Lue keskustelun säännöt.
Maailman paskin äiti?
20.06.2010 |
Sain lapsen todella nuorena, vain 20-vuotiaana. Kun kerroin raskaudestani äidille, äitini soitteli minulle monta viikkoa vain haukkuakseen minua. Mies muuttui raskausaikana todella poissaolevaksi ja synnytyksen jälkeen masennuin, mikä sai miehen lisäämään poissaoloaan entisestään. Olin aivan pulassa, sillä minulla ei ollut yhtäkään ihmistä, jolle olisin voinut puhua tai pyytää avukseni ilman, että olisin saanut kuulla olleeni liian nuori äidiksi. Olin vauvan kanssa kahdestaan välillä viikonkin, enkä voinut kysyä mitään muualta, kuin neuvolasta. Luulin, että neuvolassakin minua pidetään surkeana äitinä ikäni vuoksi ja siksi, että kuulin sitä niin paljon ympäriltäni.
Nykyään suhteemme on kunnossa, lapsi on ihana kolmevuotias ja olen selvinnyt mielestäni ihan kunnialla äitiydestäni.
Käyn ulkona noin kerran kuukaudessa. Äitini väittää hoitavansa lastamme mielellään, mutta riidan tullen sanookin, että JOUTUU hoitamaan lasta sillä aikaa, kun minä ryyppään (todellisuudessa en juo itseäni humalaan käydessäni ulkona, enkä yleensä edes ole kovin myöhään). Olen kuulema kotiäiti siksi, että olen niin tyhmä ja laiska, enkä siksi että pidän kotihoitoa lapselle parempana. Lisäksi äitini käyttää riidan tullen kaikkea sanomaani minua vastaan ja antaa sille vielä lisämerkityksiä tarpeen mukaan.
Sekä äitini, että mieheni ovat sitä mieltä, etten saa koskaan haaveilla toisesta lapsesta.
Äitini siksi, että olen hänestä niin epäonnistunut äitinä. Hänen mielestään olin vain laiska ja itsekäs, eikä synnytyksenjälkeistä masennusta ole olemassakaan.
Mieheni ei halua enää koskaan toista lasta, koska vauvavuosi oli HÄNELLE niin rankka (oli valehtelematta ainakin puolet vuodesta poissa). Tuntuu, ettei minua huonompaa ihmistä ole olemassakaan ja tunnen huonoa omaatuntoa ihanan lapseni takia, kun hän on saanut niin nuoren ja surkean äidin.
Kommentit (29)
Ja lopuksi:Nuoruutesi näkyy kyllä vieläkin esim siinä, että käyt kerran kuussa ulkona.
Kerran kuussa hei haloo!!! Tää on taas tätä, että jos ap olisi 40v, niin voi sitä ylistyksen määrää, jos edes noinkin harvoin ottaisi itselleen omaa aikaa! _KERRAN KUUSSA_ mä en voi uskoa että tuollaisestakin taas haukutaan voi jessus!
Sori, sulla ei voi olla perspektiiviä analysoida onko 1 krt kuussa paljon vai vähän ulkona käymiseen, kun on pieni lapsi perheessä. Sulla ei näet vielä ole sitä lasta ja olet nuori. Palataan asiaan sitten, kun lapsesi on syntynyt. Se nimittäin muuttaa vähän asioita ;). Voisit hiukan mennä itseesi ja miettiä miksi sun perheelle suositellaan ensikotia.
AP:lle: pidä huolta itsestäsi niin, että pääkoppa kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on ilkeä ja ikävä ihminen. Miksi valitat, jos et halua muuttaa tilannetta?
Ei ole muuta keinoa päästä eroon äitisi nalkutuksesta kuin ottaa ihan kunnolla etäisyyttä ja asettaa rajat. Miksi vatvot äitisi sanomisia, kun kerran voit päästä niistä eroon? Äitiisi turvautumalla voit olla varma, että itsetuntosi murenee ja olet onneton.
Nyt reippautta vähän. Hanki ulkopuolista apua, jos et pysty katkaisemaan napanuoraa äitiisi muuten.
Mulla on perspektiiviä ihan järjen puolesta! 1 kerta kuussa tavata ystäviään on VÄHÄN. Varsinkin ap:n tapauksessa, jossa lapsi on jo 3v. Masentuneena ei tainnut käydä ulkona senkään vertaa?
Ja mulla ei ole lasta ja olen nuori, voi hyvää päivää. Nää on taas näitä.
Ja mikäli se sulle kuuluu paskankaan vertaa, niin asutaan pienellä paikkakunnalla - ei kovin paljoa asiakkaita sossuilla ja ensikodilla - aikaa puuttua sellaisiinkin pieniin epäkohtiin, kuin avopuolisoni alaikäisyyteen ja 14-vuotiaana saatuun masennukseen, jota ei edes diagnosoitu, ja jota sossut eivät periaatteessa olisi saaneet onkia tietoonsa... ei mitän lupia annettu penkoa tuommoisia.
Niin ja lisäksi ollaan naispari. Ihan hirveetä kyllä...
Niin ja lisäksi ollaan naispari. Ihan hirveetä kyllä...
En tosiaan voinut tietää, koska mun lähipiirissäni ei ole pyhästä hengestä siinneitä suunnitelemattomia lapsia ;). Onnea vaan ja pitkiä hermoja siellä "pienellä paikkakunnalla".
Itse sain lapsen kun täytin 20, jotkut hoitajat päivittelivät että ompa nuori äiti, itse en pitänyt itseäni nuorena, olin sentään yli 18, saa äänestää, ajaa ajokortin, ostaa viinaa..ym. täysin aikuinen ihminen, vaikka ei mikään vanha muuten mutta ihan aikuinen, ei mikään teini. Jos olisi vaikka 16 voisi päivitellä että ompa nuori äiti. Naiset on luotu tekemään lapset nuorina, nainenhan on hedelmällisimmillään silloin parikymppisenä ja vähän alle. Kyllä suurin osa naisista kypsyy lapsen synnyttyä sen verran että pärjää, jos ei pärjää, se ei yleensä johdu iästä vaan jostain ongelmasta.
En tajua sitä että miksi ap olisi huono äiti, en löytänyt noista viestestä mitään mikä kertoisi syyn, ei ole huonon äidin merkki jos käy joskus tuulettumassa, tai että on saanut lapsen suht nuorena eikä edes se että on ollut masentunut. Huono äiti olisi sellainen joka ei pysty/halua huolehtia lapsestaan, sellaiset eivät kyllä yleensä edes mieti ovatko hyviä vai huonoja äitejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(ainakin omien teini-ikäisteni mielestä.)
Miksi äitisi tietää että olit psykologilla? Onko hän sen tyyppinen persoona joka utelee sinulta paljon asioita elämästäsi? Yritä pitää hiukan enemmän asioita itselläsi, älä kerro kaikkea äidillesi jottei hän "pääse niskan päälle". Olet aikuinen, voit valita kenelle kerrot asioitasi. Suojele itseäsi. Onko sulla mahdollisesti vielä hieman masennusta? Suosittelen lämpimästi, että kävisit terveyskeskuksen kautta psykologin juttusilla uudestaan, puhu myös äidistäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma äitini on aika samanlainen kuin sun, oon kyllä vähän vanhempi kuin sinä mutta silti hän suhtautuu muhun ja äitiyteeni samalla tavalla. vaikutat ikääsi nähden suht kypsältä mutta tarvitset selvästi etäisyyttä äitiisi voidaksesi jatkaa kehittymistä. Valitettavasti et voi luottaa häneen joten älä enää avaudu hänelle vaan jollekin muulle. Minäkin suosittelisin psykologin kanssa juttelua, useampi sessio on varmasti tarpeen ja keskity nimenomaan äitiisi ja teidän suhteeseen koska hän on selvästi tässä tapauksessa kaiken pahan olosi alku ja juuri. Joitakin naisia äitiys ei kasvata ja näin taitaa olla asia äitisi kohdalla. Älä anna sen estää itseäsi kehittymästä. Ei ole mitään ikää jolloin ihminen lakkais kehittymästä henkisesti, sen pitäis jatkua koko elämän loppuun asti. Oman äitisi kasvattamisesta sun ei pidä huolehtia, käytä voimasi omaan irtautumiseen ja kasvuun.
jolloin äitini ivallisesti kysyi, juoksenko aina psykologin luokse kun elämässä tulee hankaluuksia. Hänen mielestään en ollut masentunut, vaan itsekeskeinen ja huomionkipeä. Jos muistelen lapseni vauva-aikaa ja nauran vaikka jollekin hauskalle jutulle, äitini saattaa ilkeästi kysyä tyyliin "etkös sinä väittänyt olleesi silloin niiiiiin masentunut, että piti psykologillakin käydä". Se tuntuu todella pahalta ja aiheuttaa minussa epämääräistä häpeää.
Äitini ei siis todellakaan koko aikaa ole ilkeä, vaan välillä luo hyvinkin luottamuksellisia keskusteluja, kehuu minua, kyselee elämästäni jne. Sitten yhtäkkiä erimielisyyksien sattuessa saattaakin ottaa keskustelustamme jonkun pätkän, jota käyttää minua vastaan.
ap