Miten menetellä? 4v isovanhempien kanssa viikoksi

joita en misään tapauksessa "lähettäisi" viikoksi ikävöimään vanhempiaan.

Harvakseltaan ovat olleet mummin ja papan luona yön kerrallaan. Ja isän kanssa toisten isovanhempien luona 2-3 yötä, mutta silloinkin etenkin esikoisella on jo kovasti äitiä ikävä.

Eihän se oikein vielä ymmärrä, mitä ulkomaille meneminen edes tarkoittaa, vaikka miten selittäisi. On kyllä läheinen isovanhempien kanssa, mutta nyt on tullut joku uusi vaihe, että on 'oppinut' jännittämään sitä, että on yötä pois kotoa. En osaa sanoa.. pitäisiköhän tehdä joku koereissu.

t. ap

Haluaako lapsi itse lähteä? Onko innoissaan vai ei? Pikkuikävä on varmasti täysin luonnollista, mutta ei tietenkään tarvitse lähteä, jos oikeasti tulee enemmän ikävä. Kyse on kuitenkin vapaaehtoisesta jutusta, jonka pitäisi olla kiva.

Etenkin jos lapsi itse asiaa vähänkään enemmän epäröi, niin sitten peruuttaisin reissun.

Lapsesta tuo niin riippuu ja sitten siitä miten läheiset suhteet isovanhempiin on. Meillä isovanhemmat ovat aina olleet vähintään viikoittain lasten elämässä, ja isoa ikävää ei varmasti senkään takia ole tullut.

Ja viime vuonna ei olisi ollut ongelmaa. Luin, että muistin kehittyminen opettaa myös ikävöimään, kun tietää paremmin, että on erossa ja ajan käsitys on selvempi.

Eli nyt ikävöinti on vasta alkanut, en vielä tiedä, vaikka menisi saman tien ohikin, on niin paljon isovanhempiensa kanssa.

ap

joita en misään tapauksessa "lähettäisi" viikoksi ikävöimään vanhempiaan.

Harvakseltaan ovat olleet mummin ja papan luona yön kerrallaan. Ja isän kanssa toisten isovanhempien luona 2-3 yötä, mutta silloinkin etenkin esikoisella on jo kovasti äitiä ikävä.

Me on aina jouduttu vähän patistaa lasta lähtemään isovanhempien mukaan ja aina on ollut superkivoja reissuja. Juuri siksi patistan, koska tiedän, että lapseni nauttii matkasta loppujen lopuksi. Max 2 itkuista ikävä soittoa on viikon aikana tullut ja nekin illalla nukkumaan menon aikoihin ja juteltuamme rauhoittuu ja kertoo mitä kivaa on tenhyt.

Jos olisitte itse lähdössä reissuun, niin tuskin perusitte, vaikka lapsi ei lähtöänne halua. Lapsella ei ole tunteita, ainoastaan muilta opittuja reaktioita. Sanotte, että sinne reissuun hän menee ja sillä selvä, siellä on kivaa. Isä ja äiti määräävät, että sinulla on kivaa ja jos itket ja valitat, et enää koskaan saa tulla kotiin.



Niin lapsi lähtee iloisin mielin ja kaikilla on hyvä olla.

Ap.sta tuli jotenkin mieleen mun käly joka kasvattaa lasta lyttäämällä ja pelottelemalla. Esim. jankkaa lapselle tarpeeksi monta kertaa ettei voi ikävän takia jäädä yöksi tai mennä mökille, niin lapsi ei varmasti halua jäädä yöksi ja mennä mökille. Tai jos on uusiruoka, niin ennenkuin lapsi saa edes maistaa niin alkaa jauhaminen ettet sinä varmasti tykkää tästä, ei äitikään tykkää. Mitään uutta asiaa ei voi kokeilla tai harjoitella, kun ei kumminkaan äidin mielestä osaa ja niitä epäonnistumisia pitää jankuttaa lapselle uudestaan ja uudestaan.

Mä en osaa edes aloittaa kuvaamaan, miten karmean kuvan sun lastenkasvatusmetodeista tosta viestistä saa. Puistattaa...

Jos olisitte itse lähdössä reissuun, niin tuskin perusitte, vaikka lapsi ei lähtöänne halua. Lapsella ei ole tunteita, ainoastaan muilta opittuja reaktioita. Sanotte, että sinne reissuun hän menee ja sillä selvä, siellä on kivaa. Isä ja äiti määräävät, että sinulla on kivaa ja jos itket ja valitat, et enää koskaan saa tulla kotiin.

Niin lapsi lähtee iloisin mielin ja kaikilla on hyvä olla.

Jos olisitte itse lähdössä reissuun, niin tuskin perusitte, vaikka lapsi ei lähtöänne halua. Lapsella ei ole tunteita, ainoastaan muilta opittuja reaktioita. Sanotte, että sinne reissuun hän menee ja sillä selvä, siellä on kivaa. Isä ja äiti määräävät, että sinulla on kivaa ja jos itket ja valitat, et enää koskaan saa tulla kotiin.

Niin lapsi lähtee iloisin mielin ja kaikilla on hyvä olla.

Mietin ensin itsekseni ja mieheni kanssa.

Ja vaikka olisinkin puhunut, ei siitä silti tuollaista kuvaa varmasti tulisi, mitä kirjoitat. Huoh.

En ikinä ymmärrä, missä maailmassa jotkus kirjoittajat täällä liikkuvat, ihan kuin luettaisiin täysin eri viestejä.

-ap

Ap.sta tuli jotenkin mieleen mun käly joka kasvattaa lasta lyttäämällä ja pelottelemalla. Esim. jankkaa lapselle tarpeeksi monta kertaa ettei voi ikävän takia jäädä yöksi tai mennä mökille, niin lapsi ei varmasti halua jäädä yöksi ja mennä mökille. Tai jos on uusiruoka, niin ennenkuin lapsi saa edes maistaa niin alkaa jauhaminen ettet sinä varmasti tykkää tästä, ei äitikään tykkää. Mitään uutta asiaa ei voi kokeilla tai harjoitella, kun ei kumminkaan äidin mielestä osaa ja niitä epäonnistumisia pitää jankuttaa lapselle uudestaan ja uudestaan.

kukaan ei kysy lapselta. Tosin 4vee ei - ainakaan meillä -ymmärrä oikein, mitä viikon reissu ulkomailla tarkoittaa, kun ei ole ollut.

Mä en osaa edes aloittaa kuvaamaan, miten karmean kuvan sun lastenkasvatusmetodeista tosta viestistä saa. Puistattaa...

Jos olisitte itse lähdössä reissuun, niin tuskin perusitte, vaikka lapsi ei lähtöänne halua. Lapsella ei ole tunteita, ainoastaan muilta opittuja reaktioita. Sanotte, että sinne reissuun hän menee ja sillä selvä, siellä on kivaa. Isä ja äiti määräävät, että sinulla on kivaa ja jos itket ja valitat, et enää koskaan saa tulla kotiin.

Niin lapsi lähtee iloisin mielin ja kaikilla on hyvä olla.

Jos nyt ennen viikon reissua kokeilisi parin yön reissua mummolaan? Kokeilisi, miten se sujuu? Jos sujuu hyvin, varmaan menee ulkomaillakin hyvin. Mutta jos ikävöi tuon ajan, niin jättäisi ulkomaan reissun väliin.



Ja jos ikävöi nyt kovasti mummolassa, voisi isovanhemmat itsekin ymmärtää, että ulkomaanreissu on silloin vähän liikaa lapselle.

Ihan sama kuka suuttuu ja kuinka paljon.

on ollut viikonloppuja yökylässä. Lapsella on iltaisin ikävä äitiä ja isää. Yöt ovat toisinaan rikkonaisia. En edes kuvittelisi haluavani ko. lasta mukaan matkalle. Se olisi ankea kokemus lapselle ja itsellenikin. Pidän lapsesta ja meillä on mukavaa yhdessä. Voisihan se olla että vuoden kulutta kun lapsi on 4 1/2v. on tilanne jo toinen...

ensin lapsen tunteet ja sitten vasta isovanhempien, mutta miten siitä puhua heille...rauhallisesti ja suoraan.

Meidän 5v ei kestä olla kuin max 2 yötä pois kotoa olemme me mukana tai emme. Kun taas 3v ei välitä missä on ja ketä mukana kunhan on kivaa tekemistä. Ja näin on ollut aina, ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä. Eli esikoista en pakottaisi matkalle, etenkään ilman vanhempia, koska illat menisivät itkuksi ja ikäväksi ja kotiin palattuaan hän olisi viikon kärttyinen ja hakisi kaiken huomion, jotta varmistuu siitä että rakastetaan edelleen. 3v taas laskisin, ei tarvitsisi edes epäröidä, sillä vaikka koti-ikävä iskisi hänelle riittää kun sanoo, kohta mennään kotiin nyt pidetään kivaa!



Sinä tunnet lapsesi parhaiten, joten sinä saat myös päättää lähteekö hän vai ei. Lapsen ei missään nimessä pidä tietää sitä, että isovanhemmille tulee paha mieli, jos hän ei lähde. Ketään ei tarvitse miellyttää, etenkin jos siitä tulee itselle paha olo.

edes itse päättää tämän asian. Lapsella ei ole ennen ollut juuri ikävä, se on nyt vasta kehittynyt ja sittenkin, onko se nyt niin vakavaa. Jos iltaisin vähän harmittaa, mutta muuten on kivaa...

Hmm.

ap.

Ihan sama kuka suuttuu ja kuinka paljon.

Haluaako lapsi itse lähteä? Onko innoissaan vai ei? Pikkuikävä on varmasti täysin luonnollista, mutta ei tietenkään tarvitse lähteä, jos oikeasti tulee enemmän ikävä. Kyse on kuitenkin vapaaehtoisesta jutusta, jonka pitäisi olla kiva.



Etenkin jos lapsi itse asiaa vähänkään enemmän epäröi, niin sitten peruuttaisin reissun.



Lapsesta tuo niin riippuu ja sitten siitä miten läheiset suhteet isovanhempiin on. Meillä isovanhemmat ovat aina olleet vähintään viikoittain lasten elämässä, ja isoa ikävää ei varmasti senkään takia ole tullut.