Voiko kummiudesta tulla rasite

jäänyt todella etäiseksi ja niin olen kyllä vähitellen tarkoituksella tehnytkin. Eka kummilapsista on todella rakas, välimatkaa on 2000 km, näemme kerran joskus kaksi vuodessa, mutta meillä vaan pysyy suhde lämpöisenä ja en usko sen muuttuvan koskaan. Poika on jo 13v. Kaksi tyttöä on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta synttärit ja nimpparit vietetään ja vähintään pari kertaa vuodessa näemme muuten vaan. Ikinä en ole mitään omaa spesiaalia järjestänyt, muuta kuin että saa tulla maalle leikkimään aina kun tahtoo.



Mutta tämä yksi on kyllä sellainen "taakka", joka kaduttaa, että piti lupautua. Äitinsä oli opiskelukaveri ja veikkaan, että pyysi minua samalla hoitajaksi ja rahan lainaajaksi. Nyt ei onneksi enää pojan nimissä rahaa pyydä (en siis ole antanut) ja muutenkin sen pojan perhe-elämä taitaa olla sossujen hoidossa. Yleensä kun kysytään sanonkin, että minulla on 3 kummilasta. Julmaa, mutta tuskinpa minä sen yhden elämää saisin paremmaksi.



Miettikää ennen kuin lupaudutte kummiksi, etenkin kaverin lapselle!

ja he ovat vielä niin pieniä, etten voi esim. soitella ja jutella puhelimesa heidän kanssaan. TOinen asuu kaukana ja tapaamme varmaan keskimäärin 2 kertaa vuodessa pitkän välimatkan takia. TOinen asuu lähellä ja häntä pyrin näkemään useammin. Kun asuu lähellä, on helppo mennä yhdessä puistoon ulkoilemaan yms.



Olen ajatellut, että kun lapset kasvavat, pyrin pitämään yhteyttä heidän itsesnsäkin kanssa soittelemalla, kirjoittelemalla, sähköpostilla jne. TOivoisin, että lähellä asuva kummilapsi voisi esim. koululaisena tulla yksinkin meille kyläilemään. Nyt muistan heitä synttäreinä ja jouluna ja lähettelen silloin tällöin kortteja. Ja tietysti vanhempien kanssa juttelen heidän kuulumisiaan.



Mutta on ihan ymmärrettävää, jos kummilapsia on paljon, ettei jokaisen kanssa ehdi ihan hirveästi olla yhteydessä. Mutta ei se välttämättä tarkoita sitä, ettei kummius olisi onnistunut. Tärkeintä on mun mielestä se, että tuntee lapsen ja osoittaa olevansa kiinostunut hänen asioistaan ja on sillä tavalla tuttu, että kynnys esim. jutteluun on matala. Mutta jos kummilapsia on vaikka 10, niin ehkä kaikkien kanssa ei saa muodotettua läheistä suhdetta.

Mulla on kaksi kummilasta, 8vtytto ja 3kk ikainen vauva. Mulla on nykyaan valimatkaa vanhempaan kummilapseen 600km ja nahdaan aina kun kayn synnyinkaupungissa. Muistan synttari ja joululahjalla, joskus saatan jotain muuten vaan antaa, harvemmin. Tama tytto on siskoni lapsi,joten senkin puolesta yhteydenpito helppoa. Kun viela asuimme samassa kaupungissa ja kummilapsi oli pienempi,han oli meilla yokylassa 3-4kertaa vuodessa ja aika usein hoidin hanta paivalla pari tuntia. Toinen kummilapsi on ystavani lapsi ja jollain tapaa kaduttaa kummius. He kans pyysivat mua kummiksi niin yllattaen (jo lapsen synnyttya) etta lupauduin kummiksi. Vauva on tietysti viela pieni etta ei hanta voisi hoitoon ottaa tms. Mutta jossain maarin otan paineita kummiudesta. Olen ajatellut,etta riittaa kun muistaa synttari ja joululahjalla (tai kortilla) ja kun tavataan kaverini kanssa niin pitaa lasta sylissa ja antaa edes pienen ajan vain kummilapselle. myohemmin kun lapsi kasvaa niin joskus jos soittaa tai laittaa viestia niin ok. On kummin ja kummilapsen asia minkalaiseksi suhde muodostuu. kaikista ei tule niin laheisia, muistaminen tarkeinta. tietenkin laheinen suhde on molempien elamaa rikastuttava asia, mutta kummin ei pitais ottaa siita paineita

Mäkin pidän enempi sisaten kuin kavereiden lapsiin yhteyksiä.En tiedä mitä multa odottivat,rahaa mulla ei ole,eikä ole kyllä aikaakaan.Täytyisi vähän skarpata ja alkaa lähetellä vaikka silloin tällöin kortteja.Tuntuu vain kaverin muksu niin etäiseltä jo nyt vaikka pieni onkin.Onneksi sen lapsen toinen kummi on aktiivisempi.Tuntuu et omat lapsetkaan ei saa riittävästi huomiota,niin miten sitä riittäisi muille.Mut en mä ala ottaa paineita tästä enempää,enkä viitti väkisin alkaa touhuamaan mitään.T:ap

Kyllä kummiudesta on joissakin tapauksissa tullut  suuri ja ahdistava rasite.  Toisilla vanhemmilla on sellainen käsitys, että kummi menee naimisiin kummilapsen  perheen kanssa ja luopuu muusta elämästä ja omasta perheestäänkin, jos on yksinelävä nainen. Jokaisen elämässä on omiakin asioita ja  muita ihmissuhteita. Vaikka kummiudesta ei voinut aikaisemmin kieltäytyä, niin jokaiselle kummille pitää antaa henkinen vapaus toimia hänelle sopivalla tavalla. Painostus vieroittaa kummilapsesta.  Ei sellaisesta kukaan pidä. Minullakin on niin monta kummilasta,  että en voi olla kaikille läheinen. Ehkä aika on muuttunut, mutta aikaisemmin varsinkin yksinelävään naisihmiseen asetettiin joissakin perheissä ihan hirveitä odotuksia.  Mutta on minulla ihan mukavia kummilapsisuhteita ja sisarusten lapset ovat luontaisesti läheisiä kun on yhteinen suku ja monia yhteisiä ystäviä. Ja kyllä se, millainen suhde muodostuu lapseen riippuu kummin ja kummilapsen vanhempien suhteesta. 

Minä lupauduin aikoinaan kummiksi ystäväni lapselle, tuolloin minulla ei ollut vielä omia. En ole koskaan ollut erityisemmin lapsirakas (muuta kuin omia lapsiani kohtaan)  mutta kohteliaisuudesta myönnyin.

Kyllä vaan olimme väkisin naimisissa tuon perheen kanssa sitten siitä lähtien. Asuimme mieheni kanssa synnyinseudullani ja tämä ystäväperhe oli muuttaanut etäämmälle. Aina kun he tulivat vanhempiaan tapaamaan ja heräsivät aikaisin, olivat heti meidän oven takana. Kyläily kesti usein jopa kuusi tuntia, mitään kiirettä ei näyttänyt olevan eikä kysyneet olisiko vierailuaika sopinut meille. Tulivat kuin kotiinsa; vaippoja vaihdettiin surutta valkoisen päiväpeiton päällä ja ahteri ei noussut siinäkään vaiheessa sohvalta kun vanhempi lapsi nappasi eteisestä kynttilän käteensä ja veteli peiliovien peilit punaista steariiniraitaa täyteen. Steariini lähtee muuten peileistä vain tärpätillä, tuli sekin opittua sitten ja sekin, ettei sunnuntaina auki olevissa kaupoissa myydä tärpättiä.

Lapsen vinkuessa jossain vaiheessa nälkäänsä, kyseltiin onko meillä koska ruoka-aika kun lapselle pitäisi antaa jotain ja hekin voisivat vaikka syödä meillä niin heillä ei olisi sitten kiirettä takaisin mummolaan. Tai kun kuulivat ettei meillä ole juuri mitään lapsen välipalaksi sopivaa, niin sitten vaivoin lähtivät, äitiliini huhuili miehelleen:  "Make hei, ei näillä oo hedelmiä eikä jugurttia, meidän pitää vissiin nyt sitten lähtä mummolaan".

Ja kun meille oltiin muuraamassa pihakeittiöön grilliä, äitiliini sai idean "Hei mä tiedän, mehän voitais pitää grillijuhlat, käsketään mun siskot lapsineen tänne ja te voisitte ostaa vaikka jotain pihviä ja lapsille nakkeja tai jotain niin me tuodaan salaatti, joo niin me tehdään!". No ei muuten tehty.

Aina kun äitiliini aloitti "Hei mä tiedän...", sieltä tuli suurinpiirtein jotain heidän ko suvun ja lapsikatraan syöttämiseen tai lasten kaitsemiseen liittyvää ideaa.

Lapsen synttäreitä ennen sain kuulla mitä lapsi tarvitsee, eli ohje lahjaa varten. Yleensä se olisi ollut minulta sitä kalleinta jota eivät itse voineet ostaa; Reimatec haalaria, kahden istuttavia sporttisia lastenvauuja, sänky, turvaistuin jne jne.

Ja lapsen kaitsemiseen liittyviä suutahtamisia kun en alkanut lapsenlikaksi "Kuule, pitäähän meidänkin päästä joskus johonkin hoitaan meidän parisuhdetta ja pitäähän sun HARJOITELLA jos teillä on joskus omia lapsia !"

Onneksi välimatkaa tuli ja tämä jankuttaminen loppui kun muuttivat kauemmaksi. Lakkasin ihan tarkoituksella pitämästä yhtään mitään yhteyttä.

Mitä muuta kummius on kuin rasite? Jos lapsen kanssa haluaa olla tekemisissä, se onnistuu ilman kummin rooliakin. Kummi on lahja-automaatti, jonka tärkein tehtävä on auttaa lapsen vanhempia vanhemmuuden vuosi vuodelta paisuvissa kustannuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuta kummius on kuin rasite? Jos lapsen kanssa haluaa olla tekemisissä, se onnistuu ilman kummin rooliakin. Kummi on lahja-automaatti, jonka tärkein tehtävä on auttaa lapsen vanhempia vanhemmuuden vuosi vuodelta paisuvissa kustannuksissa.

No se ei ole ollut lähtökohtaisesti kummiuden tarkoitus vaan itse siitä me ollaan sellainen tehty.

Jokainen "huono kummi" saisi katsoa peiliin, minäkin, ja miettiä miksi ne välit siihen kummilapseen on vain lahja-tasolla.

Itse kyllä mietin että miksi lapselle nykyään valitaan niin monta kummia, miksi esim. kaksi ei riitä? Aiheuttaa helposti sen että yhdellä ihmisellä on liikaa kummilapsia ja se tuottaa painetta niin rahankäytössä kuin ajankäytössäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuta kummius on kuin rasite? Jos lapsen kanssa haluaa olla tekemisissä, se onnistuu ilman kummin rooliakin. Kummi on lahja-automaatti, jonka tärkein tehtävä on auttaa lapsen vanhempia vanhemmuuden vuosi vuodelta paisuvissa kustannuksissa.

Juuri näin! Yksi kummilapsi on ja siinäkin on yksi liikaa.. Jo kauan olen vältellyt näitä kummilapseni ahneita vanhempia ja yrittänyt pitää yhteydenotot minimissä. Taatusti ei sellaista pyytäjää vastaan tule että enää kummiksi erehtyisin.

Otan osaa. On ihmiset kyllä omituisia. Minä kun olin kauan "vanhana piikana"  kuten kummilapsellekin opetettiin, niin jouduin lasten likaksi yhtenään kun en osannut pitää puoliaika. . Kerran kokeilin ja sanoin, että mulla on nyt vakava seurustelusuhde menossa ,kun ei kerta kaikkiaan huvittanut mennä viettämään taas yksinäistä lauantaita vieraisiin nurkkiin. Niin siihenhän kummilapsen äiti ( joka itse oli ns vanhana piikana paljon kauemmin), että anteeksi "eihän suo sitten voi vaatia tulemaan, kun sulla on poikaystävä". Olin niin helpottunut, että en ymmärtänyt edes loukkaantua. Vaikka mitäpä sitä tyhmille ja ymmärtämättömille ihmisille voi edes loukkaantua. Tosin, olisin ollut varmaan paljon mieluummin lapsenvahtina, jos mulla olisi ollut vaikka se poikaystävä seurana. Kummilapsen äiti oli itse viettänyt varsinaista bilenuoruutta ja kaipa hän sitten valitsi minut  koska olin niin nynny ja kunnollinen ja uhrautuvainen.  Ja vaikka mitä. Ja koko ajan haukuttiin, vaikka syytä ei kyllä ollut. Joskus tuntuu, että ei niillä ollut mitään muuta puhuttavaa kun kummin elämä ja raha-asiat ja se, että kummi ei muka käynyt tarpeeksi kylässä, vaikka lapsi annettiin syliin.. ( tääkin vielä). Minusta olisi kyllä parempi, että niitä kummeja olisi monta,  niin sitä yhtä ja ainoaa ei kiusattaisi jatkuvasti. Kun se toinen  kummi oli vielä mies, niin eihän siltä mitään vaadittu....oli se elämä silloin kyllä hirveää ja kummiuden kun pitäisi olla ilo ja kunnia...kattia kanssa....

Kummius on rasite, mutta etenkin se on sitä silloin, kun kummilapsi ei ole oma sukulainen. Kummiudesta kieltäytyminen on silti vaikeaa, olisi parempi, että lapsen vanhemmat miettisivät tarkkaan, keneltä kummiutta pyytävät. Oman kummilapseni vanhemmat olin oppinut tuntemaan vasta muutaman vuoden, kun kummiksi kysyttiin, enkä luonnollisestikaan omaa vahvoja tunnesiteitä kyseiseen perheeseen; varsinkin, kun tämä ystävyyssuhde kummilapsen äitiin tuntuu sekin olevan rasite. Silti minusta leivottiin sylikummi. Lupauduin kummiksi ehdolla, että olen sitten sellainen kummi kuin olen. Rasittavinta asiassa on se, että äiti on alusta alkaen tilittänyt sitä, miten tärkeä kummi on, ja miten paljon hän on jäänyt paitsi lapsena, kun hänen omat kumminsa eivät huomioineet häntä. Vaikka tämä luo paineita, pysyn alkuperäisessä ajatuksessani, että en voikaan tuntea tätä perhettä kovinkaan läheiseksi. Pienistä varoistani kustannan toki tälle rikkaan perheen tenavalle nimipäivä- , joulu-, ja syntymäpäivälahjat, ja osallistun jonkin verran lapsen elämään. Sehän ei varmaankaan riitä, kun perheen toisen lapsen kummi (täti) vie omaa kummilastaan ulkomaan matkoille muun muassa, ja siitä minulle luonnollisesti mainitaan :p. Olen muutenkin sitä mieltä, että lapsia kasvatetaan aivan väärin; vertailemalla muihin (kuinka paljon etevämpiä, parempia ja hyväkäytöksisempiä nämä perheen omat lapset ovat) tai kehumalla jatkuvasti ilman että omissa lapsissa nähtäisiin pienintäkään rikkaa. Kummilapsesta onkin kovaa vauhtia kasvamassa oman äitinsä näsäviisas ja mariseva kopio, joka näkee syyn olevan joka kerran jossakussa toisessa- ei koskaan omassa itsessään. Mutta edelleen aion pitää kummiuden linjani; olla yhtymättä jatkuvaan ylenpalttiseen lapsen ylistykseen ja tarjoamalla "etuisuuksia" vain kohtuullisesti. Ja toivon, että nämä loput kummivuodet kuluvat nopeasti. Ripillepääsyn jälkeen lahjominenkin tulee taatusti loppumaan. Pois lukien ylioppilasjuhlat tms. Kortteja voin tietysti lähettää ripillepääsyn jälkeenkin.

Olen lopettanut kummiaktiviteetit ripille pääsyyn. Nyt kaikki omat kummilapset ovat käyneet ripillä, eikä uusia tule, koska en ole enää aikoihin kuulunut edes kirkkoon.

Itse kieltäydyin pyydetyistä kummitehtävistä monestakin eri syystä, sisältäen yllämainittuja tekijöitä. Oli helpompi sanoa, etten kuulu kirkkoon sen sijaan, ettei lahjomisvastuu kiinnosta.

Tarinasi tuntuu niin tutulta....

Kolme kummilasta, ei sukua vaan ystävien lapsia. Lapsenvahtina en ole ollut ja ilmoitinkin sen jo silloin kun kummiksi pyydettiin, ei ollut ongelma. Edelleen ystävä lasten äitien kanssa, asutaan samalla paikkakunnalla ja lapsiakin näen. Synttäri- ja joululahjat rippikouluikään asti ja sen jälkeen yo, valmistumiset ym. Olen ylpeä kaikista kolmesta ja kiva kun on pyydetty kummiksi vaikka en ole mikään "superkummi" ollutkaan. Äidit ovat tyytyväisiä kun olen heidän lapsiaan aina muistanut.

Olen kaverin lapsen kummi ja on käynyt niin, että kaverin kanssa olen kasvanut aika eri suuntiin ja valitettavasti en myöskään pidä kummilapsesta ihmisenä. Kyllä harmittaa että tuli luvattua, eniten lapsen puolesta. Kaveri myös on vihjaillut, että haluaisi että kummit antaisi lapselle aikaansa. Joskus niin teen, mutta velvollisuus se on ja kauhean ahdistavaa teeskennellä kiinnostusta. Olen miettinyt, jos joskus keräisi rohkeutta ja kysyisi, haluaisivatko he valita lapselle jonkun sopivamman, niin voisin hyvillä mielin jättäytyä taka-alalle. Kirkko ei liity tähän kummiuteen.

Kummastelen miten joillain perheillä on noin kovat vaatimukset kummiuden suhteen. Miellän kummit itse lähinnä jonkinlaisena lapsen ystävänä tai hyvänä haltijana, joka voi halutessaan huomioida lasta erityisesti. En vaadi enkä odota kummeilta yhtään mitään. Minulla on omia lapsia useampi ja myös monta kummilasta, joita olen huomioinut vaihtelevasti oman jaksamiseni ja tilanteen mukaan. Kyselen kuulumisia kun näen, ostan silloin tällöin lahjoja etenkin jos osallistumme synttäreille. 

Kummin tehtävähän on kirkon mukaan auttaa vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Ja rukoilla lapsen puolesta.

Missä lahjat ja raha?

Jotenkin lohdullista lukea näitä. Itse haluaisin todella kovasti kummiksi, että olisi lapsi jonka kanssa saisi viettää aikaa, sillä kovasti alkaa näyttää, että jään lapsettomaksi. Ongelmani lienee se, että olen useimpien kavereitteni hyvä ystävä, mutta en kenenkään se kaikkein paras ystävä + monesti kummit valitaan suvusta. Mutta ehkä se sitten saattaa olla onni onnettomuudessa. Itselläni vaan on jotenkin niin kamala kummilapsen kaipuu, ehkä vaan valitsen jonkun kaverin lapsen ja alan hukuttaa sitä huomioon ja pyytää vanhemmilta lainaan :D

Hyvät kumit ja muut

Olen lukenut kaikki tähän linkkiin kuuluvat kirjoitukset mielenkiinnolla, koska itsekin olen kaiken kokenut kummi. On mukavia kummilapsisuhteita, mutta myös niitä, joita olen velvollisuudesta pitänyt yllä.

Omassa lapsuudenkodissani kummius oli mutkaton juttu. M eidän perhe oli sosiaalinen ja vieraita kävi paljon ja kummit, jos ehtivät muiden muassa. Keltään ei mitään odotettu.  Ympärillä oli monenlaisia mukavia ihmisiä. Tästä johtuen en itse voinut tajuta, että kummius on ollut joissakin kaveriperheissäni jotain suuren suurta ja velvoittavaa. Esimerkiksi yksi kummilapsi syntyi uudenvuodenaattona ja tämän äiti ei ollenkaan ymmärtänyt, että halusin nuorena ihmisenä viettää juhlaillan kaverien ja perheeni kanssa. Raketit kuin räiskyivät kummilapselle, joten nuoren kummin olisi pitänyt luopua omista ystävistään ja tulla synttärikakulle silloin.  Kerran pari meninkin, mutta eihän se riittänyt. .Perhe ei ollut minulle edes kovin tuttu. Niin vähän aikaa oli tunnettu ennen kuin minulle ilmoitettiin, että olen sitten kummi. 

Minulla on läheinen ystävä, jonka lapsi on minulle läheinen, koska ystäväni on 

tärkeä ja samanhenkinen. Sisarusteni lapset ovat kaikki tärkeitä, olivat sitten kummilapsia tai ei. Heitä olen myös vienyt pienille reissuille. Mutta jos vieraat kummilapsen vanhemmat sotkeutuvat elämääni ja  arvostelevat, niin enpä ole koskaan halunnut maksaa heidän lastaan ihmeemmin pienistä rahoistani. Lahjatx olen kyllä tunnollisesti ostanut oli rahaa tai ei.

Kerran kun tämän vieraampi teini-ikäinen kummilapseni tuli äitinsä kanssa kylään, hän kävi jokaisen maton ja sohvapöydän läpi ja kysyi hinnat jne tyyliin, joka kertoi paljon, mistä kotona oli puhuttu eli kummitäti oli ostanut itselleen jotain, vaikka kummitädillä oli kummilapsi...Kukapa tuosta ei ärsyyntyisi.

Suurin osa kummilapsisuhteista on kuitenkin toiminut ihan ok. Mutta ainahan joukkoon mahtuu joku vähemmän rakas....

Sinulle, joka kaipaat kummilasta sanoisin, että kun olet vapaa, etkä sidottu kummin velvollisuuksiin, on antaminen kivempaa ja aidompaa. Ja jos löydät elämääsi jonkun ihanan lapsen, niin kyllähän kirkonkirjoihin voi aina lisätä kummin. Lisätä voi, poistaa ei.