Minkä ikäisen lapsen voi laittaa hoitoon?
Aloin tässä miettimään, että koska voisin palata töihin. Onko 7kk ikäinen lapsi liian pieni hoitoon vietäväksi?
Toisaalta voin minä lapsen kanssa olla kotona vaikka 2 vuotta ja mennä sitten töihin.
Tosin tätä asiaa monet kaverit ovat ihmetelleet että miten voisin olla lapsen kanssa niin kauan kotona. Mielelläni minä kotona olisin vaikka aina, jos talous siihen antaisi periksi.
Kommentit (6)
Kyllähän 7kk nyt on mielestäni aivan liian pieni vietäväksi hoitoon. Itse pystyin olemaan 2v3kk kotona ja olen siitä onnellinen. Kannattaako kuunnella muiden mielipiteitä, jos itse haluaisit olla kotona pidempään tai taloudellisesti olisi edes jotenkuten mahdollista?
Mä olin kotona 2 vuotta, sitten lapsi meni (pieneen) tarhaan. Itse halusin odottaa että lapsi puhuu tarpeeksi hyvin että osaa kertoa hoidossa paremmin mitä tarvitsee ja muutenkin haulusin että lapsi osaa esim. syödä itse jne jne. eli ei ole täysin autettava.
Monessa kunnassa minimi-ikäraja on sen noin 9kk, eli sitten kun vanhempainvapaa on ohi, voi viedä hoitoon.
Toki riippuu mihin vie hoitoon.
Yksityisen hoitajan kanssa voi tehdä ihan sellaisen sopimuksen kuin haluaa.
Riippuu paljon lapsesta ja tilanteesta.
Meillä 7kk jää isänsä kanssa kotiin ja 9,5kk menee tutulle pph:lle (veljensä on myös samalla hoitajalla).
mutta työjärjestelyjen takia lapsi oli hoidossa 10pv/4vk. Lisäksi hän oli hoidossa toisessa, meille läheisessä perheessä. Hoitopäivät alle 8h.
Ainakin meidän lapsemme olisi ollut tosi pieni päiväkotiin tuossa iässä. Kannattaa miettiä hoitopaikkaa ja hoitopäivien määrää ja pituuttaa, ne ratkaisee enemmänkin kuin vain se yksityiskohta minkä ikäinen lapsi on.
ajattelin myös että 7kk on liian nuori. Tästä tuli vaan puhetta kun kaverini on laittamassa 6kk ikäistä lastaan hoitoon, että hän pääsee töihin kun on niin tylsää olla lapsen kanssa kotona.
Minäkin haluaisin että lapsi kävelisi ja osaisi edes vähän puhua ja touhuta vähän jotain. Ettei tarvitse yksin istua nurkassa kun ei osaa tuoda tarpeitaan esiin.
Taloudellisesti meillä varmasti on mahdollista että olen 2vuotta kotona.Ja minä en lapsen kanssa tylsisty :)
ap
kellään nyt ollut mielipidettä tähän asiaan?
ap