että yksi on ihana ei tarkoita että kaksi olisi ihanampi.
Perheemme tuntuu kokonaiselta tällaisena, eikä kukaan ole kaivannut lisäjäseniä: en minä, ei mies eikä lapsikaan. Ei ainoana lapsena kasvamien ole mikään tragedia.
Ainokaisemme on ollut helppo lapsi, terve, hyväuninen, iloinen jne.
Lapsi on ollut muutenkin maailman kiltein ja rauhallisin. En vain osaa nähdä itseäni useamman lapsen äitinä, en tiedä, osaisinko olla hyvä äiti useammalle lapselle. Lapsemme on maailman rakkain ja hänenkin puolestaan tuntuu pahalta ajatus siitä, että joku tulisi jakamaan huomion ja rakkauden. Yhden lapsen kanssa elämä on helppoa, hoitopaikkoja saa helposti, eikä niitä edes usein kaipaa, kun omaa ja parisuhdeaikaa on muutenkin yllin kyllin ja esim. matkustaminen koko perheenkin kanssa on mukavaa ja vaivatonta. Elämä on helppoa ja ihanaa nykyisellään, miksi lähteä sitä ehdoin tahdoin muuttamaan tekemällä lisää lapsia?
Se että yksi on ihana ei tarkoita että kaksi olisi ihanampi.
Minä haluaisin toisen, mies ei.
Vaikka vauva-aika oli helppo ja minä olen hoitanut vauvan lähes yksin.
Tämä oli tiedossa jo suhteen alkuaikoina ja tähän tyydyin, vaikka haluaisin itse ainakin 2-3 lasta. Tosin nyt huomaan, että tämän miehen kanssa niitä tuskin enempää kannattaisikaan tehdä: hoidan yksin lapsen ja huushollin...
Minä haluaisin toisen, mies ei.
Vaikka vauva-aika oli helppo ja minä olen hoitanut vauvan lähes yksin.
Tämä oli tiedossa jo suhteen alkuaikoina ja tähän tyydyin, vaikka haluaisin itse ainakin 2-3 lasta. Tosin nyt huomaan, että tämän miehen kanssa niitä tuskin enempää kannattaisikaan tehdä: hoidan yksin lapsen ja huushollin...
Mies haluaisi 2-3 ja minä 0-1. Lopputulos on siis 1 tai ei mitään (=mies vaihtoon). Helppo se on miehen haluta monta kun ei tarvi olla raskaana, synnyttää, imettää ja olla äitiyslomalla. En ole mikään vauvakone, I have a brain you know.
Ensimmäisenkin tuleminen kesti 5 vuotta lapsettomuushoitoineen. Toinen olisi erittäin tervetullut, mutta raskaus ei vain ala - hoidoillakaan.
en ehdi hoitaa enempaa kuin yhden lapsen.
Olemme kummatkin olleet erittäin onnellisia siitä että olemme saaneet olla ainoita lapsia joten lapsilukumäärän jääminen yhteen oli erittäin helppo ja meille itsestäänselvyys.
Vauva-aika ei ollut laisinkaan vaikea eikä pikkulapsivaihekaan. Olimme tehneet päätöksen lapsiluvusta jo ennen kuin ryhdyimme edes hankkimaan lasta.
itselläni on vain yksi lapsi, enkä tiedä, haluanko koskaan enempää.
Sen takia vain kyselen, en vittuillakseni kenellekään:) Haluan vain kuulla ajatuksia heiltä, joilla on 1 lapsi.
Joillekin se lapsiluku tulee vaan täyteen yhdestä lapsesta. Ei siihen mitään syytä tarvita.
Meille oli selvää jo ennen raskautta, että yksi lapsi. Ja vauva-aika oli helppo.