Tuttavapiirissä melkein kaikilla lapsilla harrastus. Yleistä? Ja mistä kotonaoleville seuraa?

Stadin steissillähän näkee näitä lapsia, joilla ei ole harrastuksia!

Mä ainakin aion varmistaa, että lapsillani on jo pienestä pitäen jokin harrastus. Jokin terveellinen mielenkiinnonkohde, josta saa nautinnon.

HArmittaa, kun huomaa, että on niin paljon lapsia, joilla ei ole mitään tekemistä. Maleksivat kaduilla, eivät ole oikein mistään kiinnostuneita, eivät nauti mistään. En toivo sellaista omille lapsille.

Poikani uivat, pelaavat jalista ja sählyä sekä jotai instrumenttia ennen kouluikää.......... toivottavasti *haaveilee*

Meidän esikoinen (5v) käy kerhossa pari kertaa vkossa ja lisäksi tanssitunnilla kerran viikossa. Enempään en halua häntä/meitä sitouttaa, mutta toisaalta siitäkään en halua tinkiä. Olen jossain määrin samoilla linjoilla edeltäjän kanssa siitä, että kannattaa hankkia lapsille joku kiva henkireikä, jottei elämäntavaksi tule yleinen lorviminen. Silti en käsitä näitä nykyajan fudis- yms. treenejä, joissa juostaan kolme-viisi kertaa viikossa - liika on liikaa. Haluaisin harkita lapsillemme jotain itsepuolustusharrastusta sitten heti, kun se vain iän puolesta on mahdollista.

Olen taas sitä mieltä, että tänä päivänä tyrkytetään harrastuksia liikaa lapsille. Kohta varmaan saadaan lukea kun nämä -90 syntyneet (ensimmäiset näiden moni harrasteiden parissa olevat) saavat jo lukioiässä jotain burn out-oireita..



Minustakin tuo kerho on jo harraste. Voittehan käydä vaikka uimassa yhdessä kerta viikkoon. Sekin on jo harraste. Sitten kun lapset ovat kouluiässä ja itse haluavat ehkä kavereiden johdosta alkaa jotain harrastamaan on se eri asia. Silloin se lähtee jo lapsesta itsestään. Mutta niissäkin monet menevät liian pitkälle: on jalkapalloa 4 krt viikossa ja viikonloppuisin pelit. Hmmm...milloin lapsi lepää/lukee kouluun.



Eli älä turhaan stressaa, kyllä lapsesi vielä kerkiää harrastaa:)

jatkuvasti. Sanoisin että ole ihan rauhassa kotona lastesi kanssa kun vielä noin pieniä ja nauttikaa että he eivät käy missään koska sit kun alkaa (omatahtoisesti) harkat olet niihiin aivan loppusluut muutamassa vuodessa. Mun isot lapset ovat nyt 13, 11 ja 10vee ja pikkuinen kohta 2v (hän pääsee sit johonkin kun itse osaa sanoa mitä haluaa, he). Vanhin ei harrasta mitään. 11v futista 3 kertaa viikossa ja oli vielä keväällä kilpajumppaa yhtä usein mut se nyt lopetettiin koska oli pakko valita ettei me seota täysin. 10v myös pelaa futista 3 kertaa viikossa eli taksina ajetaan lähes päivittäin enkä aina muista kuka olin menossa viemään tai hakemaan - ha. Oli ihanaa aikaa kun he eivät harrastaneet mitäään, vaikka onhan se kivaa seistä kentän laidallakin ja seurata pelejä. Alle kouluikäinen ei TARTVITSE mitään ylimääräistä varsinkaan jos on päivät hoidossa, eikä niin pieni voi vaatia ja valita mitä harrastaa vaan vanhemmistahan se lähtee. Kyllä ehditte vielä, älä stressaa...uskon myös että monille lapsille vielä tulee oireita siitä että liian paljon tekemistä lapsuudessa, mitä oireet sit lienee----odotellaan, kai joku sitäkin tutkii joskus...!

6v harrasti viimetalvena muskaria. Muuta meillä ei ole vielä ehditty.



sit 4 ja 6v olivat kerhossa molemmat 3v lähtien.



Tänä syksynä aloitettiin päiväkoti rumba enkä hirveästi ole kaivannut yhtään iltakuljetusta eivätkä lapsetkaan ole kyselleet. Eivät juurikaan halua lähteä kotoa kun ovat sinne päässeet.



Täällä on yhdessä paikassa lasten ja aikuisten jumppa samaan aikaan ja sinne olen ajatellut vääntäytyä 4 ja 6v kanssa kunhan ilmat vähän huononevat. Sinnekin lähinnä itseni takia mutta pojat voivat tulla mukaan jos haluavat.



Tulevaisuuteen oon haaveillut lapsille jotain musiikki ja liikuntaharrastusta mutta ei sellaista jossa pitäisi ravata alvariinsa. Itse oon partiolainen ja sekin olisi hyvä vaihtoehto

mutta komppaan Rosegardenia ja muita samoin ajattelevia. Minulla tyttö 1v ja kerran viikossa käymme vauvauinnissa. Kyläillään kyllä muissa lapsiperheissä aina kun vuorotyöläisten vanhemmat saavat yhteisen ajan järjestettyä... Etukäteen olen miettinyt ettei lapseni elämä tarvitse olla kokoajan harrastuksesta toiseen rientämistä. Välillä saa kuulua myös " äiti minulla ei ole mitään tekemistä" . Välillä voi olla ihan puhtaasti tylsää! Kummasti sitä leikkiä kuitenkin sitten keksii, kun hetken on nuohonnut nurkkia valittaen. Ainakin itse aikoinaan keksin. Ehkä olen ajastani jäljessä tai sitten nämä on niitä näin kuvittelin ennenkuin lapseni pääsivät siihen ikään.. No aika näyttää.. ;-)



Lila75 rv19 ja Sini 1v

Olen kauhulla seurannut alle kouluikäisten harrastamista vielä päiväkotipäivän jälkeen. Hoitopäivä on lapselle täysi työpäivä ja jotenkin tuntuu todella hurjalle, että lapselle ei anneta senkään jälkeen rauhaa. Ilmeisesti vanhemmat käyvät työnsä vuoksi niin voimakkasti ylikierroksilla, etteivät edes huomaa kuormittavansa pikkuisiaan. Sitten tässä on vielä sekin kummallisuus, että monet vanhemmat kertovat väsyvänsä ainaiseen niin alle kouluikäisten kuin koululaistenkin kuskaamiseen harrastuksesta toiseen. Jotakin on ihan oikeasti pielessä.

Lapset siis kotihoidossa ja lapset itse valinneet harrastuksensa tai siis toivoneet. Meille sopii tämä järjestely, mutta jos lapseni olisivat päiväkodissa tuskin veisin heitä iltasella 2-3 kertaa viikossa iltaharrastuksiin! Kyllä jäisi 1 harrastukseen, koska lapset eivät jaksaisi / haluaisi mennä harrastuksiin ja olla erossa vanhemmistaan / toisistaan. Ja me vanhemmat emme haluaisi olla heistä erossa iltojakin. Näin ainakin luulen.



Pojalla kova hinku jalkapalloharkkoihin, mutta tarttee odotta vielä ainakin vuosi!

että lapsen on saatava elää lapsuus rauhassa, ohjelmoimattomana. Ymmärrän, että kotihoidossa olevat lapset tarvitsevat ja haluavat jotain harrastusta, mutta päiväkodissa olevat eivät mielestäni tarvitse. Näen työssäni liikaa jo kymmenvuotiaina loppuunpalaneita lapsia, jotka suorittavat ja miellyttävät vanhempiaan ja ovat virikkeellistetyt uupumukseen asti. Jos varhaisvuosina on jo kokenut kaiken, miten mikään enää voi tuntua miltään? Jääkö silloin muuta vaihtoehtoa kuin vetää päihteitä, jotta saisi jatkuvalle virikkeelle totutetut aivonsa hiljaisiksi?



No, tahallani provosoin, yksilöitähän lapsen ovat, mutta mujeritan kanssa olen täysin erimieltä siitä, mistä mummojen potkijat tulevat. Olihan taannoin tutkimus, jossa todettiin urheiluseuroissa olevien nuorten käyttävän päihteitä useammin kuin muitten... Luovuustutkimuksesta mieleeni on jäänyt, että luovimmat ihmiset olivat niitä, jotka olivat lapsena eläneet vapaasti, kuljeskelleet mietteissänsä, havannoineet maailmaa ilman aikuisen jäykkää ohjausta. Harva heistä oli lapsena ollut ihmelapsi tai nero. Ei se, että on juossut kieli vyön alla lapsesta asti, varjele lapsiamme, vaan ajan puute, rakkaudettomuus, suorittaminen, pärjäämisen pakko ja kelpaamattomuuden tunne.



Oma lapseni on 2-vuotias ja kotihoidossa, eikä hän harrasta mitään ohjattua. Tyttö leikkii, laulaa, sotkee sormiväreillä, möyhentää muovailuvahaa, ulkoilee, pomppii, lukee, riitelee, halii ja -hyi minua- katsoo Teletappeja. Se riittää. Vaikka sekä minä että mieheni olemme muusikkoja, lapsen ei tarvitse soittaa. Jos hän joskus itse välttämättä haluaa, toki hänelle mahdollisuuden annamme, mutta toisaalta tiedämme alan armottomuuden, perfektionismin, työn kovuuden ja välillä ilottomuudenkin.



Jo sana " harrastus" , pitää sisällään sanan hartaus. Harrastus on lapsen itse valittava, oman mieltymyksensä ja intohimonsa mukaan, jotta hän voi tehdä sitä rakkaudella ja hartaudella.



Harrastus voi olla myös ohjelmoimaton elämä. Lapseni ehtii koko ikänsä olla kelloon sidottu suorittaja. Miksi äitinä sysäisin hänet kilpailuyhteiskuntaan ennen aikojaan? Nykymaailmassa pidän tärkeämpänä suojella lasta liialta informaatiolta ja hengästyttävältä viriketulvalta.

" Ei se, että on juossut kieli vyön alla lapsesta asti, varjele lapsiamme, vaan ajan puute, rakkaudettomuus, suorittaminen, pärjäämisen pakko ja kelpaamattomuuden tunne."



Tarkoitan tietenkin, ettei harrastamattomuus aja lapsiamme stadiin maleksimaan, vaan rakkaudettomuus, ajan puute jne.



Johtuukohan tämä ilmaisuni puutteelisuus siitä, ettei äitini vienyt minua vauvana sanataidekerhoon?

Meillä lapset 4v ja 6kk. Ja lapset ovat kotihoidossa. 4-vuotias käy kerhossa 2xviikossa 3 tuntia kerrallaan, lisäksi on liikuntaleikkikoulu ja muskari. Liikuntaleikkikoulu on siitä syystä, että lapsemme on ehkä hieman hitaampi oppimaan uusia motorisia taitoja ja ohjatussa lapsiryhmässä tuo oppiminen käy kuin leikiten. Kotona ja puistossakaan ei oikein suostu kokeilemaan jotain asiaa vaikka näytettäisi esimerkkia.

Muskariin vein tytön, koska pidän sitä hyvänä harrastuksena. Kuulostaa tosi kliseiseltä... No, jos lapset olisivat päiväkodissa, ei varmaankaan olisi edes aikaa eikä energiaa viedä ja käydä näissä harrastuksissa.



Tulevaisuudessa kuitenkin meinaan pitää kiinni siitä, että lapsilla olisi ainakin yksi liikuntaharrastus. Lajia saa vaihtaa ja me vanhemmat emme meinaa lajivalintaan millään tavalla vaikuttaa.

Meillä kotihoidossa 4 v poika ja 1 v tyttö. Poika käy kerran viikossa temppukerhossa isin kanssa ja sen lisäksi käymme perhekerhossa. Poika myös ajaa päivittäin pyörällä, piirtää, juoksee, pelaa palloa, leikkii, tekee hiekkakakkuja, kiikkuu...joskus käydään uimassa, kesällä osallistui kahden päivän jalkapallokouluun. Kerho alkaa pojalla joulun jälkeen eli kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia. Pikkutyttö ei tee mitään erikoista. Minusta tässä on ihan tarpeeksi! Kun joskus menevät päivähoitoon, eivät varmaan harrasta enää mitään, ellei nyt joku liikuntakoulu kerran viikossa.

Eli kerran viikossa hoitopäivän jälkeen on muskari ja viikonloppuna naperouinti. Mutta ei mitään pakottamista ja hirveää härdelliä pidä lapselle järjestää. Tosin poika tahtoo ehdottomasti ulos ja kävelylle ja muuta " urheilullista" joka tapauksessa joka päivä heti kun hoidosta kotiin päästään eli ei ole laisinkaan väsynyt.

meillä lapset 4,5v, 2,5v ja 1v. Vanhin lapsista käy kaksi kertaa viikossa srk:n kerhossa (2,5-3h) ja lisäksi yhtenä iltana liikuntaleikkikoulussa (45min). Tämän lisäksi käymme koko porukalla perhekerhossa. Satunnaisesti uimassa.

Vanhin lapsemme haluaa liikkariin ja minusta se on hyvä, että saa liikkua ikäistensä seurassa, nimittäin tällä hetkellä meillä ei ole päivisin kovinkaan paljon samanikäistä seuraa ja on hyvä, ettei sisarusten tarvitse KOKO ajan olla toistensa kanssa. Tosin vuoden vaihteessa lapset aloittavat päiväkodin (4pvä/vko) ja olen miettinyt pitäisikö liikkari jättää. " ammattilaisten" mielestä kuulemma yhden harrastuksen voi päiväkodin lisäksi pitää. Olen ajatellut katsoa, kuinka tyttö jaksaa ja jos käy raskaaksi, liikkari lopetetaan.

TYtöt 4 ja 5v ja poitsu 11kk.

Tytöt kävi vielä hoidossa ollessaan jumpassa kerta viikossa mut jotenkin tuntui, että tuli aina niin kamala kiire töistä kotiin, ruokaa naamaan ja äkkiä äkkiä äkkiä jumppaan, et päätettiin lopettaa se kun vauva syntyi.

Nyt lapset siis kotona vielä ja käyvät 2x vko srk-kerhossa, 3 tuntia kerrallaan. Mun mielestä se on ihan riittävä " harrastus" tällä hetkellä. Kerta viikossa käytiin sählykerhossa, mut se ei oikein ollut tyttöjen juttu. Nyt ihan nautitaan tästä kotona olosta, pihalla touhuilusta, yhteisistä kävelylenkeistä, kirppisreissuista ja kavereiden luona kyläilyistä. Mun mielestä meidän päivät ja viikot täyttyy ihan ilman harrastuksiakin, välill jopa kiireeseen saakka! En siis kannata balettikerhoja, muskareita, telinejumppia, huilutunteja yms. vielä näin pienille lapsille.



Tuosta kun joku sanoi, että ne lapset joilla ei ole harrastuksia, majailevat steissillä (?) ja kaupungilla...

Jossain määrin olen samaa mieltä, mutta tässähän oli lähinnä kysymys pienten lasten harrasstuksista, ei teini-ikäisten vapaa-ajasta.

Varmasti teini-iässä vaikuttaa se harrastusten LAATU siihen, missä teini aikaansa viettää.

Mutta olen sitäkin mieltä, että jos perhe on tiivis, asioita tehdään yhdessä, leivotaan, retkeillään, pelataan, keskustellaan jne. toisin sanoen vietetään tavallista perhe-elämää yhdessä, ei niitä harrastuksia ehkä kaivata teininäkään - eikä niistäkään lapsista tule kaduillamaleksijoita! Eli kyllä se kaikki lähtee sieltä kotoa, ei harrastuksilla voi " suojella" ketään paheilta. Itse kilpaurheilua yli 10 vuotta harrastaneena voin todeta, että kuka pahoille teille haluaa, löytää tiensä sinne myös harrastuksien parissa. Valitettavasti.

No, tämä ihan aiheen vierestä, pahoittelen!

balettitunneille joten on nyt kerran viikossa satubaletissa. Toinen harrastus on temppujumppa jota on kerran viikossa ½h ja tämä tuli ikään kuin vahingossa kun nuoremman poikamme ilmoitin jumppaan kun hällä tuli niin kova surku kun ei balettiin päässyt ja samalla tuli sitten laitettua isompikin jumppaan. Isommalla on lisäksi vielä kerho kaksi kertaa viikossa. Meillä kaikki harrastukset osuvat kahdelle päivälle joten nuo päivät ovat aika rankkoja mutta niitä kyllä aina odotetaan kovasti. Meillä tosiaan harrastuksiin mentiin vasta kun lapsi itse (siis vanhin) pyysi mutta olen kyllä antanut eri harrastuksista tietoa että lapsi on voinut löytää oman mielenkiinnon kohteensa. Itseäni kun lapsena harmitti kun muilla oli kivoja harrastuksia ja itselläni ei mitään.

1. 8v, 1krt/vko jumppa,kuoro ja partio (koulussa)

2. 6½v 1krt/vko jumppa ja kuoro (eskarissa+hoito 5-7t/pv 6vp/kk)

3. 4v ei harrastuksia vielä (päivähoito 5-7t/pv 6vp/kk)

4. 9kk ( yksityinen hoito noin. 2krt/vko 4-7t/pv)



Itse siis opiskelen ja siksi hoitopaikat kaikilla. Itse olen myös harrastusten kannalla kun kyseessä on yli 5v lapsi. Erityisesti yksi liikuntaharrastus minusta on hyvä, että oppii terveelliset elämäntavat jo lapsena. Nykyajan lapset kun tuntuvat liikkuvan niin vähän. Ainakin meillä koululainen ei millään viitsisi edes reilun kilometrin koulumatkaa kävellä ja 4v välillä kysyy miksen hakenut autolla pk:sta, vaikka matkaa on n. 100m. =).



Itse olen ollut ns. kadulla maleksija nuori murrosiässä. Ja minulla ei ollut koskaan mitään harrastuksia. Asuin pienellä paikkakunnalla ja siellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään muuta tekemistä iltaisin, kun " lorvia kylillä" kavereden kanssa. Aloitin tupakoinnin 14v ja samaan aikaan oli eka " kaljottelu" kokemus. Näiltä myös minä toivon omat lapseni voivan säästää. Kuitenkin se kaveripiiri on se joka vaikuttaa, sille ei voi mitään. ja itse toivon, että harrastusten kautta löytävät itselleen " kunnon" kaverit. Ainakin haluan tarjota heille sen mahdollisuuden, että jokin liikunta, musiikki tai joku muu harrastus kantaisi hedelmää eteenpäin. Liika kuitenkin tässäkin liikaa ja varmasti jokainen meistä yrittää kasvattaa lapsestaan " kunnollisen" omien taitojensa mukaan. Viime kädessä, emme ehkä kuitenkaan voi tietää, miten tässä käy ja kuinka hyvin siinä onnistumme, oli harrastuksia tai ei.

Pojan 2v taapero jumppa on aamupäivällä 1xviikossa missä me käydään (kuopus on siellä mukana) ja sitten lisäksi käydään perhekerhossa. Lisäksi käydään puistossa joka päivä, mutta se nyt on ihan normaalia touhua ei harraste.

Enempää ei mielestäni tämän ikäinen tarvitse ja kun hoidon aloittavat vuoden päästä niin todennäköisesti tämäkin jää sitten pois. Koska hoidossa on ihan tarpeeksi ohjelmaa pienelle.

Jos lapsella on riittävästi seuraa ja tekemistä, ei niitä harrastuksia tarvinne väen väkisin keksiä. Ja liika on aina liikaa, perheellä tulisi olla myös riittävästi yhteistä aikaa.



Olen tosin sitä mieltä, että jonkinlainen urheiluharrastus saisi kyllä lapsella olla jo aika pienestä pitäen. Mieluummin jotain yleistä aluksi, jossa pääsisi leikin varjolla löytämään sen " oman jutun" .



Meidän perheessä asia on ratkaistu yhteisillä harrastuksilla, käymme siis viikonloppuisin koko perheen voimin jumppailemassa. Ja jatkossa kun lapset ovat isompia, menemme koko perheen yleisurheilukerhoon. Musiikkia käymme harrastamassa viikolla ihan sen takia, että huomaan lasten nauttivan siitä niin kovasti. (Itse erittäin epämusikaalisena ihmisenä en koe voivani tarjota lapsilleni heidän kaipaamaansa varhaismusiikkikasvatusta.)

Tai siis, esikoinen kävi toki seurakunnan kerhoa pari vuotta ennenkuin aloitti nyt tänä syksynä eskarin.



Meillä siis pojat 6½, 2v ja 5vkoa. Viime vuonna sain ihme paniikin, että riittääköhän kerran viikossa oleva kerho virikkeeksi tuolle esikoiselle. Kaverintarve oli kova, joten senkin takia aloitimme kaksi harrastusta. 45 minuutin satujumppa kerran viikossa ja sitten semmoinen tanssi/näytelmä -kerho lapsille n. tunti viikossa. Tuo jälkimmäinen ei poikaa oikein innostanut, mutta satujumpassa käytiin aika ahkeraan puolisen vuotta, sen jälkeen sekään ei kiinnostanut.



Kavereita ei tässä pihapiirissä oikein ole, tuossa naapurissa asuu pari kouluikäistä, jotka joskus leikkivät jotakin tuon esikoisen kanssa tuossa ulkona. Tuttavaperheissä on eri ikäisiä lapsia, joita tapailemme kyllä ahkerasti joka viikko.



Nyt, kun esikoinen on eskarissa, hän on aikas väsynyt päivän päätteeksi. Ulkoilemme yhdessä iltapäivällä ja ainakin kerran viikossa koitan noille ulkoiluhetkille järjestää meille seuraa.



Pelkäsin, että tuo 2-vuotias kaipaisi jotain toimintaa ja mietin jo perhekerhon aloittamista, mutta vielä emme siihen ole innostuneet. Poika leikkii innoissaan autoilla ja rakentelee - ja ulkoilemme aamupäivisin joka päivä jokusen tunnin, joten ohjelmaa riittää kyllä.



Nyt, kun esikoinen täyttää helmikuussa 7 vuotta ja hän saa vuodenvaihteessa aloittaa palokunnan, niin siitä tulee hänen ensimmäinen harrastuksensa ja tuntien tuon meidän palomies-isin - siitä tulee pikemminkin elämäntapa kuin harrastus.



Mitään harrastuksia emme lapsillemme väkisin tuputa, sitten kun itse jotakin kaipaavat, niin sitten. Kyllä sitä tässä vuosien saatossa vielä varmasti ehditään jos jonkinlaisissa harkkareissa tätäkin poikalaumaa kuljetella ;-)